keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Valokuvamuistoja



Albumi on suorakaiteen muotoinen. Kellanruskeaan sävyttyneet kannet sitoo yhteen kierteisistä punotuista langoista solmittu tupsupäinen sidos. Olen saanut luvan katsoa albumia. Sivuja piti käännellä varoen, sillä ohjeistuksella istuin albumi sylissäni salin hetekaan. Albumia säilytettiin kotimme parhaassa huoneessa. Talven kylmillään pidetty huone heräsi kesällä eloon, sillä sen viidestä ikkunasta sisään tulviva valo, teki huoneesta valoisan. Verhot liehahtelivat kesätuulen voimasta ja ikkunoissa oleva hyttysverkko piti ötökät loitolla.




Albumin sivuja käännellessäni mietin, ketä nämä kaikki ihmiset oikein ovat? Ja miksi he kaikki ovat niin vakavan näköisiä? Mustavalkoisia kuvia elämän suurista käännekohdista, häistä, syntymäpäivistä, hautajaisista ja muutama kuva pikkuisista lapsista jotka istuivat totisina vanhempiensa sylissä. Katseet kohdistuvat kameraan pelokkaan, tai totisen oloisena.



Ensimmäinen albumini on muovikantinen, kannen abstraktit kuviot miellyttävät silmääni. Tarkalleen en muista milloin ostin ensimmäisen kameran, mutta koulukuvista ja lahjaksi ystäviltä saaduista nelikulmaisista mustavalkokuvista muodostuu ensimmäisen albumini sisältö. Mitään valintaa kuvista en tehnyt, aikajärjestyskään ei ole kohdillaan, mutta valokuvahistoriasta opin sen, että kerroin ketä kuva esittää ja joskus jopa ajan ja paikan.
Kuvaan ainoastaan ihmisiä. Ystäviä, sukulaisia ja naapureita. Innostus kuvaamiseen lisääntyy vuosi vuodelta. Vuosi vuodelta myös kamerat muuttuvat paremmiksi, omani ovat pokkareita, mutta hinnaltaan kalliimpia ja siten parempia, niin ajattelen. Kuvia teetän innokkaasti lisää, joskus tuplakuvin, sillä ystävät haluavat niitä itselleen. Albumien määrä lisääntyy sitä mukaa, kun kuvien otosta tulee jokapäiväistä. Ensimmäinen ns. kunnollinen kamerani on Minolta, kamera jonka kuvat ovat laadultaankin jo melko hyviä. Silloin alan tehdä valintaa kuvista. Otan vain omasta mielestäni parhaat ja loput joutaa roskiin.



Jossain vaiheessa kuvauskohde muuttuu ja kuvaamisen tahti hidastuu. Luontokuvat hiipivät kuin varkain mukaan ja pian huomaan kuvieni kohteen muuttuneen luontopainotteisiksi. Kun digikuvaamisen aika alkaa, muuttuu suhteeni kuvaamiseen lähes kokonaan. Pian opin, että kuvia voi ottaa lähes miten monta tahansa, sillä katsoakseen niitä, ei kuvien kehittäminen ole välttämätöntä. Kuvankäsittely rajaamisineen ja muine kikkoineen aukeaa vähin erin, niinpä ei horisonttienkaan tarvitse olla vaaksallaan, ellei taiteellinen näkemys sitä erityisesti vaadi.



Mitä on tapahtunut irtokuville ja albumeille? Ne makaavat kirjahyllyssä pölyä keräten jotenkin hyljätyn 
näköisinä. Kun minusta aika jättää, katsooko niitä kukaan ihmetellen kuvaajan tuotoksia. Mitä on ajatellut tai tuntenut kuvia ottaessa? Miettiikö kukaan miksi kuvat yht'äkkiä muuttuvat luontokuviksi ja sitten kokonaan loppuvat? Muutama Ifilorilla tehty Lappi- ja luontokirja ilman tekstitystä vanhojen albumien vieressä. Mitä Lapista voisi sanoin kertoa, mitä kuva ei kerro? Ainakin sen, että sydämeni jäi ensi reissulla sinne kokonaan, että Lappi lumosi, valloitti ja koversi kaipuun joka saa sinne aina uudelleen palaamaan.


