torstai 28. marraskuuta 2013

Valokuvatorstain




305. haaste on kultaiset vuodet.
Aihe on haasteellinen, mutta annoin inspiksen kuljettaa.


Elämä soljuu uomassaan, mutta kultaisten vuosien muisto on kuin luonnosta 'poimittu' kukkineen kauneus, tai virkistävä kuin väreilevän veden ihanuus.


Lisää kultaisia muistoja voit katsoa täältä.




keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Makrohaaste 123 on




Herkullinen. Jo ajatuskin herkullisesta nostaa veden kielelle. Herkullinen voi olla makea tai suolainen, joku voi olla herkullisen näköinen olematta kuitenkaan sitä. Herkullinen ajatus saa hymyn nousemaan kasvoille ja herkullinen muisto saa sinut toivomaan tapahtuman toistoa. Herkullinen on niin herkullinen sana. Tänään käydessäni kaupassa herkullinen suorastaan kimposi kaikkialta, musiikkina, tuoksuina, väreinä ja tunteen palona.

Ystävät rakkaat tätä herkkua on tarjolla jouluna.


Täältä voit kurkkia lisää herkullisia kuvia.

torstai 21. marraskuuta 2013

Lainatut lauseet





Minulla on pieni kirjanen, johon olen kerännyt sattuvia sanoja ja runoja. Leikellyt lehdistä haastattelunpätkiä ja liimaillut niitä kirjaani. Sateista harmaina päivinä olen ruokkinut itseäni tutustumalla niihin yhä uudelleen. Tekstit jotka jo ammoin ovat käyneet kohti, eivät ole menettäneet tenhoaan aikojen saatossa.


Viimeksi lukemani Frank Mc Courtin kirja Amerikan ihmemaassa on edellä kerrotussa mielessä suoranainen ilotulitus. Miten joku osaa käyttää sanoja niin, että ne kolahtavat kohti ja ravistavat hereille? Nyt pitää suoria itsensä kirjastoon hakemaan Seitsemännen portaan enkeliä. Luetut aatokset saavat aikaan tunteen, noin minäkin käyttäisin sanoja jos osaisin. Hyvä että Frank on osannut.



Miten kirjat vaikuttavat minuun? Kukkeimmassa nuoruudessani muistan lukeneeni kirjan Sirkka ja serkku, ja oli tiedostamatonta tai ei, kuvittelin itseni Sirkaksi josta hieman puuteria ja huulipunaa käyttämällä ja lainaleningissä sukeutui kaunotar vailla vertaa. Askel tuhkimosta illan ykkösdaamiksi ei olisi täydellinen, ellei komein kavaljeeri olisi tarttunut syöttiin ja myöhemmin ihan oikeasti rakastunut Sirkkaan. Mainiota haavehöttöä oli kiintoisaa lukea teini-iän tuiverruksissa.


Myöhemmin Margaret Mitchellin kirja Tuulen viemää korvasi monenkertaisesti edellisen ja avasi samalla sisällissodan historiaan yhden kuvakulman. Elokuvan Rhett Butler kasvatti Scarletiaan ironisin sanakääntein, joista unohtumattomin on vertaus muuliin. Muulivertauksesta tuli pitkäksi aikaa ohjenuorani, siitä huolimatta että minut kasvatettiin vähän itsestäni luulemaan.



Mikäkö minut on saanut edellisiin aatoksiin? No tietenkin seuraava lainaus; Hänen ystävänsä puhuivat hyvästä mausta ja olivat kaikki eri mieltä kanssani kun sanoin että hyvä maku pomppaa esiin kun mielikuvitus kuolee. Ilma oli hyvästä mausta raskas, enkä minä voinut kunnolla hengittää.
/Frank Mc Court

Bloggaajan "urani" on ollut jo aika pitkä ja muistelisin ensimmäisen blogini kirjoituksien joukossa olleen postaus hyvästä mausta. Jo silloin mietiskelin mitä hyvä maku on. Tiedätkö Sinä? Haluatko kertoa sen minulle?





keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Makrohaaste 122



Aiheena on valo/pimeys.
"On marraskuu ja minusta näkee sen..."

Valo on marraskuussa kortilla. Jos aiot tässä kuussa/maassa makro tai teema kuvata valoa ulkosalla, on ajoitus kaiken aa ja oo. Minä yritin parhaani.

Niin kylmää oli, ettei pisara kaikesta tumpeloinnistani huolimatta pudonnut. Sitten huomasin, sehän on jäässä. Siis pisarakin. Hyvää marraskuuta kaikki makroilijat ja teemailijat!

Täällä on lisää kuvia.



maanantai 18. marraskuuta 2013

Muistojen mandala



Mandala-haaste jää tauolle, mutta sitä ennen muistellaan menneitä eli, mikä on tärkein ja mieliinpainuvin mandala 36 tehdyn mandalan joukossa. Valitsen kyseiseksi ensimmäisen tekemäni mandalan, sillä sen kaltaista intoa jolla ideoin ja suunnittelin sitä, en ihan samassa määrin senjälkeen kokenut. Pyörittelin ideaa päässäni jo yöllä ja päivällä se toteutui tällaiseksi.

