perjantai 28. helmikuuta 2014

Kuvittelijan aktiviteetit




ovat olleet ylen runsaat kahden viime viikon aikana. Sohvaperuna on kammennut itsensä ulos ja luontoon.

Sotsilla taisi olla huomattavampi vaikutus liikkumiseeni, mitä tohdin edes ajatella. Ensin nappasi lumilautailu ja sen moninaiset ranit ja korkit Kuvittelijan sellaiseen mielikuvituskierteeseen, ettei siitä päässyt eroon kuin piirtämällä. Sillä kuvitelma itsestäni lumilaudalla johon pikku jalkaseni on sidottu kiinni, kiitämässä huimaa vauhtia alamäkeen, saa sellaiset naurunpyrskähdykset aikaan ettei vähä mitään. Pitäisi pystyä laskemaan myös porraspuun kaidetta pitkin, hypätä hyppyristä ilmaan käsi laudassa kiinni ja päätyä vielä jaloilleen muutaman pyörähdyksen jälkeen. Mitä vielä keksivätkään? Ne kerrat kun viime vuosina olen ollut molemmat jalat irti maasta, ovat päätyneet ks:n polille kipsaustalkoisiin.


Käveleminen suolla ristiin rastiin osoittautuikin sitten huomattavasti koukuttavammaksi, kuin osasin ajatella. Suo oli jäässä ja se kantokykyluokitus oli superia. Ei tarvinnut meikätytön vältellä kermejä ei kuljuja, sai saapastella tuulen kohistessa korvissa ja joutsenten huudellessa tervehdyksiään taivaalta. Luit oikein, ne ovat saapuneet, valkoiset ystävämme. Huutelin niille, että nyt on vasta helmikuu saattaa takatalvi yllättää, huudoistani huolimatta he lensivät määrätietoisesti eteenpäin.

Suon värit, niin huikeat, ja kamera heräsi eloon pitkän hiljaisen ajan jälkeen.


"Matkamies ei mittaa elämää, suuret pyörät pyörii itsestään, pienet täytyy panna pyörimään."

Oppiiko vanha koira temppuja? Geokätköily oli minulle uusi tuttavuus, ja mielenkiintoinen se täytyy myöntää. Mutta sillankaiteen yli kiipeämisen jätin nuoremmille ja ketteräjalkaisimmille, sillä  katsominenkin sai minut pelkäämään.

Olihan se toki jännittävää, kun kätkö löytyi. Saatiin kirjata löytyneeksi monta paikkaa.

Hulppeat luistelusäät on luku sinänsä. Kun tuuli ja leuto sää on pyyhkäissyt lumet näiltä seuduilta, se on tehnyt samalla ihmeitä jäälle. Jään sileä pinta houkuttaa väkisinkin jatkamaan tätä tynkätalvea luistelemalla ja kelkottelemalla. Kalastamisesta puhumattakaan, sillä hääpäivän vietto jäällä onkien  sekä nuotion lämmössä eväitä nautiskellen, jäänee kultaisimpien päivien joukkoon.




 Kuvittelija kiitää luistimilla ainoastaan kuvitelmissaan, sillä aikuisiässä ostetuista luistimista hiiri söi talvivarastossa nauhat ja se oli minulle merkkinä: suutari pysyköön lestissään.

Toivon teille blogini vierailijat oikein nautinnollisia kevätpäiviä, ja jos se tästä vielä talveksi muuttuu, me kyllä kestetään. Eikös niin?

Ensi viikolla laitetaan tomaatin siemenet multaan.







keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Makrohaaste 136




Antaa tällä kertaa kimurantin haasteen; Haju. Teemassa käsitellään samaa aihetta. Haaste tarjosi mainiota aamuvoimistelua valokuvakansioiden parissa. Ne helpoimmat hajukuvat eivät tällä kertaa napanneet.
Viimeviikkoinen kävely suolla oli Kuvittelijan juhlaa. Suon jää kantoi ja salli kerrankin mahdollisuuden kulkea ristiin rastiin, kuljuja ja kermejä ei näin ollen tarvinnut vältellä. Hajoavalla/ lahoavalla puulla on ominaishajunsa, joka on niin suonomaineinen. Kerrassaan hurmaava. Teemakuvia k.o. aiheesta;


Keskiviikkopäivän iloksi myös kuva suon värimaailmasta.





