Rakkaat säilötyt muistot osa1

Tavaroiden säilytys on tullut elämääni jäädäkseen. Se todentui tänään, kun siivosin mökkimme nurkkia. Istuin käsi poskella miettimässä, milloin minusta on tullut tällainen hamsteri? Nurkat on vääränään tavaraa joihin minulla näyttää kehittyneen säilömis-suhde. Onko säilömis-suhde niin rakas, etten voi sitä irtisanoa, vai onko äidin tavaramääritelmä vihdoinkin löytänyt oivan kasvupaikan minussa. "Ei mitään tavaraa ihminen säästä, mitä se ei kymmenen vuoden sisällä tarvitse."
Tarvitsin siis tuolia tänään, kannoin sen ulos kuvatakseni sitä auringonpaisteessa.
Tuoli löytyy mökin n.s. navetasta, edellinen omistaja on sen maalannut kauneimmalla värillä mitä kaupasta on sattunut löytämään. Muistelin, että lapsuuskodissani oli samanlaisia tuoleja, tosin vihreitä. Tähän tuoliin minut sitoo lapsuusmuistot, joten ei tätä voi kierrättää. Tämän ääressä vaalitaan muistoja.

Nämäkin ovat edellisen omistajan peruja ja oiva näyte käsityötaidosta.Olen siistynyt huoneen ja asetellut tavarat seinälle ja matot lattialle. Matot tuovat mieleen äidin helskyttelemässä kangaspuilla. Kuuluvat sarjaan: lapsuusmuistoja vaalitaan näiden äärellä.

Entä sitten nämä? Onko minun toteutumaton toiveeni ollut Paula-tyttö? Joka Tuuterin puvussa kaataa kahvia ja hymyilee aurinkoisesti kameralle. Ei muuten onnistu näillä rahkeilla. Käsi väpättää jo muutenkin, ja kansallispuku on varmaan kuuma kahvinkaatajalle, tai mistä sen tiedän, ei minulla ole koskaan ollut kansallispukua. Mutta tyhjiä kahvipurkkeja minulla on.

Muita mainitsemisen arvoisia tavaroita on kehto, kirnu, separaattori, kangaspuut ja arvelisin että Afrikasta tuotu puinen rumpu. Jos musiikillinen sisäinen ihmiseni sattuisi heräämään, se todennäköisesti soittelisi rumpusooloja ja välitöinään hoitaisi luomutilaa josta asiakkaat saisivat ostaa vastakirnuttua voita ja lypsylämmintä luomumaitoa. Kehto jää todennäköisesti seuraavan sukupolven päänvaivaksi, sillä  mikään luomu ei saa Kuvittelijalle aikaan syntymän ihmettä, niin arvelen.
Kysytte ehkä, tuliko siitä siivouksesta mitään? Kyllä vainenkin, sauna ja kamari on puti puhtaat ja uudet "kevätverhotkin" tuli vaihdettua siinä samalla.

Seuraavalla kerralla toinen osa sarjasta rakkaat säilötyt muistot tavaroissamme.

Valokuvatorstain

324. haaste on siemen

Osaatko arvata mitkä siemenet ovat kuvassa? Näiden monta vuotta säilytettyjen siemenien itävyys ei ehkä ole parasta laatua, mutta kauniita ovat vieläkin.

Täällä on lisää kuvia aiheesta siemen.

Makrohaaste 144

Kuivuus/ kuiva/ kuivattu
"Mitä kummaa olet luullut, että matkoiltasi löydät?" Tämä kumma käpy tuli mukanani taskussa Italiasta, suuren puun alta poimittu, ja ylen ihmeelliseksi havaittu.
Mutta kuiva on.

Lisää kuivaa löydät täältä.

Valokuvatorstain

323. haaste on pääsiäinen.

Pääsiäinen tarjoaa yltäkyllin valokuvauskohteita valokuvatorstain haastetta ajatellen. Tämä kuvaaja menee tänään yli kohdasta josta aita on matalin.

