maanantai 25. helmikuuta 2013

Viikon plussat ja miinukset




Jos ei keskiviikkopäivää killata, on aurinko pysynyt itsepäisesti piilossa. Pilvipeitto on verhonnut taivaan lisäksi Kuvittelijan niin, ettei mistään ole saanut virtaa. Sohvallamakuu on tullut tutuksi tavalla, josta ainoastaan sohva voisi kertoa. Syvä painallus makuupaikan keskellä ja nojalle rennosti heitetty peitto kertoo omaa kieltään. Omaa kieltään kertoo myös lohtusyöminen. Ei niinkään herkkujen muodossa, vaan taukoamatonta leivän ja pullan puputusta on tapahtunut lähes kyllästymiseen saakka.



 Perjantai-illan teeveen katselu havahdutti vihdoin turtuneen seuraamaan Raakel Lignellin hoikistunutta olemusta ja endorfiinisäteilyä. Epistä. Motivaation hukkaamisesta on merkkinä myös välinpitämättömyys, mitä sitten, kuka välittää..
Kunnes vihdoin pieni sisäinen ääni pääsee voitolle, sinä välität itsestäsi, tee siis jotain! Sunnuntaina kolmen trio; Ville Veturi,  Heikki Hiilivaunu ja Jere Jarrumies ottivat suunnan yli järven ja tunnin kahvitauon jälkeen takaisin. Ilomme oli suuri, kun sääkartalla näkyi aurinkokin mollottavan etäisen tutunomaisesti. Menomatkalla puhalsi vastatuuli, joten osasimme jo pukeutua sään vaatimalla tavalla. Monta kerrosta, kaula suojattuna ja huput päässä, jatkoimme matkaa eteenpäin kuin sitkeät sissit konsanaan. Tosin roolihahmoni Jere Jarrumiehen jalka nousi hitaammin, siis minun vauhdissani edettiin.



Ville Veturi otti vauhtia ja lähti edellä mökin lämmityspuuhiin, met seurasimme perässä puuskuttaen. Monenlaista tarinaa mahtuu kuuden tunnin vaellusreissulle. Emme ensimmäisinä ilmoittautuisi etelä- eikä pohjoisnavan ylityksiin. Järvellä oli huikean näköinen meininki. Pilkkijät olivat ilmestyneet kykkimään kalansaaliiden toivossa. Etenkin taivas näytti meille uudet kasvonsa. Taivaan peitti edelleen ohut pilvipeitto ja metsän rajassa taivaanranta oli epätodellinen tummansininen.


Oli taivaallista saada istua uunin eteen tulen loisteeseen, kahvimuki kädessä ja toisessa kuhavoileipä. Jälkiruoaksi hedelmiä ja hetken kuluttua koko popula pakkasi loput eväät reppuun ja suunta takaisin samoja jälkiä järven yli. Nyt tuuli puhalsi selän takaa. Se antoi väsyneelle puhtia. Koukkasimme kuvaamaan puunpäitä saaressa ja leikimme kuin lapset mitä kuvioita kukin näki.



Tiesimme, että perillä meitä odottaisi valmis ateria. Pastaa ja fenkolia, sekä jälkiruuaksi marjoja jogurtissa.
Koko matkan pituus kilometreissä oli 16. Lihakset valittelivat hetken, ennenkuin suostuivat nousemaan, kiittämään ateriasta ja lähtemään kotiin. Olinko nyt endorfiinikoukussa? Löytänyt uuden vaihteen liikuntaani? Säteilinkö hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä ympäristööni? En tiedä, mutta sen tunsin kun laskin raskaan pääni illalla tyynyn uumeniin, että sänkyä parempaa paikkaa ei tähän tilanteeseen löytyisi.



                   Hyvää alkavaa viikkoa ystävät rakkaat!

28 kommenttia:

  1. Ihana aurinkoinen postaus! Pitkän lenkin teittikin, minulla olisi jalkani olleet maitohapoilla jo vähäisemmästäkin.:)

    Aurinkoista maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minun jalkani ovat tänään vaikertaneet, joten sohvailuksi on mennyt, eikä aurinkosta vilaustakaan ole näkynyt.

      Poista
  2. Kuusitoista kilometriä! Et mitenkään huonossa kunnossa ole sohvaperunaksi, minut olisi saanut laittaa ahkioon jo kuuden jälkeen. Tai olisin jäänyt kuvaamaan niitä puunpäitä, siihen olen harjaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin välillä uuvuin ja istahdin niille sijoilleni, kun ei sitä ahkiota muistettu ottaa mukaan.
      Puupää puunpäitä kuvaamassa oli tosi lystiä.

      Poista
  3. Kuusi tuntia, hienoa! Täytyy sinulla olla aika hyvä peruskunto, tuo ei ole mikään helppo rupeama! Hyvä sinä!
    Aurinkoa on luvattu, ehkä valo vetää nenästä ulkoilemaan entistä enemmän!

    VastaaPoista
  4. Susu
    Peruskunnosta en tiedä, mutta perässäkulkijoitakin tarvitaan..
    Valo vetää nenästä. No sitähän se on viime päivät tehnyt.

