maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kuvittelijan nyt hetki.





On olemassa vain NYT-hetki, sen olen monta kertaa Kuvittelijan poluillani havainnut. 
Myös aavistuksenomaisen etukäteistunteen olen itsestäni löytänyt. Jos en noudata sisäistä ääntäni joka kehoittaa ottamaan kameran mukaan, tulen hyvin pian havaitsemaan miten oikeassa ääni on. Perjantaiaamuna olin varannut itselleni ajan kampaajalle ja samanaikaisesti koin otappa- kamera- mukaasi-tunteen. Katsoin ulos ikkunasta ja havaitsin alati tihentyvän lumisateen, jonka johdosta päättelin, mitäpä kuvattavaa tuolla harmaudessa voisi olla? Kamera jäi kotiin. Matkani varrelle osuu mainio hiihtolatu joka kiemurtelee tien läheisyydessä ja sallii hiihtäjille upeat sivakointimahdollisuudet. Mistä olisin voinut tietää, että juuri sinä nimenomaisena aamuna oli ala-asteen oppilaiden hiihtokilpailut. Kun kipusin tien vartta mäen päälle samanaikaisesti kuului lähtöpamaus ja yhteislähdössä säntäsi ladulle runsas ja värikäs oppilaiden suma. Minulla olisi ollut mitä mainion tilaisuus kuvata mäen päältä vastaani ladulla luistelutekniikalla hiihtäviä lapsia.
Lumisade teki näkymästä niin kauniin, että kyynel sujahti silmiini menetetystä kuvausmahdollisuudesta.



Seisoin sijoillani ja katsoin ensimmäisenä ohihiihtäviä koululaisia. Taitavia olivat kärjessä hiihtäjät, tekniikka oli hallussa ja voimaa oli kuin vähäisessä kylässä, eikä kestänyt kauaakaan kun nopeasti hiihtävien etumatka teki joukkoon ison raon. Seuratessani viimeistä hiihtäjää koin alati voimistuvan samaistumisen tunteen. Tunsin veren maun suussani, sydämen voimakkaan sykkeen ja taakse lipsuvat sukset viimeistelivät tunteen vahvaksi osaksi minua. Vieläköhän lapsia pakkohiihdätetään hiihtokilpailussa, ajattelin. Kaikkihan me olemme omalla tavallamme lahjakkaita. Jotkut hiihtävät lujaa, toiset laulavat paremmin, jotkut osaavat kannustaa ja kaikkia meitä tarvitaan.



On sunnuntaiaamu. Pakkasta mittarissa -26 ja aurinko mollottaa kirkkaana taivaalla. Nopeasti repunpakkaamishommiin ja liikkeelle, sillä viides lenkki järven yli odottaa. Kävely sujui leppoisasti aurinkoisessa säässä. Matkan tarkistettu pituus 17 kilometriä tuntui loppumatkalla koko kropassa. Jäällä oli vain vähäsen lunta huolimatta useista lumisateista ja joissakin kohdissa lumi oli pakkautunut polanteiksi joka kannatti paksummankin tyttösen. Taivas kirkkaansinisine holveineen kaartui yllämme ja alkumatkassa emme havainneet ainuttakaan pilvenhattaraa. Lokit olivat saapuneet järven selälle. Ne kaartelivat taivaan sinessä ja valoa vasten näyttivät valkoisilta kokonaan. Olimme näkevinämme kotkan, ja korpit variksien kanssa pitivät huolta musiikillisesta annista.



Ennen järven ylitystä tuuli ajoi pilvet taivaalle. Muutamat valkoiset hattarat leijuivat taivaan kannella. Auringon lämmittäessä kasvojamme tunsimme pakkasen menneen persiilleen. Kahvitauon aikana saattoi jo tehdä havaintoja keväästä. Puun juurilla keväästä kertovat pyöreät syvänteet. Räystäistä tippui vesi etelän puolella. Linnut kävivät jo kurkkimassa pönttöihin ja tikka hakkasi niin tutunomaisesti kuollutta keloa.


 Kyllä maailmassa kauneutta on. Ja ihanaa on se, että ilmaista kaikki tyynni. Mitä silmä näkee, mitä korva kuulee.




Aurinkoista viikon alkua kaikki tutut ja tuntemattomat bloggaajat!




20 kommenttia:

  1. Ehkä oli hyvä, ettei kameraa ollut mukana. Joskus unohtaa näkemisen, kun katsoo maailmaa kamerakulmasta. Tekee vaan hyvä olla, pysähtyneenä, nähdä, kokea.

    Inhoan hiihtämistä, kansakoulun hiihtokilpailut olivat kauhistus.

    26 astetta on liikaa, 15 myös, niin kuin meillä. Kaipaan lämpöä.

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu
      Koulun hiihtokilpailut kuluttivat minusta nopeasti viimeisenkin innostuksen haivenen tykkänään. Nyt olen antanut itselleni luvan olla just tällainen. Joskus nousen suksille, järven jäällä, ihmisten ulottumattomissa, haakuilemaan muutaman metrin.
      Jo monojen laittaminen jalkaan nostaa pintaan muistot hiihtämisestä kilpaa.
      Tuuleton 26 astetta auringossa, ei tunnu paljolta jos on pukeutunut kunnolla.

