lauantai 22. maaliskuuta 2014

Keväisiä mietteitä





Kevätpäivän tasauspäivä näytti taas kerran meille taivaan merkkejä. Juuri kun on orientoitunut varhaisen kevään mahdollisuuteen, syyti pilvet niskaamme vaakasuorassa suurehkoja lumihahtuvia. Päivällä tuuli tuiversi oravan hännässä, kun se vietti lounastuntiaan..
Iltakävelyn aiottu pituus lyheni äkkiseltään, kun jäinen viima löysi umpitopasta tuulen mentäviä aukkoja. Eikä kaulahuivikaan pystynyt suojelemaan joutsenkaulaani. Aprikoimme nukkumaan mennessämme, näinkö on, että lumikolat ja lapiot pitäisi kaivaa esiin varastojen periltä?


Seuraavana aamuna heräsimme lumettomaan päivään, eikä auringon kirkkaudessa ollut moitteen sijaa. Lämpöasteet siivittivät pitkähköä suonlaitakävelyä johon keväinen tuuli antoi mukavaa lisäpotkua. Olen antanut patikoille kyytiä hieman pitempien kävelylenkkien muodossa, sillä vaikka vaaka on piilossa kaapin alla, on vyötärön puristava ahdistus lahjomaton. Kertoohan se melko suorin sanoin ruokaympyrän laajentumisesta, puhumattakaan käsisyötävästä, jota en aina ruuaksi edes laske.


Ja vakuutan, että huoleni ei ole ulkonäöllinen, vaan nykyasusteiden pitäisi mahtua päälleni ilman epämukavaa kiristystä. Eikä polvetkaan, vaikka tukevilta näyttävät, ole enää entisessä kuosissa. Joskus ne pettävät allani ja tuiskahdan pöpelikköön. Ettei tässä miltään kuntoilijalta näytetä, ei suinkaan. Sen olen nyt päivänä muutamana huomannut, että huohotus liikkuessa on vähentynyt jopa Naskartelija vitsaili, minkäs sitä nyt niin kovalla kiireellä paahdetaan?


Kevät tuppaa muutenkin olemaan itsekriittistä aikaa. Se saa kirjoittajan pysähtymään peilin eteen ja kuvajaista katsoessaan  kysymään, onko ketään kotona? Ja mihin on kadonnut se sorjasäärinen neito? Tuntuu maan vetovoima vaan lisääntyneen. Sitä pitäisi olla niin sinut itsensä kanssa. Mutta minkä sille voi, että peilissä näkemäni paketti pitää sisällään nuoren neidon. Ainakin joskus. Ainakin minun mielessäni.

Ostin vihdoin sen uimapuvunkin ja vieläkin hymyilyttää ostopäätökseen vaikuttanut valinta. Olin päätynyt ajatukseen tankinista, uimapuvusta jonka yläosa on pitkähkö ja se myydään alaosan kanssa erikseen, joten voi halutessaan valita molemmista oikeat koot. Kun olin aikani valinnut kokoja, kantanut niitä ahtaaseen sovituskoppiin ja siellä pyörähdellyt niin, että kopin seinät kolisivat, tein nopean ostopäätöksen jaksamatta enää sovittaa uimapuvun housuosaa. Kotona sitten sovitan, ajattelin ja pyyhin hikeä iloissani, olinhan kutakuinkin tyytyväinen yläosaan. Kotona sitten huomasin, että olisi pitänyt sovittaa alaosaakin. Seisoessani uimapuku yllä peilin edessä sain hillittömän naurukohtauksen...

Joka itselleen nauraa, siltä ei tule elämästä iloa puuttumaan. Hyvää viikonvaihdetta!




20 kommenttia:

  1. Minullakin on uusi uimapuku. Yksiosainen. Ja vesijuoksuvyökin on ostettuna marketista. Seuraavaksi pitäisi katsastaa, mistä saisi ensiopit vesijuoksuun. Vai mökilläkö kesällä opiskelisin itsekseni. t. Piri

    VastaaPoista
  2. Piri
    Vesijuoksu olisikin varmaan tosi tehokasta liikuntaa, jota voi mökillä mainiosti kokeilla. Sillä tuleehan tästä varmaan kesä, niin lupaavalta näyttää taas tänään.

    VastaaPoista
  3. Hahhah, niin ne ruokaympyrät ja vuosirenkaat laajenevat. Kevät on kamalaa aikaa.

    Vaan rispekt, että olet sovitellut uimapukuja, voi rähmä, minunkin pitäisi tai sitten uin taas teepaita päällä vierailla rannoilla niin kuin viime kesänä.

    Hengästymisen väheneminen on hyvä juttu. Askel kerrallaa ja vaaka edelleen piilossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Susu

      Tulin just hyvin tuuliselta lenkiltä ja myöntää täytyy, hengästyin. Johtuiskohan eilisiltaisista räiskäleistä joita söin yli oman tarpeen.

      Ei kannata ostaa uimapukua, ui teepaidalla jatkossakin, tiedä vaikka löytäisin itsestänikin sen moodin.