Kuvasin pihassamme olevia pyöreitä kiviä, kävellessäni jätin sammaleen pintaan jäljet kengänpohjista joita kuvasin neljään suuntaan johtavina jälkinä. Piirtelin kalat ja auringonkukat jotka leikkelin mandalaan sopiviksi ja liimasin ne kartonkille. Olin silloin kollaasiini tyytyväinen ja olen vieläkin, vaikken tiedä mikä minut kuvassa niin vakuuttaa. Ehkä kivet, joista olen aina pitänyt.

Mosaiikkimandalani on minulle rakas. Sädekehän ainekset olen saanut rikkimenneen hääkahviastiaston palasista. Monta tarinaa liittyy tämän mosaiikin valmistumisvaiheeseen.

Kiitos Uunalla ja Miiwille innostamisesta ja vaivannäöstä, se on allekirjoittaneen inspiroinut mandalan pariin. Vieläkin olisi virtaa riittänyt!

Täältä voit katsoa lisää Muistojen mandaloita!


lauantai 16. marraskuuta 2013

Aika on kuluvaista





"Miten oikein olet saanut aikasi kulumaan."
Ajan kuluminen ei pitäisi mitenkään olla kummallinen asia. Aika kuluu, vaikka seisoisi tumput suorina mitään tekemättä. Meille kolmatta ikää eläville kysymys esitetään useasti. Miettiessäni kysymykseen vastausta, analysoin samalla kysymykseen piilotettua taka-ajatusta. Ajan kuluminen ei ole minulle ongelma. Enemmänkin toivoisin omaavani kyvyn tarttua ajan kulkuun, pysäyttää sen johonkin määrättyyn hetkeen.



"Ei elämäntaitoa voi opettaa,
se on opeteltava itse
hitaina hitaina vuosina,
ja kun luulet oppineesi,
vuodet käyvät lentämään. Kai se niin on tarkoitettu:
juuri kun vieras alkaa viihtyä,
tulee hyvästelyn aika."
/Helena Anhava



"Näin kulutan aikaa"
Suloisinta on herätä hyvin nukutun yön jälkeen kotona, omasta sängystä ja tajuta, minulla ei ole kiire mihinkään. Voin vielä kääntyä kyljelleni ja kissan tavoin kiertyä mutkalle viimeisia unenhaituvia seulomaan. Puuro ja aamun lehti. Joskus terävämpi minäni janoaa kuulla aamun uutispläjäyksen. Usein minulle riittää päivän vähittäisen valkenemisen seuraaminen. Pilvet liikkuvat. Hämäränhyssy on tullut tutuksi. Aikamatkalaisena saavutan nopeasti saman tunteen mielikuvassa, jossa isä ja äiti keinutuolissa istuen juttelevat hämärässä. Sytyttäessäni lampun äiti sanoo,"sammuta se, kirkas valo ottaa niin silmiin." Kuinka te täällä pimeässä istutte kysymykseen saan kuulla vastauksen hämäränhyssystä, jota he kahdestaan viettävät. "Tämä työ ei vaadi valaistusta", niin he minulle yhdestä suusta vastasivat. Ja niin se toden totta on.



Näinkin aika kuluu
Joinakin päivinä Tarmo Puuska tulee kylään. Yöllä se on jo tullut kuvitelmiini, kuiskuttelemaan korviini mielettömän hienoa ideaansa, joten tuskin maltan odottaa aamua. Jos se on askarrus, ei siinä nokka kauaa tuhise kun palikat ovat kasassa. Jos se taas on pölynimuri, saattaa isoin into kaikota heti, kun imuri on rahdattu lattialle. Huomenna voin siirtää imurin takaisin kaappiin, tai ylihuomenna, saapas nähdä. Ja äkkiä on ilta. Kuka enää kysyy, mitä olet saanut tänään aikaiseksi. Tai, mitä ajattelet tästä asiasta. Kuinka voit, saatetaan joskus kysyä, mutta jos kysyjä tietää taustoja hän välttää tämän, sillä sairaudesta puhuminen lisääntyy ajan kuluessa.



Ja äkkiä on ilta
Hämärä kuikuilee nurkissa, tulee yhä rohkeammaksi ja lopulta peittoaa koko huoneen. Minusta on mukava istua hämärähyssyä. Olen osa hämärää. Ja kun valo vähenee, ajatukset kummallisella tavalla kirkastuvat. Hämärähyssypohdinnat johtavat hyviin päätelmiin ja aiotut aikeet osoittavat lopullisen hienon suunnan.

Naskartelija kapuaa verstaastaan ylös ja kysyy, täälläkö sinä istut pimeässä? Täällähän minä. Ja maailma on taas kerran tullut niin valmiiksi, ettei vähä mitään.

Näin kulutan aikaa.....

torstai 14. marraskuuta 2013

Valokuvatorstain




303. haaste on kaamos.
Minulle kaamos on ensisijaisesti mielentila. Tässä tilassani auringonvalolle olisi kysyntää. Kun aamuhämärä antaa iltahämärälle kättä ja siinä välissä sataa ja tuulee, mieleni kaamos on huippulukemissa. Olen yrittänyt sopeutua ja löytää kaamoksesta elämänvoimaa. Suolla ja metsässä se tulee vastaan, ja opettaa hyväksymään.

