lauantai 28. joulukuuta 2013

Kuvittelija kaipaa kevättä




Minusta tuntuu, kuin edellisestä postauksestani olisi kulunut paaaaaljon aikaa, jos ei päivissä, niin ainakin kokemuksissa, joita on kertynyt roppakaupalla. Ennen joulua fiilistelin millainen jouluni tulisi olemaan. Joitakin koettuja muistoja haluan jakaa kanssanne, elämyksiä, jotka saivat vanhankin nuortumaan ja sielun soimaan herkkiä säveliä.


Aatoaatonaaton kynttilähartaus vanhassa kirkossa sai tunteet nousemaan uusiin ulottuvuuksiin. Laulut ja kohti tuleva teksti, ja kaiken yllä leijuva pyhän tuntu. Kynttilät lyhdyissä väreilivät ihmislapsen sydämen lailla.


Perheen kokoontuessa joulupöytään koin runoilijan tavoin; tässä ympärilläni ovat ne ihmiset joille minun on tarkoitettu olemaan hyvä. Joitakin asioita on vaan niin mahdoton puristaa sanojen muotoon. Musiikkiesitys, vaivalla kootun piparkakkutalon maisteleminen ja riemu yhdessä olemisesta, lämmitti mukavasti sydäntäni.



Tapanin ajelu suvun perinteiseen joulujuhlaan ja siellä virinnyt joululaulutuokio oli ehdottomasti päivän parasta antia. Allekirjoittanutkin sai yllätyksellisesti pääosan Petteri Punakuono- esityksessä, koska ennen joulua otettu varaslähtö suklaan suloiseen maailmaan sai aikaan komeahkon finnin keskelle nenäpäätä jouluani valaisemaan.


Ensimmäinen arkipäivä joulun jälkeen kuljetti meidät Reposaareen, meren rantaan, jonka usvainen kauneus oli todella palkitsevaa kauan jatkuneen ylensyömisen ja vaakatasossa oleskelun jälkeen. Ei haitannut sade, eikä rannan liukkaat kivet, olo oli kaikin puolin viihtyisä. Valopilkku, muuten sateisessa maisemassa oli tyrnimarjat, joita oli pensaissa todella runsaasti.


Hyväksi lopuksi sananen Kuvittelijan psyykestä. Olen ollut viime aikoina tosi saamaton kommenttien kirjoittamisessa. Suonettehan sen anteeksi, sillä syksy on minulle aina niin vaikeaa aikaa. Pimeys ahdistaa. Valon tarpeeni on huutava. Nyt on kuitenkin käännytty kulkemaan kohti kevättä. Ja toivon mukaan kevät herättää minussa uinuvan karhun talvihorroksesta lisääntyvän valon myötä.

Toivon kaikille blogini vierailijoille oikein hyvää vuotta 2014!
Lämpimin terveisin Kuvittelija


torstai 19. joulukuuta 2013

Miten jouluinen jouluni on




Miten jouluinen jouluni on?
Selaan joulukortteja ja poimin niistä joulun laatua kuvaavia toivotuksia. Rauhallista, tunnelmallista, tuoksuvaa, rauhaisaa, hauskaa, ja iloista joulua toivotaan, mutta hyvän joulun toivotus on yleisin ja jokaisen ihmisen hyvä on joulunakin erilaista. Hyvä kattaa kaiken minkä olen ajatuksissani jouluun liittänyt: Ilo, rauha. Ystävyys, rakkaus ja lämpö. Hiljaisuus, muistot. Joululaulut, ruoka ja perhe. Kynttilät.
Joulun ydinsanoma:
"Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava."





Kauneimpia joululauluja laulaessani, laulun sanat alkoivat elää mielessäni uudelleen. En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan, ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.Oi miten ihana toivotus tuo onkaan. On paikkoja jossa tälläkin hetkellä eletään keskellä sotaa.


"Hämärtyy.
Soivat huoneesssani hiljaisuus
ja yksinäisyys.
Ovea avaamatta astut sisään,
Puusepän Poika. Katsot:
lämpenee
huoneeni ilma. Sulaa. Valuu
hikeä noenmustaa kasvoiltani-
helpottuu.
Sytytät kynttilät.
Ovea avaamatta poistut."

"Tuoksuu säteilevä lumentuore puu"
/ Yrjö Kaijärvi/ Kaikki on toisin 1959

Piipahti ystäväni pikaisesti tuoden mukanaan nisuäijän ja akan. Pullaisa tuoksu ja ystävyys lämmittää mieltäni niin.

