maanantai 6. toukokuuta 2013

Kuvittelija käväisi Karkalin kulmilla





Kuvaajan pitää olla aina valmis. Tämä, melkein motoksi muodostunut ajatus on todistanut paikkansa pitävyyden ainakin näissä bloggausjutskissa. Kameraa pitää kuljettaa mukanaan, tuntui miltä tuntui, näytti miltä näytti. Se, osaako sitten liikkua ajassa ja tunnelmissa ilman kuvatodistetta, onkin jo vallan toisen jutun aihe. Kuvittelija haluaa jättää kuvallisen muistijäljen, kertomaan ne sata puuttuvaa sanaa. Pitkän aasinsillan jälkeen päästään vihdoin asiaan, keväisiin kuviin ja tunnelmiin Karkalin luonnonpuistossa. Olimme sopineet löyhän tapaamisajankohdan vuokkojen kukinta-aikaan Lohjalla. Myöhäinen kylmähkö kevät yllätti ehkä kutsujankin vuokoillaan, ja kiirettä piti pitää että ajankohta olisi se oikea, kuville ja tunnelmille.




Harmaan lukemattomat sävyt auringon paistaessa metsän uumeniin huikaisivat. Kuvittelija eli jälleen sadussa. Katseeni hyväili harmaata maisemaa. Hannuja Kerttu-fiilikset olivat päällimäisinä luontopolulla. Noudatimme tarkoin sääntöjä: Emme katkoneet kukkia, emmekä poikenneet kauas poluilta, sillä meille on "kaikki säännöt tärkeitä!"



Sitten sukelsimme sinivuokkojen sineen. Sini oli sinisempää kuin osasin kuvitella sen kaiken harmauden keskellä. Metsänpohjan sininen matto sai voimaa taivaan sinestä, sillä kukat hehkuivat ennen näkemättömänä edessäni, sivuillani ja takanani. Puiden sammaleiset juuret näin isoina metsäkanan jalkoina ja joka puolella kasvavat pensaat koukeroisine oksineen olivat kuin sadusta.



Metsälammen pintaan heijastuivat puiden siluetit ja puistikon ympärillä aaltoileva Lohjajärvi jakoi ehtymättömästi timanttejaan kulkijoiden iloksi. Mikäs oli ollessa? Elämä kuin pullaa, niin kuin keskimmäiseni tapasi usein sanoa. 




Paitsi, että meidän elämämme oli kuin leivosta. Honore veti vastustamattomasti puoleensa ja kerrankin päätimme unohtaa kolesteroolit ja keskivartalolihavuuden ja ryntäsimme suu etukäteen jo sokerihumalassa leivoshyllyn anteja tarkkailemaan. Osaksi satua muodostui leivoskahvien nauttiminen, sillä eihän sellaista jatkuvasti voisi harrastaa, eihän?



Seuraavana päivänä vertyneet jalat tallasivat uusia polkuja Lohjan maisemissa. Pesuvati-sienen löytyminen ojan penkalta oli melkoinen onnenkantamoinen, sillä pullonkorkiksi luultu osoittautui tarkemmissa tutkimuksissa kuperaksi sieneksi, jonka nimi ja heimo pysyttelevät edelleen hukassa.



Kiitos reippaille ruohonjuuritason oppaille ihanasta pikkulomasta. Pirteänä? palasimme kotikonnuille kylmään kotiin, sillä ikkuna oli jäänyt auki ja kylmä pohjoinen oli puhunut ja puhaltanut huushollin kylmänkalseaksi paikaksi. Ei hätiä mitiä, kohta paloivat puut räiskyen uunissa ja kerros villaista ylle ennen peittojen alle pujahtamista auttoi asiaa. Ja saapuihan se lämpö vihdoin ja uni jossa edelleen kävelin Karkalin kulmilla sinivuokkoja ihaillen.  



Käykäähän ystävät Karkalissa!

25 kommenttia:

  1. Tuo ylin kuva metsästä on upea, niin kauniita harmaan sävyjä.

    Ja nuo leivokset! Hyvä te!

    Kuulosti upealta reissulta.

    VastaaPoista
  2. Susu
    Huomaatko, harmaat värit ovat saaneet minuun elämää..

