torstai 21. helmikuuta 2013

Valokuvatorstain





275. haaste on inspiroitua Eeva-Liisa Mannerin hevosrunosta

Lapsuus, villikaura. Syvä aavistusten metsä. 
Salaisuus. Vaihtuminen. Hidas kypsymisen aika. 

Kuolema kätkeytyy, sillä on naamion silmät. 
Naamion hiljaisuus hengittää kaikkialla. 

Nukun vintillä. Hevonen: silmä kuin syvä lampi 
tulee ruutuun ja ennustaa sisälmyksien hämärästä. 

Joku laskee jalkansa metsän sydämelle. 
Joku on alati läsnä, ja rautayrtti kukkii. 

(Eeva-Liisa Manner, 1971)























Täältä voit katsoa lisää valokuvatorstain kuvia.





11 kommenttia:

  1. Nämä hepat taitavat olla suomalaisia, joten suurella todennäköisyydellä ne eivät kuoltuaan kenenkään lautaselle päädy.

    VastaaPoista
  2. Ovat vähän turhan hoikassa kunnossa eikä säilörehukaan hevoselle sitä sopivinta muonaa ole, mutta riittävästi tuota evästä ainakin on. Kumpa kaikki hoitaisivat eläimensä hyvin...

    VastaaPoista
  3. Näyttävät onnellisilta hevosilta.

    VastaaPoista
  4. Aaaaah, lisää hevosia! Ihanaa.
    Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma...

    VastaaPoista
  5. Kauniit ovat hevosesi.
    Tuota Kiiriksen mainitsemaa laulua isä lauloi aikoinaan, kun ajeli hevosella myllyreissuja ja poimi minut koulumatkalta pyöräni kanssa kärryille.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista, hevoset, varsat vasta ovat hoikkia pitkäjalkaisia ja komeaharjaisia, kerrassaan kadehdittavassa kunnossa.

    VastaaPoista
  7. Kauniita eläimiä, ei näitä hetikummassa laiteta lautaselle.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista!

    VastaaPoista