tiistai 20. marraskuuta 2012

Muistojen tiellä

Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitä on elettävä eteenpäin. (Sören Kierkegaard)


Pitipä oikein tarttua Kierkegaardiin, selvittäessäni itselleni, mikä elämässäni on minua, minun historiaani, minun elämääni.Sillä olen huomannut eläväni nyt vaihetta, jolloin katseeni kohdistuu tavan takaa elettyyn elämään. Ja kuitenkin S.K:n sanoin, elämää olisi elettävä eteenpäin. Sukulaisten kohtaamisissa on sairaskertomuksien jälkeen vuorossa eletyn elämän muistelua. Se mitä kukin muistaa, on persoonakohtaista, eikä aina välttämättä totta. Muistot ovat kuin se alaluokilla kutomani lapanen, joka kasvoi ja kasvoi ja jota piilottelin pulpetin alla, kun en kehdannut näyttää sitä opettajalle. Vihdoin minun oli nostettava se esille, enkä saanut siitä kovin mairittelevaa arvosanaa. Minkä arvosanan antaisin itselleni elämästä? Sillä viimeistään nyt, olisi saatava vuosiin elämää, eikä toisinpäin.
Nämä kuvat ovat liikuttaneet minua sydämeeni saakka. Sain ne sähköpostiini ja ne ampaisivat minut nuoruuteni kultaisiin päiviin.


Siinä missä minä aikoinaan aloin epäröidä, oliko kaikki kotoa saatu oppi pureskelematta nieltävä, samanikäisinä lapseni kyselivät onko elämää ylioppilaskirjoitusten jälkeen? Molempien kysymykset perustuivat suurien auktoriteettien, kuten äidin ja opettajien oppeihin. No, minä olen opetellut olemaan välittämättä siitä, mitä minusta ajatellaan ja lapseni tietävät jo, että elämää on ja kovin erilaista mitä osasivat edes odottaa.

Eli, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella?


 Se on tullut minulle selväksi, että pikkusiskous on ja pysyy minussa vaikka eläisin 102-vuotiaaksi. Olla kuopus perheessä, lopuista koottu, kuopanraakki ja mitä kaikkia nimityksiä aikoinaan itsestäni kuulinkaan. Voisinko myös ajatella, että rakkaalla lapsella on monta nimeä? Pikkulikka olen ja pikkulikkana pysyn.

 
 
 Äidin muistan takertuneen minuun, kun tein lähtöä kotoa. Olin menevä neito, eikä vetoomukset ja syyllistäminen tepsineet minuun enää. Maailma oli auki taivasta myöten; Hei, täältä tullaan elämä!
Kun nuorimpani lähti, itkin koko päivän. Muistin äidin samassa tilanteessa lausutut vetoomukset minulle, niinpä yritin olla reipas ja pitää suuni kiinni.

Onko kana viisaampi kuin muna? Vai miten se meni? 






"Kun olin nuorempi, painoin muutaman kilon vähemmän,
minun ei koskaan tarvinnut vetää vatsaani sisään,
kun pidin päälläni tiukkaa mekkoa.

Mutta nyt kun olen vähän vanhempi
kehoni on vapautunut.
Vyötäröni kohdalla on elastista mukavuutta.

Italialaisten kenkien koko on oltava ainakin kaksi kokoa isompi
jotta jalat ylipäätään mahtuvat sisään ja sukkahousujen haaraosa
jää usein polvien korkeudelle.

Mutta, olen myös oppinut, että ei ole mitään väliä mitä tapahtuu,
miten mustalta kaikki tänään vaikuttaa, elämä jatkaa kulkuaan
ja huominen on jo parempi päivä.

Olen oppinut, että tapa, jolla henkilö käsittelee kolme asiaa
kertoo hänestä paljon, sateinen päivä, eksyneet matkatavarat
ja sotkuiset joulukoristeet.

Olen oppinut, että oli suhteesi vanhempiisi millainen tahansa,
tulet kaipaamaan heitä, kun heitä ei enää ole.
Olen oppinut, että rahan ja tavaroiden hankkimisen sijaan
kannattaa  hankkia itselleen elämä.

Olen oppinut että elämä antaa minulle toisenkin mahdollisuuden.

