tiistai 24. syyskuuta 2013

Hyvästejä




Hyvästi, tuntuu sanana niin lopulliselta. Silti vanha P.J. Hannikaisen laulu on soinut eletyllä viikolla korvissani lakkaamatta.

Hyvästi jääkää
nyt hyvät ystävät,
maille vierahille
nyt pääskyt lähtevät.

Armas ol´aika,
jok´ on nyt lopussa;
suven sulo aika,
se kaunis, ihana.
Vaan kun on mennyt
taas syksy, talvikin,
silloin palajamme
taas tänne takaisin.
P. J. Hannikainen



Hyvästejään taivaan kaarella huutelevat paluumuuttajat, saavat kirjoittajan tuntemaan eron ikävää. Syksy on niin monella tavalla kypsymisen ja luovuttamisen aikaa. Monet vanhemmat katsovat  oppilaitoksiin lähteviä lapsiaan sumuisin silmin. He tuntevat eron ikävää. Mielen haikeutta. Hyvästejä. He tietävät, nyt on kannustamisen aika, tuntui miltä tuntui. Tyhjän pesän sundroomaa puidaan puolison kanssa, tai murehditaan yksin.


Hyvästelynsä on aloittanut myös syksy. Se tekee sen näyttävin värein. Syksy hehkuu ja leikkii auringon kilossa. Aurinko saa syksyn tuntumaan ilotulitukselta. Vaikuttava ja väreissään ainutkertainen performanssi, on syksyn lahja meille kaamoksen tulosta kärsiville kevätihmisille.


Kasvihuone ammottaa tyhjyyttään. Tomaatit on kerätty, säilötty ja vihreät kannettu pannuhuoneen hämärään jatkokypsymistä ajatellen. Runsassatoinen tomaattikesä on takana ja uusiin kujeisiin kuuluu parhaista parhaimpien tomaatin siementen noukkiminen esiin tomaattien uumenista. Jos elon päiviä on suotu, ensi helmi-maaliskuun vaihteessa suoritetaan koekylvo siemenillä.


Mökillä on laituri nostettu rannalle, tyttöenergian voimin (kiitos kuopukselle ja ystäville), jotakin jobin rankkuudesta kertoi lausahdus, miten te oikein kahdestanne olettekaan saaneet vettyneen laiturin pois järvestä? Savupiippujen päälle asetetaan hatut, pumput pois järvestä ja kesähuonekalut varastoon. Venekin taidetaan pian nostaa talviteloille. Kävin metsässä kuvaamassa ison kannon, jonka jätti jälkeensä myrskyssä kaatunut puujättiläinen.






Hyvästit jätimme tänä syksynä monivuotiselle ystävällemme. Yhteiset hetket säilyvät mielissämme, mutta lähdön aiheuttama tyhjyys jättää jälkeensä ikävän jota on vaikea sanoin ilmaista. Voiko toisen ihmisen surusta ottaa osaa, kun ei ole sanoja suruun.

"Aurinko laskee,
jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas,
soi lintujen laulusta
kukkiva kunnas
ja varjoisat veet,
niin varjoisat veet."

/Kari Rydman

7 kommenttia:

  1. Upeat syksyn kuvat.
    Syksy on haikeaa aikaa.
    Monet aurat taivaalla tekee olon jotenkin haikeaksi aina.
    Muutoksien tuulia on edessä minullakin monet.
    Huih,,, lopussa vähän kylmäsi käsivarsia yhtäkkiä:(
    Surullista.
    Laulun sanat ovat kauniit lopussa.
    ILoa syksyysi pimeneviin päiviin.

    VastaaPoista
  2. Huh.. luulin otsikosta, että sinä aiot jättää hyvästit blogimaailmalle.....
    Mutta korjaan, ei syksy vielä jätä hyvästejä, vastahan se tekee kunnolla tuloaan, ja aikansa hehkuu väreissä. Kyllä se vielä ainakin kuukauden kukkustelee, koko lokakuun, oletan ja toivon.

    Ihanat kuvat, hieno teksti ja kauniit runot.

    VastaaPoista
  3. Syksy on monenlaisen puuhan aikaa, myös siirtymistä toiseen vaiheeseen, onneksi suunnitelmia on jo tulevaan. Tomaattisi on erikoisen mallinen ja varmasti herkullinen.

    Olemme myös kokeneet läheisen ystävän lähdön. Ensimmäinen omasta polvesta ja ystäväpiiristä lähtenyt sai kyllä värisyttämään ja kaipuu iskee usein vieläkin ja kysymys: miksi?

    VastaaPoista
  4. Vaikka syksy hyvästelee kesän on siinä kuitenkin väriä ja valoa. Toista se on talvi, kylmää ja pimeätä. Huoh! Rydmanin laulun sanat on hienot ja pidän niistä kovin.

    VastaaPoista
  5. Tuli niin haikea olo kaikin puolin. Ja vielä tuo Rydmanin laulu, se on yksi kauneimmista, jonka sanoilla on varmasti monta rakasta saatettu viimeiseen lepoon.

    VastaaPoista
  6. Kuvittelija kiittää kommenteista!

    VastaaPoista