      Poista
  2. Kaunis tarina kuvineen. On niin helppo hiihdellä tarinassasi, ladulle minua ei saisi. Eikä noin pitkää lenkkiä kampurajalkani kestäisi. Hyvä sinä.
    Hyvää viikkoa, toivottavasti tämä jakso tuo kevättä vähän lähemmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris-Piiris
      Tässä porukassa pysyisit hyvin mukana. Allekirjoittaneen kävelyvauhdissa pysyy kyllä mukana. Samalla puhuttiin "maailmanpolitiikan arkipäivää" kamerakierroksen kera. Ja aika kului rattoisasti

      Kevät tulee, koska maantiet alkaa sulaa lumesta.

      Poista
    2. Lumi suli, kevät tuli, puro sanoi puli puli:)))

      Poista
  3. Kiva postaus jälleen ja kyllä sinisiä taivaskuvia katselee mielellään. Tänään onkin taas tasaisen harmaata. En ole suksilla ollut enää aikoihin, lapsena tuli hiihdetyä enemmänkin...

    Iloista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa
      Taivaskuvat olivat retken kaunistus, aurinko kuljetti mukanaan kirkkaat värinsä ja kaikki näytti niin kauniilta.
      Lapsena muistan hiihtäneeni ja tehneeni latuja, kunnes tuli koulu ja kilpailut..

      Poista
  4. Jestas, että on kauniita kuvia. Ja niiden joukosta pomppasi sieluuni yksi ylitse muiden, eli tuo puurykelmä.
    Mutta kova pakkanen teillä - huh. Minulta olisi jäänyt jään ylitys moisessa pakkasessa... :) Meillä oli alle -10 ja päivällä taisi olla vain muutama. Mä "kuolisin, jos taas tulis ne pakkaset tännekin. Lunta piti saamamme etelään, mutta ei ensimmäistäkään hiutaletta ole vielä näkynyt.
    Oikein hyvää loppumaanantaita - äläkä rehki liikaa.

    VastaaPoista
  5. Orvokki
    Tulin just blogistasi, enkä onnistunut millään jättämään kommenttia sinne. Täytyneepä yrittää myöhemmin uudelleen.
    Ei päivällä ollut pakkasta enää kuin 6 astetta, aamulla oli kylmä mutta kaunis aurinkoinen päivä ja ihan tuuleton..

    VastaaPoista
  6. Kyllä teillä olikin aikamoinen matka talsittavana!
    Mä jäisin varmasti ainakin jo puoleenväliin, hi!
    Mutta luonto on kyllä kaunista kuvissasikin ja muutoinkin ja ilmaista tosiaan.
    Ja niinhän se yleensä on, että varmaan on kamera mukana silloin, kun jotain kivaa kuvattavaa olisi.
    Hyvää tätä viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei matkan pituus, vaan vauhti, se määräsi hitaan askelluksen. Sanottava on, että olimme (ainakin minä) jotakuinkin väsynyt takaisin päästyämme. Onneksi valmis ruoka odotti, ei hassumpi kotiintulo.

      Poista
  7. Samaisen äänen kanssa taistellaan täälläkin. Ei uskota, vaikka kuin se kuiskuttaa ja sitten harmittaa. Hyvä päivä kuitenkin ja tikan koputtelu tietää kevättä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina
      Niinpä, aina pitäisi uskoa sisäiseen ääneensä. Tämä kerta ei nimittäin ollut ainut, jolloin kuiskeen kuulin.

      Poista
  8. No olipa reipas lenkki, luulin että itse kun joskus tulee hölkättyä/käveltyä joku 6 - 7 kilsaa illalla että olen hyvänkin lenkin tehnyt, usein on paljon lyhyempi.

    Kaunista viikkoa, kylmää on luvannut edelleenkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis
      Ehei, tämä tyttö hölkkää 6-7 kilometriä on hyvän pituinen lenkki, tämä tuntuu olevan semmoista näyttämistä itselleen; Minähän pystyn jos yritän- tyyliin.

      Täällä sataa lunta tänään.

      Poista
  9. Kaunista kuvattavaa olet joka tapauksessa löytänyt ja kerroit kilpailun niin elävästi, että näin kaiken silmissäni.Siinä meillä muistoa :-D
    Olet sinä vaan aika tyttö, kylmää on ja pitkä matka, mutta sinne...

    VastaaPoista
  10. Minäkin olin kilpailua katsoessani lapsi jälleen, häviäjän tunteet pinnassa.

    VastaaPoista
  11. Totta, että kaikkein paras kauneus on aivan ilmaista :) Ja sitä riittää ympärillä, jos on ne silmät.
    Kunnioitettavan pitkän taipaleen kuljit. Huh, taitaisi minulla kunto loppua kesken moisessa.

    VastaaPoista
  12. Luonto on kaikkien ulottuvilla auttamassa hiljaisuudellaan ja hoitamassa kauneudellaan.

    VastaaPoista
  13. Tämä hyppäsi tämän päivän motokseni:
    "On olemassa vain NYT-hetki."

    VastaaPoista