Sipi ja Sapina pääkaupunkiseudulla

Sipi jynssäsi ahkerasti autoaan. Hän oli tarkistanut öljyt, tankannut auton ja lattiakin oli imuroitu. Nyt ei ohjelmassa ei olleet peltohiirien kokoontumisajot, nyt lähdettiin kyläilemään isolle kirkolle, pääkaupunkiin. Sipin touhutessa auton kimpussa Sapina Peltohiiri huiski vaatteita laukkuihin, otsalohkossa kimpoili monia kysymyksiä joihin Sapina yritti kehitellä luovia ratkaisumalleja. Vaatteiden pakkaajan rooli ei ole kiitollinen, sen Sapina jo ennestään tiesi. Oikeat kengät ne vasta tuottivatkin päänvaivaa. Kiven saa viskaistuksi kengästä nopeasti, mutta jalkaan kengästä tulleen rakon kanssa on toinen juttu. Tuliaiset oli helppo nakki. Peltohiirien erityisosaamisalueelta löytyy monenlaista purtavaa, joten kopassa oli perunaa, tomaattia, paprikaa, omenaa, hilloja ja sen sellaista, joista kertyi tavaraa yhden kollin verran. Lopuksi kolonna suuntasi matkaan, laulaa hoilottaen he lähenivät kehä kolmosen liepeillä olevaa ensimmäistä pysähdystä. Aurinkoinen päivä, eikä tietoakaan lumipyrystä jolla hiiritelevison  'Poudat' olivat varotelleet tiellä liikkujia.
Tarjolla oli monenlaista aktiviteettiä:vaeltelua kallioilla, polkuja metsässä, ostosreissuja, mutta Siuntion Aurinkopolku veti pitemmän korren.

Näköalapaikan messevät maisemat ilahduttivat mieltä. Minkälaista täällä kesäisin oikein olisikaan? Tuuli puhalsi vinhasti, joten takkia käärittiin tiukasti kiinni ja huivit lämmittivät kaulaa. Aikomus piknikistä katosi tuulen puuskien myötä.

Hepat tarkenivat laitumella ja maisemat tyydyttivät valokuvaajan mieltä.

Tällä kukkijalla on pakkasnesteet paikallaan, sillä vieressä oleva lammikko oli kuurassa, mutta kukkien lumoa ei pakkasherra pystynyt lannistamaan.

Mielessä siinteli tonnikalapizza joten lähestyvä sadekuuro sai töppösiin vauhtia. Miksiköhän syksyn ensimmäiset kylmät tuntuvat paljon kylmemmiltä kuin talven paukkupakkaset? Ihanaa oli päästä sisälle ja pukea ylleen rönttövaatteet ja villasukat. Kohta syötäisiin pizzaa.
Sunnuntaina Sapinan toimiessa puuttuvan gps:n sijaisena kulku kohti pääkaupunkia alkoi. Epäkiitollinen tehtävä, toimiminen kartanlukijana ilman karttaa, johti siihen, että löysimme itsemme tuotapikaa hunningontieltä umpikujasta. Onneksi oli puhelin.

Helsingissä tutustuttiin Kanadanhanhi-polkuun meren tuntumassa. Stenehengen toteemitiehen ja Haavilippoajien rantatien puisin kalaupotuksin koristeluihin tauluihin. Olimme vaikuttuneita.  Päivä oli lämmin, tuuli pysyi poissa ja matkaa kaupungin rantoja kierrellen kertyi varovasti arvioiden yhdeksän kilsaa. Ei paha.

Ja löysinpä vihdoin lukkosillalle, josta olin saanut etukäteistietoa blogeista. Sydämessäni kävi lämmin ailahdus nähtyäni niin monet rakkauden lukot. Löysin myös tutunomaisen lukon joka vakuutti minut rakkauden voimasta.

Ennenkuin ehdimme nähdä vilaustakaan pikku-Niagarasta, olimme pyhästi päättäneet saapua tälle kierrokselle uudelleen keväällä, tai alkukesästä.

Miten upeat näkymät pääkaupunkiseutu tarjosikaan Sipille ja Sapinalle? Kosken kuohuista selvisimme puistoihin ja niiden lehtiä kahiseville käytäville ja olo oli auvoisa. Yllätyksiltäkään ei vältytty, tämä poni puhui samaa kieltä kuin Sapina.

Maanantaina heitimme hyvästit ja pakkauduimme autoon kotia kohti! Kiitokset asianosaisille kaikesta osaksemme tulleesta hyvästä toivoo Sipi ja Sapina Peltohiiri.