Lisää makrohaasteen kuvia voit katsoa täältä.







torstai 20. helmikuuta 2014

Valokuvatorstain






                                                  315. haaste on tanssi

                                                   Kesäillan valssi.




                                                   Lisää kuvia aiheesta löydät täältä.




keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Makrohaaste 135





Innostaa meitä kuvaamaan läheltä. Antiikkinen/ ikivanha/ ajan patinoima on kuvauskohteemme tänään alkavalla kuvausviikolla. Tämän, luultavasti ompelurasiaksi valmistetun kuvauskohteen olen saanut rakkaalta tädiltäni Turussa. Lapsen välittömyydellä ihailin rasiaa ääneen ja luovutuskirjan voi lukea laatikon kannesta, sisäpuolelta.


Rasia on kulkenut mukanani sisältäen kaikenlaista pikkusälää, ja on esillä kodissani muistuttaen minua ihanasta tädistäni, joka aina lomillaan kotonani teki arjesta juhlan kaikille läheisilleen.

Rasian kansi on päällystetty sametilla, joka aikojen saatossa on menettänyt samettisen pehmeytensä. Epäilen että rasia on tehty korkista, varma en ole, mutta materiaali on kevyt. Uurteisiin uponnut pölykin taitaa olla ikivanhaa, koska ei suostunut harjaamalla poistumaan.

Ja sitten se pölyn sitoma makro,

 toinen makro.

Täällä voit tutustua upeisiin antiikkisiin kuviin. Etelään luvattiin tänään auringon pilkahduksia, niitä toivon teidän jokaisen elämään täällä virtuaalipoluilla.




tiistai 18. helmikuuta 2014

Penni ajatuksistasi




Vähälumisen talven etuihin kuuluu eittämättä rautatiellä kävely. Jäljistä päätellen en ole ainut, radan tähän tarkoitukseen löytänyt. Liikenne radalla lakkasi jo aikapäiviä, ellei kesän resiinarallia lasketa mukaan. Virkistyskäyttöön otettu resiina on ollut keksijältään hyvä idea, itsekin resiinan kyytiä kokeilleena huomasin innostuneeni asiasta. Sunnuntaisin taivallamme neljän kilometrin matkan, jonka puolimatkassa juodaan kahvit ja käännytään takaisin. Kuljemme peräkanaa kuin köyhän talon porsaat. Naskartelija antaa minun kulkea edellä, sillä hänen vauhtinsa on minulle liikaa. Paljon sanoja ei vaihdeta, mutta ajatus kulkee mitä ihmeellisimpiä uria.

Penni ajatuksistasi sanon, kun haluan kuulla luonnon äänien keskeltä hieman puhetta. Naskartelija arvuuttaa minulla hies-ja rauduskoivun eroa pienistä koivunaluista. Rauduskoivu, se arvokkaampi on puusepän käyttömateriaali. Kun luisuttaa kättään pitkin koivun ohutta vartta, se tuntuu karhealta. Aina oppii jotain uutta.


Kerron naskartelijalle tarinan johon sekoittuu vanhempieni kertomus radan rakentamisvaiheesta, sillä oma tunteeni rautatien käytön loppumisesta saa kaihon kukkimaan, sanon, ajattele niin paljon työtä tehtiin, mitä tuumaisivat rautatien rakentajat nyt nähdessään radan hiljenneen.


Olisipa somaa, jos vanha lättähattu palaisi liikennöimään kotikuntani ja kaupungin väliä. Lähellä rataa oleva kotini olisi passelilla etäisyydellä ja rautatiehen on aina liittynyt vahva romanttinen pläjäys Suomi-filmin historiaa, aina Matista ja Liisasta alkaen.
Top, top, top, topparoikka tulee, sen kun antaa tulla vaan!!!!
Tiedätkö sinä, mikä on topparoikka?



torstai 13. helmikuuta 2014

Valokuvatorstain




314. haaste on rakkaus. Osallistun vanhalla, mutta mielestäni ajankohtaisella kuvalla.