    Reissu oli mainio ja leivokset, eh, niin hyviä.

    VastaaPoista
  3. Vau, en ole ikinä nähnyt tuollaista sinivuokkojen määrää! En ole Karkalistakaan kuullut vaikka Lohjanjärven rannoilla olen joskus kävellytkin. Hienoja kuvia, leivokset kyllä jätän väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko
      rehellisesti sanottuna en minäkään. Sinivuokkojen määrä ja koko suorastaan häikäisivät, väristä puhumattakaan.

      Poista
  4. Upeita kuvia ja satumetsää. Olit kuin keiju sinivuokkojen keskellä, tuolla eivät kalorit paina eikä maa vedä puoleensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siru
      Minä kuvasin, joten en ole kuvissa. Mutta metsä oli kuin sadusta..

      Poista
  5. Oi, niin ihanaa kerrontaa ja kuvausta, että tekisi välittömästi mieli karata Karkaliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa käydä Karkalissa.
      Jos asuisin lähempänä tulisi siellä toinenkin lenkki kuljetuksi.

      Poista
  6. Voi juku, mkuinka paljon sinivuokkoja siellä onkin ollut!
    Ja muutenkin koko metsä kuin satumetsä! Kaunista!
    Ja noi leivokset kyllä maistuis mullekkin,nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka
      leivokset oli todella herkullisia..Ja sinivuokkomaassa Karkalissa kyllä ehdottomasti kannatti käydä.

      Poista
  7. Kauniita kukkia ja leivoksia. Täydellinen kuvausreissu:)

    VastaaPoista
  8. Ei ihme, jos vielä unessakin noilla poluilla kuljit! Kaunista on polkunne varrella ollut ja kaiken kukkuraksi vielä leivoskahvit, eihän ihminen paljon muuta tarvi!

    VastaaPoista
  9. Tuo sinun sienesi on maljakas. Luultavasti punamaljakas. Meidän tontilla on vanha risukasan pohja, josta olen parina keväänä yrittänyt käydä keräämässä "muovikorkkeja" roskina. Mutta paikoilleen ovat jääneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piri
      Sainkin tietoa jo sienestä. 'Sienikorkkeja' oli yhtäkkiä enemmänkin kun vaan osasi katsoa, ojan pientareen kaunistukset.

      Poista
  10. Nam, nam, napsuu suu täälläkin, myös silmät ahnehtivat metsän jylhää kauneutta, että vuokkojen runsautta ja sineä.
    Ajoitus näytti onistuvan, retkellä pitää nauttia joka tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii
      Täydellinen retkinautinto. Ja ajoitus toimi kun ajatus.

      Poista
  11. Sinivuokkoja olen nähnyt ihan vaan yhden kerran ja nekin olivat erään etelästä muuttaneen rouvan kukkapenkissä. Että metsässä voi olla noin paljon sinistä väriä ja yhdellä kertaa! Aivan satumaista!
    leivoksia tosin löytää täältäkin :-D

    VastaaPoista
  12. Selma
    Satumaista se minustakin oli, kukkia kasvoi kaikkialla. Piti ihan katsoa mihin jalallaan astui..

    VastaaPoista
  13. Hei, kiva kun eksyin sivuillesi. Kuvailet Karkalia niin mukavasti ja kauniisti, että minä jopa etsin netistä että missäs se on. Ja yllätys - sehän on mökkikuntamme vieressä Karjalohjalla. Vanhetessa olen vasta löytänyt aikaa (tekosyy tietenkin) luonnolle ja nykyään se on tärkeä osa elämääni. Mutta toistaiseksi luonnonpuistot on vielä jäänyt. Mutta nyt otan kesän retkikohteeksi Karkalin. Ehkä se on juuri se paikka jota vuosiasitten työtoverini ylisti keltavuokkojen kehdoksi. Tuleepa selvitettyä. InnaV

    VastaaPoista
  14. Inna hyvä!
    Vanhetessa tosiaankin luonto alkaa puhua aivan eri kieltä jota mielellään kuuntelee.
    Keltavuokkoja pitää olla valmiina katselemaan pikapuoliin, ymmästääkseni nekin pyrkivät näinä aikoina esiin.
    Kiitos vierailustasi!

    VastaaPoista