keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Ystävyydestä






Ystävyys on merkillinen asia. Se ei ole synonyymi samoin tuntevalle, mutta ollessasi juhlaväen keskellä sen tuntemisesta on etua, silloin kun kaivaudut esille loukustasi ihmisten pariin.

 'Erakolta minussa' juhliin henkisesti valmistautuminen vie paljon enemmän aikaa, kuin ulkoisen statuksen päivitys. Päälle puetaan kostyymi joka mahtuu ja tunnetaan hetkisen iloa siitä. Meikkiin ei kulu kauaa aikaa, kosteusvoidetta iholle ja se on siinä. Naskartelija vapautti naisensa jo elämäntaipaleen alussa nature-linjalle. Olin ostanut huulipunan ja ripsivärin paremman vaikutuksen aikaan saamiseksi. Kun esittelin "muuttunutta" ulkonäköäni sanomalla; huomaatko, olen maalannut, naskartelija vastasi; ei täällä maali haise. Selvennyksen  jälkeen naskartelija tuumasi, minun takiani sinun ei tarvitse maalata. Ja siihen se meikkaaminen jäi. Nyttemmin kun silmäluomia ei enää näy ja ripsetkin ovat harventuneet, huomaa satsaavansa sisäisen kauneuden voimaan. Olisko se sitten luomua?

 Kirjoittaja on mitä suuremmassa määrin erakko. Viihtyy kotonaan, eikä isommin kaipaa sosiaalisuutta kuin joskus somessa, mutta sehän ei oikeaa sosiaalisuutta ole, niin olen jostain lukenut. Huomaan somen sopivan mainiosti ujolle minälleni. Vuorovaikutukseen pääsee jos haluaa, tapaamisen toiminnalliset puitteet toteutuvat helposti.
 Eilen tapasin vuoden tauon jälkeen perityn ystävän. Perin ystävän edesmenneeltä sisareltani, ja tapaamisista kerran vuodessa käytetään nimitystä jatkorippis. Silloin päivitetään sairaudet, ilot, surut, elämä, kulttuuri ja kokemukset sarjassa; ette usko, mutta tapahtui eräänä päivänä....
Vuosien saatossa olen oppinut, että puhumisen tarve tavatessa ei vähene. Voi jatkaa siitä pilkusta mihin edellisellä kerralla jäätiin. Tosin teevee ykkösen psykiatriaan erikoistuneen aamutohtorin lauseista löysin itseäni kohti tulleen diagnoosin. Minulla on aikuisiän ADHD. Kaikki oireet natsasivat ja sen tiedon jälkeen olen tietoisesti yrittänyt vähentää minulle niin ominaista 'päälle puhumisen' painetta, yksi oireista.
 Ystävyys on suuriarvoista, sinä riität sellaisena kuin olet jollekulle joka ei ole omaa verta ja lihaa. Minulla ei ole monta ystävää, mutta lahjaksi saadut muutamat, heitä rakastan sisarellisella rakkaudella. Erityisesti siksi, että olen todella saamaton näissä ihmissuhteissa. Tunne toimii, kaikki muu tahtookin jäädä sen toisen aktiivisuuden varaan.

Peritty ystäväni jätti minulle ajattelemisen aihetta Arto Seppälän aforismin muodossa;

Eilen, se oli vielä tässä
tänään ei
kunhan vain tietäisin mikä se oli


Hyvää tätä päivää kaikki blogiystäväni!



21 kommenttia:

  1. Kerroit, että kesä vierottaa koneelta. Totta. Tulin caminolta ja vielä kuvia matkakertomukseen päivitän - kone saanee jäädä vain päiväkirjaksi pitkälle kesään, paitsi työt!

    VastaaPoista
  2. pappilan mummo

    Niin, sinullahan on jo muistoissa caminon matka. Varmasti unohtumaton kokemus!

    VastaaPoista
  3. "Sinä riität." Siinä tämän päivän evankeliumi :)

    VastaaPoista
  4. mm

    Tuntuu niin hyvältä kuulla/lukea se uudelleen, sinä riität! Kiitos

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ihan minulta! Ei ole omat ripsenikään tekoväriä saaneet vuosikausiin. Etukäteen jo jännitän, kun on meno keskisuurille synttäreille. Hui.
    Erakkona on hyvä olla, lähikumppanin kanssa.!
    Iloa, valoa ja lämpöä päiviisi. Kiitos kirjoituksestasi♥

    VastaaPoista
  6. Kiiris
    Peukutetaanko?

    Erakkona on hyvä olla, totta, kumppanin kanssa ihan niin.

    Iloa ja valoa sinulle Kiiris!

    VastaaPoista
  7. Hyvä postaus. Tunnistin itseni joistakin kohdin. ADHD taitaa olla minullakin, puhun toisen päälle tai en jaksa odottaa, että toinen lopettaa. Se kärsimättömyys.