Onneksi on kuvat!
Onneksi on tämä virtuaalinen maailma. Sen ihmiset ja asiat. Olette tulleet minulle kovin rakkaiksi kaikki.



   




Makrohaaste 106






Kuvittelija toivottaa kaikille aurinkoista ja lämpöistä kesää ja lähikuvaa kukkaa.


Kukkakuvista ei ollut puutetta. Jostain syystä tämä kuva halusi tulla mukaan makrohaasteeseen. Täältä voit katsoa lisää kuvia.




maanantai 27. toukokuuta 2013

Ihmisiä on kuin muurahaisia, ne loputonta polkuansa taivaltaa.




Sananen painonhallinnasta

Joo, en mä ole lupaustani liikkumisesta unohtanut, mutta vaiennut kyllä, sillä tulokset eivät ole olleet mieltä ilahduttavia. Paino tosin ei ole noussut, mikä näin grillikauden alkaessa olisi mahdollista. Syöminen liittyy niin olennaisesti kesään, joten sen tahtoo unohtaa mättövaiheessa. Raparperista voi loihtia ties mitä makeita herkkuja ja työleiri mökillä synnyttää niin monia suuta ilahduttavia tuotoksia. Olemme Naskartelijan kanssa tehneet yhteistyö ja avunantosopimuksen joka tähtää minun hyötyliikuttamiseeni. Ajan nurmikon sekä kotona, että mökillä. Se on keskiraskasta liikuntaa yhteensä 3-4 tuntia viikossa. Ei paha. Hyötyliikunta on se, mikä motivoi minut liikkeelle syyllistämistä paremmin.



Nyt kun uimavedet ovat lämminneet tulee tehtyä päivittäin omaa SPÄLS-ohjelmaa ilman kierteitä ja kuvauksia. Ja vauhdikkaita veteen menoja ja ulostuloja riittää niin kauan kun leikin nakuna omalla rannalla. Ilman askelmittaria tiedän päivittäisen taivallukseni lisääntyneen veden ja puiden kannon myötä. Huussikin on perinteisesti pihan perillä joten, ymmärätte kait? Olen alkanut syödä nykyiset suositukset ylittävää määrää D-vitamiinia ja jotenkin minusta tuntuu että voin paremmin. Kuuntelin teeveestä tohtorin( ?) lausuntoa, miten moneen asiaan vitamiinidee vaikuttaa.



Myös into piirtämiseen on virinnyt. Voiko olla kauniimpaa piiruspaikkaa kuin kukkimaan alkavan omenapuun alusta josta saa määrätä oman suuntiman joko järvelle, pihapiiriin tai aittaan. Peipposen livertämä konsertto täydentyy sen seitsemällä soololla ja nyt kun pääsysetkin ovat palanneet, tulee ihailluksi niiden taiturimaista lentoa taivaan sinessä. Eikö meillä olekkin kaunis maa elettäväksi?



Katiskasta haetaan ahvenia ja voissa paistetut tuoreet aapot on kurmeeta parhaimmillaan. Espanjalaisissa uusissa perunoissa maistuu uuden perunan maku, toisin kuin viereisen laarin multaiset ja kalliit perunakokkareet. Tuntun piston rinnassani, sillä suomalaisen suosiminen on listallani, mutta horjahduksia tulee elämässä tehtyä tahtomattaankin.



Seuraavana on ohjelmassa mattojen pesu. Täytyy katsoa parahultaisesti tuulinen päivä, eikä tietty määrä pirskahtelevaa intoakaan olisi pahitteeksi. Matonpesupaikka viritellään nurmikolle. Apuna on vanha heteka, varastosta kannetut muoviset lasten ammeet ja pitkävartinen harja. Painepesuri viimeistelee työn. Aaah, kylläpä se näin kirjoitettuna näyttää helpolta. Mietin usein muurahaisia. Veikko Lavin laulussa meitä ihmisiä verrataan muurahaisiin...


Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää.............


perjantai 24. toukokuuta 2013

Valkoista ja sinistä




Hyvin nukutun yön jälkeen luulisi heräävänsä täynnä tarmoa ja intoa uuteen päivään. Sateen uhka, joka kiertää pään päällä latistaa isommat fiilikset. Kosteuden ja ilman lämpenemisen myötä kevät hypähtää silmille kaikkialta. On suorastaan pakko tehdä joka-aamuinen kamerakierros pihamaalla. Aunekin on intoutunut kukkimaan ensimmäistä kertaa. Ikää tällä kaunottarella on vähän ja tuskin mihinkään päärynäsesonkiin joudun varautumaan, mutta odotusta sen kukkavanat työntävät ilmoille. Nyt odottelen möttiäisiä kehiin.....



