lauantai 19. tammikuuta 2013

Pakkanen paukkuu




Eiliset pakkaslukemat hyydyttivät Kuvittelijan aloilleen. Palelevat kädet eivät suostuneet neulomaan ensimmäistä silmukkaa, mosaiikin teko kangerteli ja sormet hyytyivät tietsikan näppäimille. Kun pakkaslukemat laskevat -25 seutuville, niin maas' on hanki ja järki jäässä. Iltaa kohti meno entisestään hyytyi, tein sohvaan pienen pesän jossa makasin kahden peiton, villasukkien, villatakin ja Susun lähettämän ihanan huivin suojassa. Kiitos!
Voitteko kuvitella, että voitin arvonnassa huivin? Olenkin löytänyt itsestäni pikkutyttömäisiä piirteitä kun olen kietonut huivia päähäni sen seitsemällä tavalla. Kaulaan se tietysti pitäisi laittaa, mutta kun eilen paleli pää kiedoin sen turbaanin tapaan päähäni.



Tämän haasteen bongasin Sirokon Lapiolla hiekkaa- blogista jo kauan sitten ja lupasin tarttua siihen kun aika olisi sille otollinen, eli nyt. Haasteessa pitää miettiä asioita joista tulee hyvälle mielelle. Sirokon haastevastauksiin perehdyttyäni olin varma, että kymmenen hyvää mieltä tuottavaa asiaa on helppo nakki..Positiivisuus olkoon voimavarani. Ainakin tänään.




-Puhtaat valkoiset lakanat ja sauna
Kun männä viikolla vaihdoin lakanat ja illalla käväisin saunassa tulin ajatelleeksi, miten kaksi niin arkipäiväistäkin asiaa voi saada ihmisen onnelliseksi. Olipa messevä tunne pujahtaa puhtaiden lakanoiden väliin väsyneenä saunan jälkeen.



-Auringonvalo ja luonto
Yhä uudelleen jaksan ihastella mitä valo saa minussa aikaan. Laiskanpulskeana ihmisenä ihmettelen, miten se yhä uudelleen houkuttaa minut ulos kamerakierroksille. Aurinko lämmittää, se valaisee ja uudistaa ja tekee saman luonnolle, jonka kasvoja en väsy ihailemaan.



-Musiikki ja kirjat
Miten vajaa maailmani olisikaan ilman musiikkia ja kirjoja. Vaikka hiljaisuuden äänet parantavat sieluani, niin musiikin voima on suorastaan taivaallinen.  
Usein olen jo päivän aikaan kantanut yöpöydälleni kirjan, johon mielin illalla tarttua.



-Lappi ja kalastus
Jos olette käynyt Lapissa tiedätte mistä puhun, jos ette niin menkää, jos se vain suinkin on mahdollista. Kuka ikänään on istunut lämpimässä paikassa tunturin kupeessa ja kohdistanut katseensa avaraan horisonttiin, tietää mitä tarkoittaa Lapin lumo. 
Kalastus on harrastus joka koukuttaa ihmisen salakavalasti, ja se on parasta mielenhoitoa mitä tiedän. Kalastaessa ei pysty pyörittämään huoliensa sykkyrää, vaan ulkoilma ja mahdollinen saalis yhdessä on satsausta tulevaisuuteen.



- Hyvä ystävä ja yksinolo 
Outo pari, eikö totta? Mutta jos ei osaa olla yksin, ei myöskään tahdo osata olla kaksin. Ystävyydessä on parasta se, ettei tarvitse itseään selitellä. Ystävä on. Yksinolossa parasta on se, kun kohtaa pimeät puolensa, kestää kohdata myös elämän sellaisena kuin se tulee vastaan. Siinä lienee minulla vielä paljon opittavaa, mutta jos vanhakin koira oppisi vielä jonkun tempun.
Siinä ne kymmenen hyvän mielen asiaa! 
 
Jos haluat tarttua haasteeseen, nappaa se mukaasi ja vinkkaa minulle, niin tulen lukemaan. Hyvää viikonvaihdetta ja hyvää mieltä kaikille vierailijoille toivottelee Kuvittelija!