    VastaaPoista
  8. arleena

    Jäin miltei paikalleni kuuntelemaan aikuisiän adhd:n oireita. Kärsimättömyys ei ole hyve, mutta toisen puheen päälle puhumista yritän tosissani itseltäni ruotia pois.

    VastaaPoista
  9. Mitäh..sähän oles kirjoittan minust..mones kohtaa ainaki..
    Mahdottoma hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TainaTee

      Minust ja sinust kirjottanu, ilman muuta ko sä niin sano...

      Poista
  10. Hieno postaus!
    Paras ystävä löytyy ihan vierestä :)
    Tyttöjen kesken puhumista riittää ja siinä kyllä puhutaan paljon ja toistemme päälle. Taitaa olla aika yleinen tämä adhd.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa

      Niinpä, paras ystävä on siinä vieressä, pitääpä muistaa se tänään taas sanoa!

      Poista
  11. Ystäväni, puhuttelevasti kirjoitat ystävyydestä. Huomaan monia seikkoja, jotka ovat totta omalla kohdallanikin. Minusta erakoituminen on tietynlaista itsellisyyttä ja itsensä hyväksymistä. Samankin ihmisen sosiaalisuus vaihtelee eri elämänvaiheissa. Vanhemmiten tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen taitaa olla vähenemään päin.

    Tuo peritty ystävyys on mielenkiintoinen juttu. Ehkä siinä teistä kumpikin saa takaisin palan siskoasi. Yhteiset muistot ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellisyyttä ja itsensä hyväksymistä, annoitkin minulle pohtimisen aihetta. Itsellisyyttä totta on, itsensä hyväksymisen polkuja pitää vielä hetken kulkea.

      Peritty ystävyys oli alussa muistojen kultaamaa, jota oli mukava yhdessä keriä ja pohtia mitä kumpikin oli saanut.
      Nyt jo jutustelua kaikesta maan ja taivaan välillä, enemmänkin..

      Kiitos Piri ystäväni!

      Poista
  12. Hieno postaus!
    On ihanaa kun omistaa muutaman todellisen ystävän ja sehän menee juuri niin kuin kuvasit... kun tavataan... seuraavalla kerralla juttu jatkuu siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi.
    Tuo peritty ystävyys on hieno juttu!
    Aikuisten adhd... hmmm... kuulostaa tutulta, täytyykin tutustua siihen tarkemmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ame
      Muutama ystävä riittää kaltaiselleni laiskimukselle. Ei niin, etten tahtoisi tavata, huomaan olevani vuosi vuodelta vain saamattomampi pitämään yhteyksiä.

      Poista
  13. Kyllä niin puhuttelevan postauksen oletkin tehnyt.
    Oikein sitä miettimään jäinkin pitkäksi aikaa.
    Erakoitunut olen minäkin varmaan, kun ikää on tullut, sitä vaan jää paikoilleen jotenkin, eikä enää niin kaipaakaan enää kamalasti uusia ystäviä ympärilleen..riittää ne vanhat ja hyvät ystävät.
    Ja nehän niitä parhaita ovatkin, kiitos sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka

      Minä huomaan tulleeni alttiiksi metelille. Iloinen puheensorina tuo onton ja tyhjän olon joskus...
      Totta, vanhat ja hyvät kyllä muistaa, Kiitos siitä sinulle!

      Poista
  14. Ystävyys on ihan parasta, kun on onni olla jonkun ystävä ja pitää jotain ystävänään.
    Kyllä kirjotuksessasi oli paljon semmoista, mitä tunnen myös omakseni.
    Erakko minusta on viime vuosien saatossa tullut, ihan sieltä eristäytyneemmästä päästä. En osaa koreilla yhtään, en ikinä edes yrittänyt meikata, en viihdy missääm tilaisuuksissa, missä on väkeä vähänkin enemmän. Vain erämaassa tunnen eläväni täysillä. Sinne otan kyllä mieluusti oman puoliskoni mukaan. Onneksi tuo on samoista asioista kiinnostunut.
    Minulle tulee ihmisten joukossa levoton olo. Vältän nykyään jopa kaupoissa käyntiä. tai ainakin valitsen semmoisen ajan, ettei ole liiaksi väkeä.
    Kirjoitit hienon ja paljon ajatuksia antavan postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aimarii

      Onneksi puolisko on samankaltainen. Tulisiko siitä mitään jos toinen olisi menijä luonteeltaan ja toinen ei. Onneksi meilläkin erakoituminen etenee samassa suhteessa.

      Luonnossa ei ole koskaan yksin, se hoitaa ja parantaa.

      Joukossa on orpo olo. Joskus saattaa kohdata helmen, jonka kanssa sukulaissieluisuus on totta.

      Poista