Kiitolliset monivuotiset perennat pelastavat Kuvittelijan päivän. Talvi tuntui koettelevan perennoja, mutta monet saapuivat uskollisten ystävien tapaan jälleen ilahduttamaan silmää. Muistan kun ystäväni toi kielon juurakon saatesanoin, älä laita kukkapenkkiin tätä, tuntuu olevan leviävää sorttia. Meikäläinen kun moista neuvoa uskoisi, sinne vaan toisten joukkoon aatoksin, kasvanneeko tuo, kun multakin on sellaista kun se on, siis huonon laatuista. Kielo ei vähästä lannistunut ja vuosi vuodelta kielon kattama alue penkissä vahvistuu ja laajenee.



Sateet ajoivat etanat liikekannalle. En tiedä miksi juuri etanat herättävät minussa kauhun väristyksiä. Ehkä niiden mieltymys samoihin ruoka-aineisiin salaatin, papujen ja herneiden jälkeen ne valtaavat kukat ja tienoot. Eilen niitä marssi leegio ylös pitkin talon seinää, sain hysteerisen kohtauksen ja huusin Naskartelijan paikalle. Naskartelija poimi niitä ämpäriin ja kysyi tehtäsiinkö niistä iltasta? Tietääkö kukaan tehokasta etanantorjuntakonstia?
Ihmettelenpä miks' ei luonnon eläimistä kukaan ole ottanut etanaa ruokalistalleen. Meillä olisi tätä herkkua tarjolla yltäkyllin. Onhan etanat kansainvälisesti suurta 'kurmeeta'.



Arovuokkokin kärsi hieman talvesta. Kyllähän kukiksi asti pääsi moni ja iloitsen niistä.




Iltapäivällä on odotettavissa hammaslääkärikeissi. Hävettää tunnustaa, mutta pelkään hammaslääkärissäkäyntiä ihan hirmuisesti. Kouluaikojen kokemukset ovat laukaisseet pelon, jolle en näy voivan mitään. Sillä miten helläkätinen hammaslääkäri minulla nyt on, ei tunnu olevan sanottavaa vaikutusta.
Yritän mielikuvaharjoituksen avulla päästä pelosta vapaaksi. Kuvittelen makaavani ranalla ja kuuntelevani laineiden loisketta ja lintujen ääniä. Siitä huolimatta, kyllä pelottaa................
Tavataan taas! Oikein hyvää viikonvaihdetta kaikille vierailijoille!



keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Makrotex 105




Haastaa meidät piikkiaiheella tänään.



Piikit olkoot kevään kunniaksi pehmeitä kuin keväinen tuuli, mutta yhtäkaikki piikkejä. Täältä voit katsoa lisää kuvia samasta aiheesta.



tiistai 21. toukokuuta 2013

Kaihon kultamaa





Ja äkkiä se on täällä kokonaan. Ei huomenna, vaan tänään. Se saapuu heiluvin kesäisin helmoin, se kahahduttaa, viherryttää, valaisee ja virkistää. Kuvittelijakin on ihan ihmeissään taas, tästä lisääntyvän valon ja kauneuden määrästä. Eikä sen enää pitäisi pystyä yllättämään, tuleehan se joka vuosi uudelleen; kevät. Silti se sen tekee. Koivut heiluttelevat helmojaan tuulessa kuin kesäiset heinäniityt.


Kottaraisten kiihtyvä pyörintä pesäpönttöjen ympärillä, saa kirjoittajan palaamaan muistoissaan elämän ruuhkavuosiin. Kolmivuorotyö ja kolme lasta, joskus tuntui että kolme kättä olisi ollut paikallaan. Ei ihme, etten muista silloin erityisemmin seuranneeni vuodenaikojen ihmeitä. Silloin mielen päällä oli toisenlaiset ajatukset. Kunpa kasvaisivat ja varttuisivat aikuisiksi. Kunpa olisi kesäloma tai joulu, tai mikä milloinkin, joka toisi pienen tauon puurtamisen yksitoikkoisuuteen.
Niin kuluu vuodet.