Jonkinasteisena viherpeukalona harrastin vuosia rairuohon kasvattamista. Vaikeinta siinä oli oppia oikea ajoitus. Yleensä minun pääsiäisruohoni oli runsaimillaan, kun pääsiäisestä oli kulunut viikko. Vappuna sitä olisi jo voinut nostaa seipäälle kuivumaan. Tai vaihtoehtoisesti, viheralue oli muutaman vihreän tupsun peitossa, isoin osa kylvöksestä mullalla.
Onneksi ystäväni huomasi ajoitusongelmani ja toi minulle tuliaisen matkoiltaan. Tämä ikirairuoho on siitä asti palvellut minua hyvin. Nostan sen vihreyden koristamaan ikkunaani pääsiäisenä.

Hiekkahentusia ja keväisiä tuulahduksia

Kuvittelija leiposi tänään "hiekkahentusia", ei kuulosta hyviltä, sanoi esikoinen puhelimessa. Kuin olisi hiekkaa hampaissa. Mainiota, sanoi Naskartelija ja söi toisen jälkeen vielä kolmannenkin. Ei mitään kevytnamia ole hentuset, mutta pieneltä tuntuu hentusnotkahdus pashan ja mämmin jälkeen.

Tuuli vetää korkeapainetta perässään, eikä kurrellakaan meinaa korvat pysyä päässä. Näitä veijareita on tullut seurattua jo kauan, sillä kuusiaita tarjoaa mainiot puitteet kaikille pikkuisille. Luulimme ensin että oravia on kaksi, mutta niitä onkin neljä.

Rauhaisaa pääsiäisen aikaa ja aurinkoa kaikille toivottelee Kuvittelija!

Makrohaaste

                             143. on valkoinen.

                            Lisää valokuvavastauksia haasteesta löydät täältä.

Kevät liikuttaa Kuvittelija

Olen liikuttunut.
Mustarastaiden aamukonsertti saa sieluni kielet väräjämään. Seisahdun kotiportaille kuuntelemaan ikiomaa voice-konserttoani, enkä lopulta erota kuoroon kuuluvista, kuin mustarastaan huilun ja joutsenten basson kalkattelut. Kotipihan talvilinnut ovat tulleet tutuiksi, mutta joukkoon saapuneet kevätmuuttajat ilahduttavat enenevästi. Punarinnan sulava liikkuminen ja mustarastaiden pomppinen kuusiaidan alle piiloon on tullut tutuksi. Kottarainen on käynyt kurkkimassa pönttöönsä. Tänään näin vihervarpusen ja peipposen pihalla. On kevät. Kuvittelijan lempivuodenaika.

"Oli huhtikuun ilta
oli kuutamo
kevät kampasi hiuksiaan
vihreänvälkkyvällä kammallaan
kuvaansa kuun peilista katsellen."
/Turtiainen

Olen liikkunut.
Naskartelija esimerkkiopettaa Kuvittelijalle elämäntapavalmennusta. Olemme kulkeneet metsäpoluilla sport trakkeri taskussa mittaamassa matkan pituutta ja askelia. (Naskartelija on suorituskeskeisempi kuin kirjoittaja.) Toisina päivinä minua saa vetää perässään kuin aasia. Puolet ajatuksistani vangitsisi minut tietokonekoukkuun lukemaan ja kirjoittamaan virtuaalipäiväkirjaa. Tiedättehän, kirjoittamiseni on useimmiten inspis-voittoista ja silloin sanat syntyvät ihan itsestään, niitä ei tarvitse miettiä ja tekstin voi aina jälkikäteen sorvata lukijalle ymmärrettävään muotoon, jos jaksaa ja viitsii. Mutta annas olla kun sinulla olisi aikaa kirjoittamiselle, silloin ei synny mitään. Silmäilet laiskahkosti blogiasi ja olet typertynyt ja saamaton.
Siis olen liikkunut. Viime keikalla tosin alkoi jalkapohjassa tuntua kipua. Tasaisella ja alamäissä peukkuvarvas oli hiljaa, mutta noustessa ylämäkeen kipu alkoi. Olin huomaavinani, ettei minun kipuuni täysin uskottu, mutta kymmenen ja puoli kilometriä riittää hyvin minunlaiselleni laahustajalle.