22 kommenttia:

  1. Pakkasen paukkuessa ja kylmän kangistaessa väkisin virkistyy, kun lukee ja katselee ihanan lämmittävää hyvänmielen postaustasi. Niin kauniit kuvat ja kaikki mieluiset hyvän mielen asiat. Vain Lapin lumo on vielä saavuttamatta. Olen siellä käynyt, mutta ensin olin liian nuori ja sitten kävin väärään aikaan. Hyvähän se on, että on jotain haaveiltavaa.
    Kiitos sinulle ja oikein hyvää viikonloppua :-)

    VastaaPoista
  2. Onneksi täällä on pakkanen mennyt poskelleen ja sormet taas toimivat näppäimillä.
    Lappiin kannattaa mennä jos vain tulee mahdollisuus. tykkään käydä siellä ruskan aikaan, vaeltaa tuntureilla ja nauttia kahveista vailla huolen häivää.

    VastaaPoista
  3. Aamulla pakkasta 22 astetta. Hiukka liikaa.

    Postipa kulki nopeasti! Hyvin se turbaaniksikin sopii, mielestäni.

    Lämmintä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turbaanina se toimii mainiosti ja lämmittää.

      Viikonloppu oli aurinkoinen, mutta viileä tuuli teki siitä kylmän.

      Poista
  4. Tästä tosiaan tulee hyvälle mielelle. Aika jännä juttu muuten että jos itse tekisin tämän haasteen, niin voisin kopioida sinun tekstisi ja se pitäisi paikkansa.....lukuunottamatta kalastusta:=).
    Minulla on sinulle tunnustus blogissani, jos haluat ottaa sen vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painonhallinta taitaa olla yhteinen tammikuun vaihe.
      Käynpä vilkaisemassa blogissasi!

      Poista
  5. Olipa mukava postaus lukea :)
    Saunaa ja kalastusta lukuunottamatta allekirjoittaisin kaikki muut asiat!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, hyvää mieltä sain lukemastani, sillä kaikki nämä listaamasi ovat minullekin mieluisia. Varsinkin kalastus, lappi, yksinolo, luonto.
    Joko teidän pakkaset tosiaan lopahti? Ei ole täälläkään, kuin -7 äsken illan suussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pakkasen tekee purevaksi tuuli, sunnuntaina oli kaunis päivä, joten ei tuulikaan pahasti ulkoilua haitannut.

      Poista
  7. Hienoja asioita arvostat ja allekirjoitan kaikki. Lapissa olen senverran käynyt, että haistan sen lumon ja taidan ensi kesänä pakata reppuni uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa pakata reppu. Olenkin miettinyt minkälaista Lapissa olisi kaamoksen aikaan?

      Poista
  8. Susun tekemä huivi on niin söpö! Villaa ylle, ettei järki jäädy. Omani on ihan jäässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järki on jähmeä, joten villaa ylle, jep!

      Poista
  9. Kiitoksia postauksesta - oli mukavaa luettavaa :) leppoisaa pyhäpäivää sinulle !

    VastaaPoista
  10. Kiitos tästä postauksesta, tuli hyvälle tuulelle, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Harakka, kiva että liikuskelet taas näillä main.

      Poista
  11. Siinäpä mukavanoloinen postaus, asioita, joita ei aina tule sanoiksi asteltua. Ja huivin voisit susulta! Kiva idea tuo huivi päässä, muistui mieleeni Mummoni vanha vitsi: "Kemikaaliossa: Saisinko nähdä niitä uusia näkymttömiä hiusverkkoja?"

    VastaaPoista
  12. Näkymättömioä hiusverkkoja, niinpä, niitähän käytettiin ennenmuinoin nutturan ympärillä..

    VastaaPoista
  13. Kaiken muun allekirjoitan, mutta kalastukseen en ole päässyt sisälle, yrittänyt olen ensin lapsena, mutta kun se mato oli niin niljakas, ja nuorempana virvelillä sain kalankin, mutta en iljennyt siihen koskea.. Lappi ruska-aikana on jäänyt syvälle mieleen jo yhdestä kerrasta, valitettavasti en niin kauas ole sittemmin päässyt. Hieno postaus kuten odottaa saattoi. Kiitos kun vastasit haasteeseen.

    VastaaPoista