Myös muita tuttavia on vieraillut. Toiset ujoina ovat kääntäneet minulle selkänsä.

Tutummat saapuvat kuusiaidan alta ja palaavat sinne takaisin päivittäisten rapsutusten jälkeen.


Joulu on kohta täällä, ja vaikka lumesta ei ole tietoakaan pystyn sen hyvin kuvittamaan menneiden joulujen muistoilla. On hanget korkeat nietokset, vaan joulu, joulu on meillä.

Toivotan kaikille blogini vieraijoille oikein hyvää ja rauhallista joulujuhlaa!

Vaatimaton jouluruno

"Silmä totinen ja vakaa
katsoo ikkunasi takaa.
Maltitonta ikävää
tuntee pieni tytönpää.

Keittiössä hiipii salaa,
äiti. Kynttilät jo palaa.
pieni koira odottaa
paistinluuta ihanaa.

Elämäsi tyyntyi varhain.
Joulurauha täyttää parhain
ilon, murheen kaupungin
ja myös Mika Waltarin."

Mika Waltari/ Tuhanten rantain partahilla.1954

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Makrohaaste 126





on maku. Makuasioista ei passaa kiistellä, sanoo täkäläinen sananlasku. Edelliseen viitaten Lillerikaupasta ostettu jouluinen Panettone on jo kauan kuulunut Kuvittelijan Maku-Top-Kymppiin. Höttöinen pulla on maustettu kuivatuilla hedelmillä, suklaapanettone olisi ensteks hyvää, en vaan tänä vuonna ehtinyt ajoissa. Tänään päiväkahvilla makua jälleen testattiin, eikä se keittön pöydällä kauaa ehdi happanemaan....


                               Täällä on lisää makuja.



torstai 12. joulukuuta 2013

Valokuvatorstain





307. haaste on, mitä tonttu näkee kun se toimittaa jokajouluista tehtäväänsä kurkkien ikkunan takana.
Meillä ei edes joulumusiikki pystynyt vaimentamaan kuvittelijan mielipahaa, tietsikka on nimittäin kenkkuillut koko päivän. Tämä on ties kuinka mones yritys postata valokuvatorstain kuva. Katotaan kuin käy.


Ensin tonttu Torvinen ei nähnyt muuta kuin kynttilöiden tuiketta. Mutta tarkemmin katsottuaan joku sisällä tähtäili kamerallaan amaryllistä, etsien uutta ennen näkemätöntä kuvakulmaa kukan ensimmäisestä päivästä.


Kukkia, hm, tonttu ajatteli. Taidanpa käväistä naapurissa, sieltä tuli niin herkullinen piparien tuoksu.
Täällä on lisää tontun bongaamia valokuvatorstain aiheita. 



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Makrohaaste 125 /teema




Aiheena on jähmettynyt/ jäätynyt, teemassa käsitellään samaa aihetta. Plusasteisessa sumuilmassa on Kuvittelijan inspis jähmettynyt ajatuksettomaksi. Niinpä etsiskelin vanhojen kuvien joukosta aiheeseen sopivaa kuvaa, ja päädyin tähän, joka ei ole makro, mutta teemaltaan muistuttaa lähestyvää juhlaa.
Mitä sinä näet kuvassa?


                               Lisää jäisiä jähmettyneitä voit katsoa täältä.




tiistai 10. joulukuuta 2013

"Oi Suomi katso sinun päiväs koittaa.."





Liikuttunut. Haltioitunut. Lämmennyt. Innostunut. Kyynelehtinyt. Muistoista rikastunut.

Joulun alla kyyneleet tuppaavat olemaan tavallista herkemmässä. Paikoissa joissa muistellaan, omat muistot tulevat ja lataavat herkkyyskertoimet uusiin ulottuvuuksiin. On aika kyynelten tulla. Nämä kyyneleet ovat ilon ja onnen kyyneleitä.



Meillä on itsenäinen isänmaa. 
Vietin itsenäisyyspäivää Tampere-talolla niin kuin monet muutkin, tosin villasukkani ei tipsutelleet punaista mattoa pitkin. Istuin kotiaitiossa, ja seurasin kättelijöiden loputonta virtaa. Ja opin paljon pukuetiketeistä, muodista, juhlaruuista ja sen sellaisesta. Kuvittelija  siirtää edelliset tiedot taka-alalle ja satsaa tunteen määrään ja laatuun. Ja olihan sitä tarjolla. Lahjaksi saatu konsertti. Jopa Naskartelija, joka ei yleensä kättely eikä pukukoodiseremoniaa seuraa istahti viereeni konserttia katsomaan.