                                Kotipihan vallaton veitikka ei kaamoksesta piittaa.

                                         Lisää kaamoskuvia täällä.



keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Makrohaaste 121





                                        Aika


"Aika hioo kovimmankin pölkyn", sanoo Uljas Kandolin Esko Salmiselle, lainaus Raila Kinnusen kirjasta Elämä Eskona.


Lisää aikaa täällä.



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kokemuksia ruohonjuuritasolta




Makaan kapealla 'lavitsalla' ympärilläni häärivien ihmisten joukko. Kuuntelen kuin ulkopuolisena, kun minulle kerrotaan mitä minulle tehdään. Käsiini laitetaan nipsuja ja napsuja. Anestesialäkäri sujauttaa näppärästi suoneeni piikin, nyt tiedän, kohta mennään vauhdilla mikä-mikä-maahan. Vilkaisen katossa  olevaa valaisinta ja ehdin ajatella, olen saanut tässä näytelmässä roolin, jota en tule muistamaan kuin jälkeen päin kivun muodossa. Jälkeenpäin. "Nyt otan sinulta silmälasit pois ja saat hengähtää muutaman kerran oikein syvään." Aina minulle tapahtuu sama juttu, yritän taistella nukahtamista vastaan, mutta kuulen ainoastaan muutaman sanan ja sitten filmini sammuu. Syvyyspsykologiaan perehtynyt voisi analysoida johtuuko uneenpääsyvaikeuteni juuri tästä vastaan hangoittelemisesta. Pelkään joutua tilaan, jossa en voi hallita itseäni.
Heräämössä tunnen, miten verenpainettani mittaava laite kiristää ja löysentää mansettia aina tasaisin väliajoin. Ystävälliset ja ahkerat hoitajat käyvät kyselemässä vointiani. Jo kotona olin päättänyt olla leikkimättä reipasta ja uskoa lujasti länsimaiseen lääketieteeseen. Särkylääkkeitä otin annettaessa, sillä en pitänyt erityisesti vatsastani tulvivista signaaleista.

Olen superonnekas, saan yhden hengen huoneen. Näin ollen saan käännellä itseäni sängyssä naapurista välittämättä. Ensimmäinen vessareissu kaataa horisonttini Pisan malliin, ja pahoinvointiaalto yllätti minut. Toinen reissu sujui jo ongelmitta ja itsenäisesti.
Seuraavana päivänä minut kotiutetaan. Leikannut lääkäri tulee aamulla tervehtimään ja kyselemään vointiani. Hän on väsyneen näköinen. Pidän hänen katseestaan, se on lempeä. Hän on päivätyönsä jälkeen jäänyt vielä yöpäivystäjäksi. Kun kommentoin asiantilaa hän sanoo, onneksi se ei tule usein.

Päivällä olen pukenut omat vaatteet päälleni ja soittanut kotiin kyydin toivossa. Lähtiessäni sairaalasta kuljen samoja käytäviä ja vilkaisen Leiko-kyltin alle johtavaan suuntaan. Kuinka moni pelosta pamppaileva ihmissydän onkaan kulkenut kyltin alta ja laillani pelännyt? Mihin vertaisin nukutuspelkoani, totta tosiaan lentopelkooni, joka on melkoisen megalomaaninen. Ainakin tähän asti ovat pelkoni molemmista olleet turhia. Leikkauksesta toipuminen lisääntyy päivä päivältä, ja lentokoneesta laskeuduttuani vietän aikaa lämpimässä loman kaltaisissa olosuhteissa. Mitä siis pelkään?


Tämä on kiitos kaikille niille lämpimille ja sydämellisille ihmisille jotka kohtasin tämän laparoskooppisen leikkauksen eri vaiheissa, alkaen Sirkusta, halaus ja lämmin kiitos!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Mandala 36





                                Aiheena on matka


                               Mun suunta oli ensin etelään,
                               mä täällä ilman aurinkoa jään.
                               Kun minut sitten Lappiin narrattiin,
                               jäi sydän sinne kauas tunturiin.
                               Ei tunne kukaan omaa itseään,
                               niin usein vastausta vaille jään.
                               Kun matka päättyy, tunne tallentuu,
                               mä tänne varmaan vielä joskus tuun.

                              Lisää mandalakuvia matkasta voit klikata täältä.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Valokuvatorstain





301. haaste on kääntöpiste. Lintujen talviruokinnan aloittaminen muodostaa valokuvaajalle minussa kääntöpisteen. Silloin tulee kuvatuksi lintuja enemmän ja joskus joku harvinaisuuskin piipahtaa lintujen ruokintapaikalle. Sinitiainen kuuluu vakiovieraisiin.



Mökkilinnut ovat paljon luottavaisempia kuin  kotilinnut. Sirkutus on melkoinen, jos ruokinta alkaa myöhässä. Tämä kääntöpiste elämässäni liikuttaa minua aina kun sitä katselen.





Täältä voit katsoa valokuvatorstain kuvia.