    VastaaPoista
  5. Hienon kuuloinen retki ja hyvä saavutus kuntoilumielessä!
    Minäkin yritän lisätä liikuntaa ja keventää herkuissa, vaan tuo tuoreen ja lämpimän näköinen puolla pisti huolestuttavasti kuolaamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pullan lumosta joutuu itsensä kampeamaan irti yhä uudelleen.
      Kyllä retket luontoon antavat voimaa, todettu on.
      Täällä pilkahti tänään aurinko.

      Poista
  6. Hienoa kuntoilua. Pikkaisen lyhyempiä ja useammin, niin ei muutu liian rasittavaksi ja into lopahtaa siihen. Tuosta on hyvä jatkaa. 10+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenen plus kyllä antaa voimaa seuraavaan retkeen. Järvellä on mukava tallustaa traktorin ja autojen jäljissä. Umpihanki, vaikka runoilijan mukaan onkin vapaa, on myös raskas.

      Poista
  7. Upeat maisemat ja hohtava hanki. Mahtava reissu ja hyvä ruoka, muuta ei voi toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli onnistunut, vaikka sitä kaivattua aurinkoa ei näkynytkään.

      Poista
  8. Kyllä oli vaikea löytää taas tätä postausta, kun ei muistanut blogisi nimeä joka ei Kuvittelija-avatarta klikkaamalla auennut millään, vasta jossakin muussa blogissa se onnistui? Ihanaa jäätikköä, eilen hiihtelin järven jäällä ja viime viikolla meren jäällä. Lumikenkäilyä olen vain kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikenkäkuva on vain muistoista napattu välähdys edelliseltä vuodelta.
      Meren ja järven jäällä kulku on ihaninta mitä talvessa tiedän.

      Poista
  9. oi miten hieno retki, nyt olen pikkiriikkisen kade, kun omamme meni flunssan takia mönkään;) näytät kerrassaan upealta punaisessa ulkoiluasussasi kuvittelija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olet parantunut jo flunssastasi? Ratket luontoon ovat parhainta näin keväällä valon lisääntyessä.

      Kuvittelijan kuvittelema kevätpersoona on värikäs ja hiukset niin pääsiäisenkeltaiset, että..

      Poista
  10. Hurjia matkoja jaksat kuitenkin kävellä, vaikka kuinka jarrumiehenä. Minut saisi vetää pulkassa puolen matkaa, ainakin jos pitäisi lumessa kahlata.
    Hienoja kuvia, hauskasti kerrottu ja olen samaa mieltä ulkoasustasi kuin Ilona :-)

    VastaaPoista
  11. Jarrumies kulki perässä ja vaati useita pysähdyksiä vesitankkauksineen. Jaksamiselta kulku ei näyttänyt ja kyllä pulkassa makuu tuli useasti mieleen...

    VastaaPoista
  12. On teillä ollut mukava retki,vaik jarrumies ol peräsimessä,hyvin on matka kulkenut..Hienoja kuvia matkan varrelta,16 kilsaa se on jo sellanen matka,jotta ei sohvaperunat pystyis siihen,sinä pystyit,hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin jättää sinulle kommenttia, mutten onnistunut!
      Joo matka oli messevä eväineen kaikkineen. korppejakin nähtiin ja lukematon määrä eläinten jälkiä.

      Poista
  13. Niin sitä sanotaan, ettei matka, vaan vauhti on se, mikä nujertaa, mutta ei todellakaan noin reipas retki aivan sohvaperunalta onnistu. Pirtsakka kuvaus.
    Taidat kuitenkin omata melko hyvän peruskunnon. Ja mikä ettei, upea reissu antaa lisää intoa seuraavaan retkeen. Minä ihmettelen jäällä liikkumista, kun täällä on jäiden päällä vähintään puoli metriä upottavaa lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhti nujertaa ainakin minut, joten verkkainen eteneminen toi paremman lopputuloksen. Selviydyin, haa!
      Peruskunnosta en tiedä, epäilenpä ettei se makuulla ainakaan parantunut ole.
      Me kuljemme jäällä traktorien ja maasturien jäljissä, joten kulkeminen helpottuu. Umpihangessakin tovin, mutta onhan se raskasta, vaikkei lumi kovin syvää edes ole.

      Poista
  14. No kummaa, olen käynyt täällä kommentoimassa, mutta sitä ei löydykään.
    Joka tapauksessa hatunnostot sinulle upeasta reippailulenkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitähän sattuu, ole huoleti!

      Jarrumies kun saa hatunnoston se tuntuu mukavalta.

      Poista
  15. Hyvä sinä!
    Ystäväni oli sellaisella työpaikan kuntoutusviikolla, ja siellä sanottiin hänelle, ettei saa liian kovaa kävellä. Tasainen ja hiljainen kävely on parasta.
    Ja niin sinäkin olet nyt varmaan tehnyt!
    Mutta mikä matka, mä en ikinä olisi päässyt perille asti, mut olisi saanut piipaaautolla viedä takaisin sairaalaan,hi!
    Mutta varmaan hieno kokemus kerrassaan!

    VastaaPoista
  16. Harakka
    Minähän en pystyisi kovaa kävelemään, enempi sellaista rahjustamista se taisi olla. Mutta eteenpäin mentiin..

    VastaaPoista
  17. Odotellaan kesää rauhassa, kyllä se sohva sitten pääse lepoon :-D

    VastaaPoista