Musiikki, laulut, kuvat luonnosta, runot, tekstit sekä Tampere- talon upeat puitteet tarjosivat yltäkylläisen nautinnon. Paikalla olleet, toimittajien haastattelemat vieraat kertoivat olleensa liikuttuneita konsertin monipuolisesta annista.
Tunteita nostattava esitys sai ansiokkaan päätöksen Finlandiasta. Eniten kosketti juhlissa olevien kunniavieraiden, sodan veteraanien, kasvoilta luetut liikutuksen merkit.



Minun kosketukseni sotaan on kirjojen ja vierailta kuultujen tarinoiden varassa, sillä isä ei sodasta koskaan suostunut kotona puhumaan. Vanhempieni lauseiden välistä poimin sen tiedon joka sai minut pelokkaana kysymään isältäni; jos sota vielä joskus tulee, joudutko sinä sinne uudelleen. Isä huokaisee ja vastaa, korkeintaan tykin piipun krassiksi. En ihan täysin ymmärtänyt vastausta silloin, mutta jälkeenpäin olen monesti miettinyt vastauksen sisältöä.


Maan korvessa kulkevi lapsosen tie...

torstai 5. joulukuuta 2013

Valokuvatorstain





306. haaste on sinivalkoinen. Perjantaina vietetään Suomen 96. itsenäisyyspäivää, juhlan kunniaksi sinivalkoinen haaste.

Sinivalkoisin tunnoin,
riemurinnoin
kuvittelin
neljä kuvaa
kollaasiin.

Hyvää itsenäisyyspäivää toivottelee Kuvittelija!


Täältä voit katsoa lisää valokuvatorstain sinivalkoisia kuvia.




keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Makrohaaste 124





Aiheena on koru. Teema käsittelee samaa aihetta.


Taitava opettajani nypläsi tämän minulle. Korua katsoessani en voi olla ihailematta sen herkkää kauneutta.





Erilaisella alustalla koru heijastaa kauneuttaan alla olevaan mosaiikkiin.

Täällä on lisää kuvia makrokoruista.



tiistai 3. joulukuuta 2013

Tip tap









Useamman kuin kerran on mieleeni tällä viikolla pälähtänyt Virtasen Jukan anekdootti eläkeläisen kiireistä, eli, jos on hammaslääkäriin meno torstaina, on viikko jo buukattu täyteen. Aikomus ei vielä tarkoita että saisi aikaiseksi jotain. Siksi eilinen saunan siivous pitää erikseen mainita, varsinkin jos se sattuu jäämään ainoaksi siivoustapahtumaksi tällä viikolla. Joka säitä tähyää se ei heinää tee sanoo vanha sananlasku, se on tänään ollut esteenä mattojen tamppaukselle ulkona. Tietysti heti alkaisi sataa, matot kastuisi ja tuulla ties kuinka monta metriä sekunnissa, kun kerran Herrat Eino ja Oskari ovat tampanneet tienoon avoimeksi Vilhelmin tulla, joka takuulla lennättäisi matot tuulen mukana ties minne ja sitä riskiä en uskaltanut ottaa. TarmoPuuska on pysytellyt piilossa. Kuka siis lisäisi askeleihini ylimääräistä joustavuutta. Mutta onneksi ajatus kulkee, se saa rypyt sileiksi, imurin hyrräämään, pestyt pyykit kaappiin ja likaisen koneeseen. Jos mielikuvittelemalla saisi jotain aikaan, olisi maailmani kutakuinkin valmis



Tulee, ei, tulee, ei, tulee. Lehdestä luin että mahdollinen lakko estäisi joulukorttien perille menon ajoissa, ja se sai minut männä viikolla tarttumaan joulukorttien kirjoittamiseen. Olkoonkin sitten kerran perillä ajoissa. Lähes kaikki joulukortteihin liittyvä värittyy mielessäni positiiviseksi, kun ei killata korttien kirjoittamista. Kertooko se sen tosiasian, ettei minusta olisi sihteeriköksi ollut milloinkaan. Äkkiä vaan ja suoria kuormia- tyylillä etenen ja jättäisin mieluusti osoitteiden haun ja kirjoittamisen jollekulle toiselle. Naskartelija katoaa välittömästi talon uumeniin joten kirjoittamisesta piti suoriutua yksin ja joulumusiikin soidessa vienosti taustalla se meni ohi ilman yhtäkään isompaa kuohua. Etanapostini on valmiina punaisessa kuoressaan ja valmiina matkaan. Tippe tippe tap.


