sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kokemuksia ruohonjuuritasolta




Makaan kapealla 'lavitsalla' ympärilläni häärivien ihmisten joukko. Kuuntelen kuin ulkopuolisena, kun minulle kerrotaan mitä minulle tehdään. Käsiini laitetaan nipsuja ja napsuja. Anestesialäkäri sujauttaa näppärästi suoneeni piikin, nyt tiedän, kohta mennään vauhdilla mikä-mikä-maahan. Vilkaisen katossa  olevaa valaisinta ja ehdin ajatella, olen saanut tässä näytelmässä roolin, jota en tule muistamaan kuin jälkeen päin kivun muodossa. Jälkeenpäin. "Nyt otan sinulta silmälasit pois ja saat hengähtää muutaman kerran oikein syvään." Aina minulle tapahtuu sama juttu, yritän taistella nukahtamista vastaan, mutta kuulen ainoastaan muutaman sanan ja sitten filmini sammuu. Syvyyspsykologiaan perehtynyt voisi analysoida johtuuko uneenpääsyvaikeuteni juuri tästä vastaan hangoittelemisesta. Pelkään joutua tilaan, jossa en voi hallita itseäni.
Heräämössä tunnen, miten verenpainettani mittaava laite kiristää ja löysentää mansettia aina tasaisin väliajoin. Ystävälliset ja ahkerat hoitajat käyvät kyselemässä vointiani. Jo kotona olin päättänyt olla leikkimättä reipasta ja uskoa lujasti länsimaiseen lääketieteeseen. Särkylääkkeitä otin annettaessa, sillä en pitänyt erityisesti vatsastani tulvivista signaaleista.

Olen superonnekas, saan yhden hengen huoneen. Näin ollen saan käännellä itseäni sängyssä naapurista välittämättä. Ensimmäinen vessareissu kaataa horisonttini Pisan malliin, ja pahoinvointiaalto yllätti minut. Toinen reissu sujui jo ongelmitta ja itsenäisesti.
Seuraavana päivänä minut kotiutetaan. Leikannut lääkäri tulee aamulla tervehtimään ja kyselemään vointiani. Hän on väsyneen näköinen. Pidän hänen katseestaan, se on lempeä. Hän on päivätyönsä jälkeen jäänyt vielä yöpäivystäjäksi. Kun kommentoin asiantilaa hän sanoo, onneksi se ei tule usein.

Päivällä olen pukenut omat vaatteet päälleni ja soittanut kotiin kyydin toivossa. Lähtiessäni sairaalasta kuljen samoja käytäviä ja vilkaisen Leiko-kyltin alle johtavaan suuntaan. Kuinka moni pelosta pamppaileva ihmissydän onkaan kulkenut kyltin alta ja laillani pelännyt? Mihin vertaisin nukutuspelkoani, totta tosiaan lentopelkooni, joka on melkoisen megalomaaninen. Ainakin tähän asti ovat pelkoni molemmista olleet turhia. Leikkauksesta toipuminen lisääntyy päivä päivältä, ja lentokoneesta laskeuduttuani vietän aikaa lämpimässä loman kaltaisissa olosuhteissa. Mitä siis pelkään?


Tämä on kiitos kaikille niille lämpimille ja sydämellisille ihmisille jotka kohtasin tämän laparoskooppisen leikkauksen eri vaiheissa, alkaen Sirkusta, halaus ja lämmin kiitos!

21 kommenttia:

  1. Nytkö se jo on tehty, viety kipuiset kivet pois vaivaamasta. Kauniisti siitä kirjoitit. Onhan se aina vähän pelottavaa luovuttaa elämänsä/kehonsa täysin tuntemattomien ihmisten käsiin, varsinkin tiedottomassa tilassa, täysin vastustuskyvyttömänä. Pikaista toipumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain peruutuspaikan ja otin sen kiitollisena vastaan. Tähystysleikkaus juuri ennen joulua ei olisi tuntunut yhtään kivalta.

      Vastustuskyvyttömänä ja tiedottomassa tilassa, onneksi kirurgilla oli luottamusta herättävät silmät!

      Poista
  2. Luin tarkkaan tuntemuksistasi. Aivan kuin olisin yrittänyt tavoittaa omia kokemuksiani. Minun leikkausvalmistelut taisivat edetä vielä nopeammin.