      Poista
  4. Tuttua pohdintaa, niin tuttua. Sekin vakuuttelu, että ei se ole ulkonäöllistä, ei tietenkään. Uimapukua ostaessa toivoisi joskus olevansa sokea -liekö helpompaa. Kunpa aina osaisi nauraa kaikille rypyille ja roikuille. Onneksi aina tulee joku oikea kolhu, joka pistää arvot järjestykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna V.

      Minun ongelmakohtani on ylävartalon muodot, joita yritän uimapuvun avulla koota ja yhdistää, siispä n.s. sopivaa mallia ei meikäläiselle tahdo löytää. Näen melkein punaista kun Deekupeissa on lisäksi vielä pehmusteet. Niitä minä en omavaraisuussyistä koskaan ole tarvinnut.

      Joo kolhuja on vuosien varrella tullut ja arvojakin ajateltu, joskus vaan tuo kevät tekee minusta oudon, vielä oudomman kuin olen talvisin.

      Poista
  5. Heh, heh voin niin samaistua kirjotukseesi... vaikka kevättä on odottanutkin niin turvallisen takin riisuminen keväällä/kesällä todellakin paljastaa ruokaympyrän laajenemisen, kun pitää liikkua keveyemmällä vaatetuksella ;P
    Näillä mennään... mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ame

      Näillä mennään kohti mukavaa viikonloppua. Sen verran ahkerasti leivontakäsi on vispannut ja vatkannut, ettei mitään unelmakroppaa kannata näillä näkymin haaveilla.

      Sinullekin valoa toivon!

      Poista
  6. Kesä, talvi, talvi, kesä. Tätä se on nyt ollut, mutta kestetään se kuin naiset ja ostetaan rennot uimapuvut... ainakin varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina totta sanoit, kestetään kuin naiset. No, varauikkari on ostettu...

      Poista
  7. Jälleen sinulta niin hauska ja ajankohtainen postaus. Tuollaista tankinia olen itsekin ajatellut, mutta päätin nyt kokeilla jotain nettikauppaa. Saa sovitella kotona rauhassa. Onhan siinä se palauttamisen vaiva, mutta kuitenkin...
    Miksei kuun vetovoima voisi korjata maan vetovoiman aiheuttamia harmeja :))

    Iloista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa
      nettikauppaa ajattelin itsekin aluksi, mutta kun se takaisinpostittamisen ajatteleminenkin tuotti tuskaa, piti kokeilla tätä livekauppaa.

      Oi tekisipä kuun vetovoima korjausliikkeen, ainakin tilaisuuksia sille on koitunut monia, kun me pyöreäposkiset usein katsomme toisiamme silmiin.

      Poista
  8. Kyllä täälläkin nauretaan itselle.Kuljen usein ison eteispeilin ohitse, enkä malta olla pysähtymättä. Tarkastelen sivuprofiilia, vatsan kaarta. Tuntuu kuin se olisi muuttunut vähän littanammaksi. Toivossa on hyvä elää.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena
      Itselle nauraminen ja omille toilauksille nauraminen on parhainta hupia.

      "Eläkäämme siis toivossa."

      Poista
  9. Pää asia on kuitenkin että, tulee itsensä kanssa toimeen ja ennenkaikkea oppii hyväksymään itsensä sellaisena kun on. Nauru pidentää ikää sanotaan:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harry Koo

      Kyllä näitä kirjoitellessa on pakko olla sinut itsensä kanssa, jo koulutoverini tuppasi usein sanomaan minulle;" pohjalla on hyvä olla, sieltä ei putoa."

      Poista
  10. Uimapuvun sovitus on kyllä sitä parhainta harjotusta itsensä hyväksymiseen, tai ehkä talven aikana pitäisi katsella alastonta itseään peilistä joka päivä puolisen tuntia että silmä tottuisi. Mutta tekeehän se naurukin hyvää, ainakin niin kauan kuin se kumpuaa itsestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko
      Puolisen tuntia peilin edessä on liikaa, ainakin minulle. Nopeasti siitä katoan hakemaan lohtusyötävää. Parempi olisi jos pystyisin lenkkeilemään ja siten hakemaan liikunnasta tulevat endorfiinit käyttöön.

      Poista
  11. Mainio postaus ja herkullista keskustelua vielä kommenteissakin. Ui edelleen Eevan-asussa kuten viime kesänä, mitä se muuta tarvii. Pitää sitä nyt sen verran vastarannan Nestori Miikkulaiselle onnen hetkiä vilauttaa.
    Hyvää uutta viikkoa :-)

    VastaaPoista
  12. Usva

    No enpä tuosta Nestori Miikkulaisesta tiedä miten 'onni' häneen vaikuttaa, sen puolesta voisin mainiosti jatkaa entiseen malliin. Mutta jos yleisille uimarannoilla olisi tarkoitus uida, niin kokopalttoo sopisi ehkä kaikkein paremmin kirjoittajalle uima-asuksi..

    VastaaPoista