Se, ettei perheessämme harrasteta joululahjojen ostoa (lastenlapsia lukuunottamatta) pitää mielen kutakuinkin balanssissa. Joulun etupäivien kaaos saa allekirjoittaneen pyörimään kaupassa ympyrää, eikä päässä tunnu olevan ainuttakaan ostoksiin liittyvää järkevää ajatusta. Siksipä kauppalappu mukana on ihan välttämätön. Lisäksi pitää muistaa lähtiessä ottaa se lappu mukaan kauppaan keittiön pöydältä. Ja lähteä heti kaupasta ulos kun lapun tavarat on korissa. Mielen rauhan takia.
Onhan Naskartelija värkännyt alakerrassa ja Kuvittelija täällä yläkerrassa omin pikku kätösin kaikkea hyvää ja kaunista. Olisiko nyt aika piilottaa neulepuikot ja langat komeron perille. Tip tap.



On hyvä aina välillä muistuttaa itselleen, että joulu on meille annettu lahja. Valo joka loistaa pimeydessä, rauhan ja rakkauden juhla. Kuka sitä kysyy onko huushollisi siivottu ullakolta kellariin, tai onko Herrasväen piparit itse leivottuja? Ja jos kysyy, omapa on asiansa. Valmistelu, niin tärkeää kuin se onkin, on mielestäni sivuseikka joulun vietossa. Että tällaista tänään mielen päällä. Mitä sinulle kuuluu?

Ja taas kun illaksi painuu jouluaatto
ja juhlaa soittavat kellot temppelin.

torstai 28. marraskuuta 2013

Valokuvatorstain




305. haaste on kultaiset vuodet.
Aihe on haasteellinen, mutta annoin inspiksen kuljettaa.


Elämä soljuu uomassaan, mutta kultaisten vuosien muisto on kuin luonnosta 'poimittu' kukkineen kauneus, tai virkistävä kuin väreilevän veden ihanuus.


Lisää kultaisia muistoja voit katsoa täältä.




keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Makrohaaste 123 on




Herkullinen. Jo ajatuskin herkullisesta nostaa veden kielelle. Herkullinen voi olla makea tai suolainen, joku voi olla herkullisen näköinen olematta kuitenkaan sitä. Herkullinen ajatus saa hymyn nousemaan kasvoille ja herkullinen muisto saa sinut toivomaan tapahtuman toistoa. Herkullinen on niin herkullinen sana. Tänään käydessäni kaupassa herkullinen suorastaan kimposi kaikkialta, musiikkina, tuoksuina, väreinä ja tunteen palona.

Ystävät rakkaat tätä herkkua on tarjolla jouluna.


Täältä voit kurkkia lisää herkullisia kuvia.

torstai 21. marraskuuta 2013

Lainatut lauseet





Minulla on pieni kirjanen, johon olen kerännyt sattuvia sanoja ja runoja. Leikellyt lehdistä haastattelunpätkiä ja liimaillut niitä kirjaani. Sateista harmaina päivinä olen ruokkinut itseäni tutustumalla niihin yhä uudelleen. Tekstit jotka jo ammoin ovat käyneet kohti, eivät ole menettäneet tenhoaan aikojen saatossa.


Viimeksi lukemani Frank Mc Courtin kirja Amerikan ihmemaassa on edellä kerrotussa mielessä suoranainen ilotulitus. Miten joku osaa käyttää sanoja niin, että ne kolahtavat kohti ja ravistavat hereille? Nyt pitää suoria itsensä kirjastoon hakemaan Seitsemännen portaan enkeliä. Luetut aatokset saavat aikaan tunteen, noin minäkin käyttäisin sanoja jos osaisin. Hyvä että Frank on osannut.