Olen oppinut ettei elämän läpi voi kävellä
räpylä kummassakin kädessä, joskus on tilanteita
jolloin pallo on heitettävä takaisin. 

Olen oppinut vaikka itselläni on surua ja tuskaa, minun ei tarvitse
aiheuttaa sitä muille.

Olen oppinut, että joka päivä pitäisi ojentaa kätensä jollekin toiselle henkilölle.

Olen oppinut, että kaikki tarvitsevat lämpimän ajatuksen ja ystävällisen taputuksen olkapäälle.
Olen oppinut, että minulla on vielä paljon opittavaa.

Olen oppinut, että ihmiset tulevat unohtamaan mitä et sanonut tai tehnyt,
mutta he eivät tule ikinä unohtamaan mitä sait heidät tuntemaan."


  Tämän lainatun runon luin sisarelleni hänen syntymäpäivänään. Nyt haluan ojentaa käteni sinulle lukijani ja ystävällisten ajatusten kera sanoa; olet minulle tärkeä!


 

14 kommenttia:


  1. Olen oppinut, että minulla on vielä paljon opittavaa.

    Tuo on varmaan se kaikkein tärkein oppi.

    Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se taitaa olla paras opetus minullekin.

      Poista
  2. Paljon asiaa ja pohdittavaa meille jokaiselle. Oppiminen kun ei ole iästä kiinni, vaan tahdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahdostapa hyvinkin, ja kyllä elämä opettaa, sanoi äitini. Oikeassa oli.

      Poista
  3. Kiitos kauniista ja viisaista sanoista, ajatuksista etenkin :-)

    Yhdessä vaiheessa luin kovastikin Kierkegaardin teoksia, nyt on taas vähän unohtunut, mutta paljon viisauksia hänen teoksistaan löytyy.

    Olet ollut taas ahkera ja kutonut, tehnyt mosaiikkeja, kaikkea kaunista. Minullakin on eräänlainen mosaiikkikasa pöydälläni, saa nähdä mitä siitä tulee...

    VastaaPoista
  4. Olen kutonut olkapäät helliksi, hakannut mosaiikkia kappaleiksi ja jälleen liimannut, terapiaa on kun ei tarvitse ajatella muuta kuin, mihin minä tämän palan laittaisin?

    VastaaPoista
  5. Kiitos sinulle ojennetusta kädestä ja muistutuksesta, että minäkin voin vielä oppia uutta! Kaunis ja herkkä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan aina lämmöllä työkaveriani jolla oli tapana sanoa, ei opi vanha koira uusia temppuja, pakko sanoa nyt, oppii kyllä kun opettelee.

      Poista
  6. Kaunis kiitos tekstistäsi. Se oli lämmin ja nostalgiaa herättävä.
    Ja runo oli aivan ihastuttava. Joka päivä on oppimispäivä, kunhan sen aina muistaisi ja muistissa pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostalgisia muistoja olen lämmitellyt viime aikoina, sillä suvun keskellä vietetyt syntymäpäiväjuhlat on mainio todiste siitä miten muistot puheissa alkavat elää.

      Poista
  7. Ihana postaus Luot paljon kaunista ympärillesi kättesi töiden, kuvien ja sanojen kautta. Kiitos Kuvittelija!

    VastaaPoista
  8. Kiitos!
    Nyt en juuri muuta haluaisikaan tehdän kuin väkertää jotain omasssa kammiossani, mutta arki pistää tarttumaan myös mopin ja kauhan varteen kiinni.

    VastaaPoista
  9. kiitos ojennetusta kädestä blogiystäväni.
    Toinen toistaan viisaampia ajatuksia sain lukea jälleen. Päällimmäisenä jäi mieleen, että vanhana voi oppia ja vielä on paljon opittavaa.
    Vanhat valokuvat puhuttelevat. Niitä katsellen tulee mieleen niin paljon, ikävääkin kokee, mutta ilman muistoja tuntuisi tyhjältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat valokuvat paljastavat vertaamattoman aarreaitan. Ne vievät kuvittelijan aikamatkalle lapsuuteen ja sieltä tuon mukanani muistona paljon tuliaisia

      Poista