keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Tomusokeria sormissa




                          "Otan asiat rennosti nykyään:
                            askeleen kerrallaan.
                            etenkin rappusissa.
                           Yritän olla ajattelematta asiaa."

                            /Duncan Bush


Valmistalopaketti. Olen miettinyt miten nopeasti ympärilläni oleva maisema muuttuu. Vielä äsken saatoin nähdä mäenkumpareen ja puita rytmittämässä kaunista maisemaa. Kuin tyhjästä ilmestynyt talokolossi peitti kauniin näkymän. Jäin hämmästelemään seisahtuen paikalleni. Tietenkin asunnot ovat tarpeellisia, sitä en kiistä, mutta talon sijoittelu maisemaan istuvaksi ei mielestäni täsmännyt. Miten minusta tuntuu, että olen syntynyt väärään aikaan?


Oma talopakettini on vielä vaiheessa. Sokerin maku suussa ja kieli poskessa tuuttailin "kattotiiliä" paikalleen, kattotiiliä, joita naskartelija kävi tuon tuostakin nappaamassa minulta varkain suuhunsa. Tärkein vaihe odottaa. Sulatetun sokerin avulla talopaketin kokoaminen. Siinä tuppaa palamaan sormien lisäksi joskus muutakin. No, tomusokerilla voi koristella sen, mikä "naulauksessa" menee pieleen.



Joulukuusi nostettiin äsken parvekkeelle. Se oli metsästä tuonnin jälkeen elpynyt upeaksi tasaoksaiseksi ja lehteväksi. Se tekee, ken osaa. Pajuamppeli siirrettiin pois kuusen tieltä.  

 Petteri Punakuono alkaa olla lähtökuopassa. Ja joulupukki laulaa:
                  "Rekehen, rekehen, joudun matkaamaan..."
  

14 kommenttia:

  1. En lainkaan ihmettele, jos kattotiiliä häviää...ovat niin herkulisen näköisiä.
    Kohta alkaa helikellot soimaan Petterin kaulassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin osani kattotiilistä sain, ranskalaiset ovat aina olleet minun makuuni.

      Poista
  2. Oi, mikä talo onkaan syntymässä, olet taitava, minun hermoni eivät riittäisi kokoamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisosaamisalueen fokuksessa on kaupasta ostettu valmistaikina, ja tämä nimenomainen kauliutuu kuin ajatus. Muu onkin sitten näpertelyä, paitsi tietysti se sulan sokerin kanssa läträäminen. Ajattelen sitä vasta huomenna Tarassa.

      Poista
  3. Verrattoman makean näköinen talo rakennusvaiheessa. Jospa tilaat varalle lisää kattotiiliä, tuppaahan niitä myös rikki menemään.
    Mutta, tuota ajatustasi väärällä ajalla syntymisestä, olen minä myös pohtinut, on niin paljon tässä ajassa, mikä ei sytytä minua. Kalkkis olen.
    Petterit on lähtökuopissa. Ihastelin just tänään muutamaa petteriä pihapiirissä. OLivat niin kaunis näky keskipäivän hämärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattotiilivarantoa on, ei huolta...
      Sovitaanko ettei olla kalkkiksia, sovitaan että meillä olisi ajallemme paljon annettavaa, jos joku hoksaisi kysyä.
      Niitä sanotaan kristallisoituneiksi ajatuksiksi, kuulin ammoin koulutuspäivillä.
      Sinäpä saat katsella Pettereitä ikkunasta, en panisi pahakseni jos minäkin..

      Poista
  4. Ihana talo on tulossa. Oliskin kyllä kivaa asua sellaisessa pytingissä, että vois vaikka seinää haukata välillä....

    Sinä tunnut nyt jotenkin hirmu puuhakkaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnunko puuhakkaalta, ehei, haluan antaa vain sellaisen kuvan itsestäni. Tosiasiassa jokaisen pikku puuhastuksen lomassa vedän lonkkaa, kuuntelen joululauluja ja..ikävä sanoa.. syön jotain pientä purtavaa..

      Asua pytingissä jossa voisi haukata nurkkaa, alkoi naurattaa..Piirräppä siitä kuva!

      Poista
  5. Samaa mietin usein minäkin, esim. kaikki hienot järvimaisemat peitetään isoilla kerrostaloilla. En tykkää, mutta tuo sinun talopakettisi on kyllä vallan mainio ja herkullinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinavoimat on se sana joka saa minut tuntemaan, että ihmiset on niiden armoilla, eikä sellaiset voimat olisi muka hallittavissa. Miksi mä nyt tällaista kirjoitan? On joulu tulossa ja hyvä, lämmin, hellä on mieli Kuvittelijan.

      Poista
  6. Näyttää herkullisilta osilta, kannattaa olla tarkkana, että kaikki säilyvät kokoamiseen asti.
    Sain lahjaksi virkatun ihmeen luonnollisen näköisen piparitalon. Se ainakin säilyy :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tarkkana pitää olla.
      Ehkä virkattu piparitalo olisi tässä mielessä parempi.

      Poista
  7. kyllä nuin hienon talonrakentamisessa kannattaakin polttaa sormi ja vähän muutakin:)) minä olen myös harmitellut kauniiden maisemien muuttumisia rumiksi! Kiitos mukavasta jutustasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna on uusi päivä ja piparitalon pystyttämistalkoot.
      Toivon ettei sormet palaisi ja mökki pysyisi koossa.

      Poista