Miten kirjat vaikuttavat minuun? Kukkeimmassa nuoruudessani muistan lukeneeni kirjan Sirkka ja serkku, ja oli tiedostamatonta tai ei, kuvittelin itseni Sirkaksi josta hieman puuteria ja huulipunaa käyttämällä ja lainaleningissä sukeutui kaunotar vailla vertaa. Askel tuhkimosta illan ykkösdaamiksi ei olisi täydellinen, ellei komein kavaljeeri olisi tarttunut syöttiin ja myöhemmin ihan oikeasti rakastunut Sirkkaan. Mainiota haavehöttöä oli kiintoisaa lukea teini-iän tuiverruksissa.


Myöhemmin Margaret Mitchellin kirja Tuulen viemää korvasi monenkertaisesti edellisen ja avasi samalla sisällissodan historiaan yhden kuvakulman. Elokuvan Rhett Butler kasvatti Scarletiaan ironisin sanakääntein, joista unohtumattomin on vertaus muuliin. Muulivertauksesta tuli pitkäksi aikaa ohjenuorani, siitä huolimatta että minut kasvatettiin vähän itsestäni luulemaan.



Mikäkö minut on saanut edellisiin aatoksiin? No tietenkin seuraava lainaus; Hänen ystävänsä puhuivat hyvästä mausta ja olivat kaikki eri mieltä kanssani kun sanoin että hyvä maku pomppaa esiin kun mielikuvitus kuolee. Ilma oli hyvästä mausta raskas, enkä minä voinut kunnolla hengittää.
/Frank Mc Court

Bloggaajan "urani" on ollut jo aika pitkä ja muistelisin ensimmäisen blogini kirjoituksien joukossa olleen postaus hyvästä mausta. Jo silloin mietiskelin mitä hyvä maku on. Tiedätkö Sinä? Haluatko kertoa sen minulle?





keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Makrohaaste 122



Aiheena on valo/pimeys.
"On marraskuu ja minusta näkee sen..."

Valo on marraskuussa kortilla. Jos aiot tässä kuussa/maassa makro tai teema kuvata valoa ulkosalla, on ajoitus kaiken aa ja oo. Minä yritin parhaani.

Niin kylmää oli, ettei pisara kaikesta tumpeloinnistani huolimatta pudonnut. Sitten huomasin, sehän on jäässä. Siis pisarakin. Hyvää marraskuuta kaikki makroilijat ja teemailijat!

Täällä on lisää kuvia.



maanantai 18. marraskuuta 2013

Muistojen mandala



Mandala-haaste jää tauolle, mutta sitä ennen muistellaan menneitä eli, mikä on tärkein ja mieliinpainuvin mandala 36 tehdyn mandalan joukossa. Valitsen kyseiseksi ensimmäisen tekemäni mandalan, sillä sen kaltaista intoa jolla ideoin ja suunnittelin sitä, en ihan samassa määrin senjälkeen kokenut. Pyörittelin ideaa päässäni jo yöllä ja päivällä se toteutui tällaiseksi.

Kuvasin pihassamme olevia pyöreitä kiviä, kävellessäni jätin sammaleen pintaan jäljet kengänpohjista joita kuvasin neljään suuntaan johtavina jälkinä. Piirtelin kalat ja auringonkukat jotka leikkelin mandalaan sopiviksi ja liimasin ne kartonkille. Olin silloin kollaasiini tyytyväinen ja olen vieläkin, vaikken tiedä mikä minut kuvassa niin vakuuttaa. Ehkä kivet, joista olen aina pitänyt.

Mosaiikkimandalani on minulle rakas. Sädekehän ainekset olen saanut rikkimenneen hääkahviastiaston palasista. Monta tarinaa liittyy tämän mosaiikin valmistumisvaiheeseen.

Kiitos Uunalla ja Miiwille innostamisesta ja vaivannäöstä, se on allekirjoittaneen inspiroinut mandalan pariin. Vieläkin olisi virtaa riittänyt!

Täältä voit katsoa lisää Muistojen mandaloita!


lauantai 16. marraskuuta 2013

Aika on kuluvaista





"Miten oikein olet saanut aikasi kulumaan."
Ajan kuluminen ei pitäisi mitenkään olla kummallinen asia. Aika kuluu, vaikka seisoisi tumput suorina mitään tekemättä. Meille kolmatta ikää eläville kysymys esitetään useasti. Miettiessäni kysymykseen vastausta, analysoin samalla kysymykseen piilotettua taka-ajatusta. Ajan kuluminen ei ole minulle ongelma. Enemmänkin toivoisin omaavani kyvyn tarttua ajan kulkuun, pysäyttää sen johonkin määrättyyn hetkeen.