Kuvittelija on näkevinänsä tässä kuvallisen tunnustuksen. Täällä on lisää kuvia aiheesta rakkaus.




keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Makrohaaste 134





Makroaiheena oleva lautanen, sai minut perehtymään aiheeseen hieman tavallista syvemmin. Tutkin astiakaappini sisältöä ja havaitsin teema sekä lasilautasten olevan siellä pääroolissa, joten kuvajan haasteet olisivat aikamoiset. Vanhat lautaset ovat mökillä, että siihen loppui sen ajatuksen kantovoima. Lopuksi käteeni sattui kauan kanssani kulkenut lautanen, jonka historia on minulta hämärän peitossa. Lautasen "kuva" on minulle tärkeä, joten puuhastelin aiheesta kollaasin.


Olisipa kiva tietää kuka lautasen on suunnitellut? Täältä voit katsoa lisää lautaskuvia.

Hyvää tulevaa ystävänpäivää toivoo Kuvittelija!


maanantai 10. helmikuuta 2014

Metsurin apulainen




Kauan suunnitelmissa ollut metsän harvennus saunan ja mökin välissä tuli ajankohtaiseksi, kun naskartelija nakitti minut sanoista kiinni: "Nyt olisi hyvä harvennuspäivä, jos saisi apulaisen kiskomaan kuusenoksia metsän pimentoon." Minullehan se sopii, sanoin ja ennen kuin huomasinkaan seisoin tönkkömuikkuna isoissa haalareissani ja muutamaa numeroa liian suurissa saappaissa arbeettan äärellä. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun moottorisaha hyrähti käyntiin ja puuta alkoi kaatua.


Alkuun kaikki sujui kuin rasvattu ja kävin 'nuoruuden' innolla kiinni oksiin kasaten niistä kerta kerralta isomman vyyhdin kainalooni. Kuusia kuten ihmisiä, on monenlaisia. Harvaoksisista tuli ystäviäni, pitkä-ja tuuheaoksaiset sotkeutuivat jalkojeni alle. Olin monta kertaa kaatua taakkani kanssa poluille ja lepotauon odottaminen näkyi jo kauas tulipunaisista poskistani.





Miten äärimmäisen rentouttavaa oli pötköttää kuusivuoteella. Miksei metsässä voisi nukkua kuusien oksista tehdyssä laavussa ja hengittää raikasta ulkoilmaa, mietiskelin siinä hiljaa maatessani. Lopuksi piti kaataa saunaan päin kallellaan oleva koivu. Siinä sahaajan toimia seuratessani tiesin, metsuria ei minusta olisi koskaan tullut, sillä puun kaatosuunnan arvioimiseen tarvittavaa kokemusta ei opita kuin käytännön työssä. Se meni just siihen minne piti, sanoi metsuri koivun kaaduttua.




Lopuksi kärrättiin puut pinoon ja ah miten maukkaalta kahvi maistui töiden lomassa.
Illalla kotona tutustuin uusiin lihaksiin, joita en, huomasin, ollut käyttänyt pitkään aikaan. Kuinkahan monta metsäistä puuhapäivää tarvittaisiin jo kadotetun kuntoni saavuttamiseksi ennalleen? Lähdetäänkö huomenna uudestaan, metsurin kysymykseen vastasin; suutari pysyköön lestissään...
Tänään puuhastelin akryylivärien kimpussa. Tykkään kyllä enempi vesiväreistä, mutta ei yrittänyttä laiteta.



Oikein ihanaista alkavaa viikkoa kaikille teille, jotka vierailette blogissani!



torstai 6. helmikuuta 2014

Valokuvatorstain





313. haaste on: Lukossa

Kaappi on vanha (1800-luvulta), huonokuntoinenkin, ja useimmiten pysyy minulta lukossa oikukkaan avainsysteeminsä takia. Hermostuneena ei parane kaapin saloihin sukeltaa, sillä avain pitää asettaa lukkoon määrätyssä asennossa, yläviistoon ja hieman vinoon. Oikukas systeemi, mutta lukossa on ja pysyy.





Täältä löydät lisää lukossa olevia haastekuvia.





tiistai 4. helmikuuta 2014

Valokuvan herkistämä




Kuvittelija istuu lattialla ja selaa vanhaa albumia, jonka on saanut lainaksi. Ajatus kiitää lapsuuteen, heinän tuoksuun ja kesään. Lepotauot töiden välillä kuuluivat ehdottomasti asiaan. Ja jollakulla oli silloin kamera käsillä. Oi näitä kuvan valaisemia muistoja!



Lähdössä ollaan, koska jenkkikassi on pakattu!