Olen yrittänyt muistaa...sanoja
Sain ystävältäni jäätelöreseptin, kun ensin olin saanut maistaa sitä unelmaa. Aah, ei paljon pahaa! Reseptissä oli vain muutama ainesosa ja päätin harjoituttaa muistiani painamalla sisällön mieleeni. Kotona sen vielä oivallisesti muistin ja olin varma ettei siitä tarvitse mitään lappusta tehdä niiden satojen reseptien joukkoon joita keittiön yläkaappi pursuaa. Olin nimittäin joutunut plaraamaan reseptejäni, kun keittiössä on työn alla pienimuotoinen remppa ja kaapitkin piti tyhjentää remppaa varten.
Kampaajalleni sitten innoissani kerroin miten aion pääsiäiseksi tehdä kahvijäätelöä. "Voitko antaa sen reseptin minulle" hän kysyi. Tietysti, lupasin. Arvaatkaapas muistinko sen? Meni muutama päivä ja sain paperireseptin jonka hukkasin. Tänään löysin sen rypistettynä takkini taskusta. Eihän teille koskaan käy näin? Eihän...

P.S Kahvi on Espresso-kahvijauhetta!!


Näin muistan
Naapurini juhlii tasavuosia ja kieli poskessa väsäsin tänään hänelle onnittelukorttia. Nyt kun olen saanut sen valmiiksi olen vapaa kävelemään kasvihuoneeseen tervehtimään pieniä taimenalkuja. Tänään aion laulaa niille kevätlaulun; Nyt leivokset ilmassa leikkiä lyö suvivirsiä viidakko kaikaa... Aah, suvivirsi enpä alkuunkaan ymmärrä koko juttua. Elämäni on perustunut suvivirren laulamiselle ja siihen liittyy niin vahva keväinen ja kesäinen latinki etten ymmärrä, haa taidanpa laulaa kasvihuoneessa tomaateille ja artisokille suvivirren, ties mihin kasvuun vielä yltävät............ja laiho laaksossa...........
Aurinkoista viikonvaihdetta toivoo Kuvittelija.

Valokuvatorstain

322. haaste on ruoste.

"Aikainen lintu nappaa madon", eli vastaan uudella kuvalla jonka haasteesta tietämättömänä napsaisin.

Ja vähän vanhemmalla kuvalla, jonka muotoilu hivelee silmää ja takapuolta.

Täällä voit katsoa lisää ruosteisia kuvia.

Makrotexin

142. haaste on kiemurteleva.
Kuvittelija suunnittelee päivän ohjelmaa päässään, ensin menen sinne ja sitten käyn  kuvaamassa sen tietyn kohteen ja senjälkeen....Kuvittelijan suoriksi suunnitellut polut kiemurtelevat. Suunnitelmat eivät toteudu. Teema ja kuvamuunnelmia aiheesta kiemurteleva, olkaatte hyvä;

Luonto se näin opettaa lastaan. Taipua voi, muttei taittua. Tai kuten vanha sananparsi opettaa, voi olla vaikka aidanvittana, kun ei vaan joudu veräjäkohtaan.

Kiitos Taiska innostavasta haasteesta!
Tällä polulla tulee vastaan kimuranttia kiemurtelua.

Valokuvatorstain

                                         321. haaste on huolehtia.

                                         Lisää aiheeseen liittyviä kuvia löydät täältä.

Honka, mänty, petäjä?

Metsä

Mene metsään
Luonto lähellä

Puun tuoksu
Puiden humina
Puun varjossa

Puuhommissa
Puun uudet ja vanhat tuulet
Kuusi
Mänty
Koivu
Haapa
Leppä
Pihlaja
Tammi
Saarni

Maalaistyttö, jalat savessa, mieli maisemassa, sitä minä olen. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto vanhan kansan viisautta. Olen viime päivinä kulkenut metsässä, poluilla, kujilla ja aitovierillä. Kun menen metsään huomaan huolien kaikkoavan. Kun nojaan paksun männyn kylkeen johon aurinvonvalo siivilöityy, tunnen puun lämmön ja muutun itsesi kokoiseksi. Kaksi vanhaa puuta sateen pieksemää, soi korvissasi ja huomaan olevani osa luontoa. Muistot valtaavat mielen; mies ja hevonen, isäni, metsämies.
Ja mielikuvat alkavat kuljettaa minua...Mielikuvista syntyy kokonainen ja innostun kuvaamaan puita eri muodossaan polkuni varrelta. Naskartelija innostuu puusta, saan nähdä sen uuden tulemisen. Napit on pusero puuttuu.

Jos olette väsyneitä, tai uupuneita menkää metsään, siellä luonto puhuu hiljaa lapselleen.

                               "Tiistaina tikut vuoltiin..."