    Muistan, kun minua lähdettiin kiidättämään synnytyssalista käytävää pitkin hissillä leikkaussaliin, jossa leikkaava kirurgi oli vastassa veitsi kädessä valmiina hätäsektioon. Hän kysyi minulta, olinko syönyt mitään aamulla. Toiset kädet steriloivat samaan aikaan vatsaani. Muistan vastanneeni, että kaurapuuroa. Kirkas lamppu häikäisi silmiäni, kun kasvoilleni laitettiin happinaamari. Olin unessa siinä silmänräpäyksessä. Kannan tästä muistona arpea, joka ulottuu navan alapuolelta alavatsalle.

    VastaaPoista
  3. No jopas sinua on viety kiireellä. Näen mielikuvissani kirurgin puukko kädessä odottamassa ovella.

    Minulle muistoksi tuskin jää isoa arpea pienet reiät vain. Leikkaussalin lamput on omaa luokkaansa. Sali kuin suuri steriili tila, ja keskellä kapea pöytä johon istahdin, vaikka sydän väpätti niin ettei vähä mitään.

    VastaaPoista
  4. Niin elävästi kerroit leikkauksestasi, että tuntui, kuin itse siinä olisin maanut.
    Vaikka mullakin on vähän samanlaista ollut, kun on nukutettu, olen taistelut nukkumista vastaan, mutta aina olen sammunut ja herännyt heräämössä, onneksi.
    Mutta onpa hieno juttu, kun pääsit jo aiemmin sinne, ei tarvi kipuja kärsiä, eikä mennä jouluksi sinne rei"itettäväksi.
    Nyt vaan parantelet rauhassa itseäsi, etkä liian aikaisin ala mitään joulujuttuja hössöttään, hi!
    Hyvää Isänpäivää sinne!

    VastaaPoista
  5. Nukuttaminen on kerrassaan kummallinen juttu. Aiemmin luulin, ettei sellaista ainetta edes olisi keksitty, että tämän tytön pää putoaa uppeluksiin, mitä vielä. Ehdin tuskin ottaa lukua kahteen kun..

    Kiitos isänpäivätoivotteluista sitä samaa teille!

    VastaaPoista
  6. Muistan itse ajatelleeni, että varmasti putoan siltä kapealta leikkauspöydältä...:)
    Putosin, mutta syvään uneen :))

    Pikaista toipumista, olet jo voiton puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sidotaankohan meidät siihen pritsille kiinni nukuttamisen jälkeen?

      Poista
  7. Ihanaa, se on ohi! Yhden hengen huone on lottovoitto.

    Olen aina tykännyt nukuttamisesta, outoa, ehkä se, että ei tarvitse itse olla missään vastuussa, auttaa rentoutumaan ja päästämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja ainut lottovoitto monkä koskaan tulen saamaan.

      Poista
  8. Hyvää vointia ja paranemista.
    Olen myös kokenut nukutukset ja leikkauksen. Hyvin meni hyvässä hoidossa.

    VastaaPoista
  9. Minulla on kaamea nukutuspelko. Sitä ei ollut aikaisemmin, mutta se tuli sen kerran jälkeen, jolloin hengitys katkaistiin ennen kuin nukuin. Minulla on niin kummallinen pää, että siellä ei nukuta, vaikka siltä vaikuttaa. Pelottaa. Toivottavasti en ikinä enää joudu kapealle pöydälle...

    Pikaista paranemista sinulle ja nautinnollista oloa sitten, kun voi jo syödä mitä haluaa ajattelematta aina, mikä sopii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukutuspelko minunkin pelkoni nimi on. Olen kuullut kerrottavan tarinan, jossa nukutetun lihakset lamaantuivat, mutta tunto säilyi. Mainiona mielikuvittelijana tämä ajatus karkaa aina esiin sopivan tilaisuuden tullen.

      Kyllä tämä tästä alkaa elpyä ja kahviakin olen jo juonut.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Inna Vaara
      Kiitos!
      Toipuminen lisääntyy päivä päivältä.

      Poista
  11. Voimia ja paranemisia ♥
    Huisin pelottavaa nukutus on...:(

    VastaaPoista
  12. Mukavaa, että kokemus jäi hyvänä mieleen. Kovasti sen kaikille soisimme.Olen ajatellut keskustelujamme paljon. Kaikkea hyvää Sinulle, terv S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa olenko minä ajatellut?

      Terveisesi on menneet perille<3

      Poista
  13. Pelkäsin minäkin nukutusta, mutta putosin pimeyteen ihan huomaamattani ja herääminen oli sitten takkusten takana.
    Vatsa vedettiin auki slloin ennen, mutta nykyään sekin homma menee kai täyhystyksellä.
    Toivotaan, että paraneminen ja kuntoutuminen sujuu ongelmitta :)

    VastaaPoista