"Ei elämäntaitoa voi opettaa,
se on opeteltava itse
hitaina hitaina vuosina,
ja kun luulet oppineesi,
vuodet käyvät lentämään. Kai se niin on tarkoitettu:
juuri kun vieras alkaa viihtyä,
tulee hyvästelyn aika."
/Helena Anhava



"Näin kulutan aikaa"
Suloisinta on herätä hyvin nukutun yön jälkeen kotona, omasta sängystä ja tajuta, minulla ei ole kiire mihinkään. Voin vielä kääntyä kyljelleni ja kissan tavoin kiertyä mutkalle viimeisia unenhaituvia seulomaan. Puuro ja aamun lehti. Joskus terävämpi minäni janoaa kuulla aamun uutispläjäyksen. Usein minulle riittää päivän vähittäisen valkenemisen seuraaminen. Pilvet liikkuvat. Hämäränhyssy on tullut tutuksi. Aikamatkalaisena saavutan nopeasti saman tunteen mielikuvassa, jossa isä ja äiti keinutuolissa istuen juttelevat hämärässä. Sytyttäessäni lampun äiti sanoo,"sammuta se, kirkas valo ottaa niin silmiin." Kuinka te täällä pimeässä istutte kysymykseen saan kuulla vastauksen hämäränhyssystä, jota he kahdestaan viettävät. "Tämä työ ei vaadi valaistusta", niin he minulle yhdestä suusta vastasivat. Ja niin se toden totta on.



Näinkin aika kuluu
Joinakin päivinä Tarmo Puuska tulee kylään. Yöllä se on jo tullut kuvitelmiini, kuiskuttelemaan korviini mielettömän hienoa ideaansa, joten tuskin maltan odottaa aamua. Jos se on askarrus, ei siinä nokka kauaa tuhise kun palikat ovat kasassa. Jos se taas on pölynimuri, saattaa isoin into kaikota heti, kun imuri on rahdattu lattialle. Huomenna voin siirtää imurin takaisin kaappiin, tai ylihuomenna, saapas nähdä. Ja äkkiä on ilta. Kuka enää kysyy, mitä olet saanut tänään aikaiseksi. Tai, mitä ajattelet tästä asiasta. Kuinka voit, saatetaan joskus kysyä, mutta jos kysyjä tietää taustoja hän välttää tämän, sillä sairaudesta puhuminen lisääntyy ajan kuluessa.



Ja äkkiä on ilta
Hämärä kuikuilee nurkissa, tulee yhä rohkeammaksi ja lopulta peittoaa koko huoneen. Minusta on mukava istua hämärähyssyä. Olen osa hämärää. Ja kun valo vähenee, ajatukset kummallisella tavalla kirkastuvat. Hämärähyssypohdinnat johtavat hyviin päätelmiin ja aiotut aikeet osoittavat lopullisen hienon suunnan.

Naskartelija kapuaa verstaastaan ylös ja kysyy, täälläkö sinä istut pimeässä? Täällähän minä. Ja maailma on taas kerran tullut niin valmiiksi, ettei vähä mitään.

Näin kulutan aikaa.....

torstai 14. marraskuuta 2013

Valokuvatorstain




303. haaste on kaamos.
Minulle kaamos on ensisijaisesti mielentila. Tässä tilassani auringonvalolle olisi kysyntää. Kun aamuhämärä antaa iltahämärälle kättä ja siinä välissä sataa ja tuulee, mieleni kaamos on huippulukemissa. Olen yrittänyt sopeutua ja löytää kaamoksesta elämänvoimaa. Suolla ja metsässä se tulee vastaan, ja opettaa hyväksymään.

                                Kotipihan vallaton veitikka ei kaamoksesta piittaa.

                                         Lisää kaamoskuvia täällä.



keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Makrohaaste 121





                                        Aika


"Aika hioo kovimmankin pölkyn", sanoo Uljas Kandolin Esko Salmiselle, lainaus Raila Kinnusen kirjasta Elämä Eskona.


Lisää aikaa täällä.