...ja aika...
Aika aikaa kutakin. Nyt lintujen tarkkailua, vuodenkierron odottelua ja naatintaa. Sillä nyt on nyt, eikä tällaisenaan enää milloinkaan palaa. Vielä askel mittaa tietä ja ajatus elää menneet ja tulevat samassa jatkumossa. Vielä on haaveita ja tulevaisuuteen tähtääviä toiveita, vaatimattomia tosin mutta saavutettavissa.
Vielä sydän tuntee ikävää ja mieli on kauneudesta voipunut. Vielä on kyyneleet.

Mieli jaksaa pienistä iloita.
Aivan kuin tietäisi Kuvittelijan lohtua kaipaavan saapuu västäräkki esittämään oman soolonsa. Keikkuu ja kieppuu, tulee lähemmäs ja pakenee jälleen. En minä sinulle mitää pahaa, tule tänne huhuilen, mutta västäräkki pujahtaa lentoon.. Esitys on päättynyt.

Kevät ja kaiho.
Käsikkäin ne kulkevat kirjoittajan rinnassa. Kuten Kevätkaihonkukkakaan ei kameran linssissä suostunut tarkentumaan, ei elämäkään aina lastaan kevyitä polkuja kuljeta.

"Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta
kylliksi yhdelle elämälle!"
/ Tommy Taberman

lauantai 18. toukokuuta 2013

Lepopaikka






Kuvittelija on saapunut lempipaikalleen järven rantaan. 


Ihana rauhan ranta, suloisen levon antaa.


Tervetuloa kesä ihanuuksineen.


torstai 16. toukokuuta 2013

Mandalan




aiheena on toukokuu. Toukokuu on vihreän eri sävyjä joita luonto meille nyt yltäkylläisesti tarjoilee.


Sain idean kun haravoin pihamaata ja ihailin kukkien ensimmäisiä erimuotoisia lehtiä. Näin sen toteutin.



Täällä on lisää mandaloita.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Nyt on aika...





Nyt on aika hakea polkupyörä vajasta ja tarttua sen sarviin kiinni. Aika pukea tuulenpitävät vaatteet ja varastautua vesipullon, kännyn ja kameran kera taipaleelle. Pieni määrä uhoa ei ole pahitteeksi, sillä 37 kilometriä on 37 kilometriä ja eka kerta on eka kerta. Kuntoni on kaikesta uhosta huolimatta alamittainen, se lieneekin ainoa alamitta muuten pyöreähkössä persoonassani. Mieli on keväisen huoleton. Siis matkaan.




Nyt on aika tutkia tien viertä ja tehdä havaintoja alkavasta keväästä. Sydämeni murhettui paikoitellen ihmisten piittaamattomasta suhtautumisesta luontoon. Mitä kaikkea tienvarren pusikoihin oli heitettykään? Onneksi sain silmiini valkoisen läiskän tien ruohostossa. Se sai minut pysähtymään ja klik, kuului kamerasta. Valkouokkorypäs oli ikuistettu. Venyttelen hetken patikoitani, siemaisen vettä ja jatkan matkaa.




Nyt on aika kuunnella lintujen moniäänistä sirkutusta luonnossa. Päivän luontoääneksi sanoisin TILT-linnun, sillä sen ääntely kuului korviini tuulen suhinan ohella melko rytmikkäästi, jotenkin tähän tapaan. tilt, tilt, tilt, tilt tilt, sitten tauko ja samat jutut uudelleen. Vastailin linnulle ja kohta yhtyi peipponen kuoroon. Kun olin kolme kertaa pysähtynyt juomaan ja venyttelemään jäykkiä jalkojani, alkoi silmissä siintää tuttu keväinen koivikko. Taivaan pilvilampaat lipuivat sopivasti kuvaan ja kamerasta kuului jälleen klik.



Nyt on aika viimeistään tajuta miten tärkeä asia liikkuminen on, sillä hypätessäni pois pyörän päältä jalat olivat aladoopia ja askeleet horjuen kävelin mökkiin ja rojahdin viimeisillä voimillani sängylle lepäämään.