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kokemuksia ruohonjuuritasolta




Makaan kapealla 'lavitsalla' ympärilläni häärivien ihmisten joukko. Kuuntelen kuin ulkopuolisena, kun minulle kerrotaan mitä minulle tehdään. Käsiini laitetaan nipsuja ja napsuja. Anestesialäkäri sujauttaa näppärästi suoneeni piikin, nyt tiedän, kohta mennään vauhdilla mikä-mikä-maahan. Vilkaisen katossa  olevaa valaisinta ja ehdin ajatella, olen saanut tässä näytelmässä roolin, jota en tule muistamaan kuin jälkeen päin kivun muodossa. Jälkeenpäin. "Nyt otan sinulta silmälasit pois ja saat hengähtää muutaman kerran oikein syvään." Aina minulle tapahtuu sama juttu, yritän taistella nukahtamista vastaan, mutta kuulen ainoastaan muutaman sanan ja sitten filmini sammuu. Syvyyspsykologiaan perehtynyt voisi analysoida johtuuko uneenpääsyvaikeuteni juuri tästä vastaan hangoittelemisesta. Pelkään joutua tilaan, jossa en voi hallita itseäni.
Heräämössä tunnen, miten verenpainettani mittaava laite kiristää ja löysentää mansettia aina tasaisin väliajoin. Ystävälliset ja ahkerat hoitajat käyvät kyselemässä vointiani. Jo kotona olin päättänyt olla leikkimättä reipasta ja uskoa lujasti länsimaiseen lääketieteeseen. Särkylääkkeitä otin annettaessa, sillä en pitänyt erityisesti vatsastani tulvivista signaaleista.

Olen superonnekas, saan yhden hengen huoneen. Näin ollen saan käännellä itseäni sängyssä naapurista välittämättä. Ensimmäinen vessareissu kaataa horisonttini Pisan malliin, ja pahoinvointiaalto yllätti minut. Toinen reissu sujui jo ongelmitta ja itsenäisesti.
Seuraavana päivänä minut kotiutetaan. Leikannut lääkäri tulee aamulla tervehtimään ja kyselemään vointiani. Hän on väsyneen näköinen. Pidän hänen katseestaan, se on lempeä. Hän on päivätyönsä jälkeen jäänyt vielä yöpäivystäjäksi. Kun kommentoin asiantilaa hän sanoo, onneksi se ei tule usein.

Päivällä olen pukenut omat vaatteet päälleni ja soittanut kotiin kyydin toivossa. Lähtiessäni sairaalasta kuljen samoja käytäviä ja vilkaisen Leiko-kyltin alle johtavaan suuntaan. Kuinka moni pelosta pamppaileva ihmissydän onkaan kulkenut kyltin alta ja laillani pelännyt? Mihin vertaisin nukutuspelkoani, totta tosiaan lentopelkooni, joka on melkoisen megalomaaninen. Ainakin tähän asti ovat pelkoni molemmista olleet turhia. Leikkauksesta toipuminen lisääntyy päivä päivältä, ja lentokoneesta laskeuduttuani vietän aikaa lämpimässä loman kaltaisissa olosuhteissa. Mitä siis pelkään?


Tämä on kiitos kaikille niille lämpimille ja sydämellisille ihmisille jotka kohtasin tämän laparoskooppisen leikkauksen eri vaiheissa, alkaen Sirkusta, halaus ja lämmin kiitos!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Mandala 36





                                Aiheena on matka


                               Mun suunta oli ensin etelään,
                               mä täällä ilman aurinkoa jään.
                               Kun minut sitten Lappiin narrattiin,
                               jäi sydän sinne kauas tunturiin.
                               Ei tunne kukaan omaa itseään,
                               niin usein vastausta vaille jään.
                               Kun matka päättyy, tunne tallentuu,
                               mä tänne varmaan vielä joskus tuun.

                              Lisää mandalakuvia matkasta voit klikata täältä.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Valokuvatorstain





301. haaste on kääntöpiste. Lintujen talviruokinnan aloittaminen muodostaa valokuvaajalle minussa kääntöpisteen. Silloin tulee kuvatuksi lintuja enemmän ja joskus joku harvinaisuuskin piipahtaa lintujen ruokintapaikalle. Sinitiainen kuuluu vakiovieraisiin.



Mökkilinnut ovat paljon luottavaisempia kuin  kotilinnut. Sirkutus on melkoinen, jos ruokinta alkaa myöhässä. Tämä kääntöpiste elämässäni liikuttaa minua aina kun sitä katselen.





Täältä voit katsoa valokuvatorstain kuvia.




torstai 31. lokakuuta 2013

Makrohaaste 119





                               On ruskea



                                Luonnosta luonnollisesti. Lisää ruskeaa on täällä.