Nyt on aika heittää talviturkit ja mennä uimaan. Satuitteko kuulemaan varhain tänä aamuna sitä riemun kiljaisua kun Kuvittelija kipaisi ensi kertaa järveen? Toivottavasti ei linnut äänestäni pelästyneenä muni nahkamunia!


Nyt on aika laskea katiskat ja kokea ne, sillä onnella Ahti on suosiollinen ja sallii lapselleen ahvenia kalakeiton verran. Ei paha.




Nyt on aika laittaa valokuvat koneelle ja elävöittää tekstiä kuvien avulla. Oikein paljon urheilullisia pyöräilyterveisiä maantien varrelta jokaiselle blogini vierailijalle toivottaapi Kuvittelija. 




sunnuntai 12. toukokuuta 2013

En ole äitienpäivä-äiti.




En ole perinteinen äitienpäivä-äiti. Ei niin etten haluaisi, en vain osaa. En ole koskaan osannut. Muistan kun luin neuvolan vihkosista millaista on herätä äitiyteen ja sen myötä kaiken nielevään rakkauteen. En koskaan herännyt mainittuun tunteeseen. En ole uhrautuvaa, kaikkeni antavaa, enkä ylimaallisella rakkaudella rakastavaa sorttia. Olen vain tavallinen äiti. Tavallinen. Sen tiedän että olen hoitanut ja huolehtinut, mutta olenko osannut rakastaa? Rakkaus on iso sana. Edes likiarvoon pääseminen ei onnistu.
 Mutta tytöstä on polvi parantunut. Ne sanovat, minun lapseni, että rakastavat minua. Minä uskon heitä, minä, joka haluan uskoa, että totuuteen ja rehellisyyteen olen heidät kasvattanut. Minä, joka en tunne olevani perinteinen äitienpäivä-äiti.

-Siniset perhoset, lapsen silmät
etsivät kilttiä leinikönkukkaa.

Mutta vuosien portaat
nousevat niityltä pois,
ja silmämme saavat tottua toisiin kukkiin,
viivoihin, joiksi ajatus vääntyy
ennenkuin se on vääntynyt kohtaloksi.

/Eila Kivikk'aho



En sano mitään mutta lapsi ymmärtää heti eikä puhu..
Eikä kumpikaan ymmärrä väärin.
On jotain sanatonta
johon luottaa.

/Liisa Laukkarinen


torstai 9. toukokuuta 2013

Valokuvatorstain





286. aihe on JOS

Jos olisin hämähäkki, osaisinko kutoa yhtä taidokkaan verkon.


Täältä voit katsoa lisää kuvia aiheesta, jos.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Vastauksia, pohdintaa ja muutama kysymys





Kun kuulee oman äänensä ensimmäistä kertaa esim.videolta, ei  sitä omakseen heti tahdo tunnistaa.Tuollaiseltako ääneni kuulostaa? Ihanko totta, että nauran tavalla, jolloin kaikkien muiden äänet jää varjoon. Mistähän sekin johtuu, että puhuessaan oman äänensä kuulee ihan erilaisena?



Vähän samantapainen juttu on valokuvan kanssa. Kuvassa on iso joukko ihmisiä, siitä huolimatta silmä hakeutuu omiin kasvoihin ja kroppaan. Tuoltako minä näytän? Seisonko aina noin etukumarassa. Onko suuni aina auki ja nuo kaksoisleuat, kuuluvatko ne todella minulle?
Itsekriittisyydellä ei tunnu olevan ylärajaa.


Edellisestä oppineena huomaan, että on äärimmäisen vapauttavaa katsoa tätä maailmaa kameran takaa. Bloggaaminen on liittänyt minut virtuaaliseen todellisuuteen, jossa voin olla oma itseni  määrittelemälläni tavalla. Katsoa tätä pientä kolkkaa kotikonnuillani kameran linssin takaa.



Tansku haastoi minut Minun puutarhassani-blogissa pohtimaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin:





1.Mikä on ollut elämässäsi pahin tilanne? 

 -elämäni tähän mennessä pahimmasta tilanteesta olen joten kuten selviytynyt, tosin toipuminen siitä kesti pitkään, enkä vieläkään mielelläni asiasta halua kertoa
 
2.Miten vietät päivän kotonasi,oletko sisä/ vai ulkoilma ihmisiä?

 - Kesällä ulkoilmaihminen, talvella ehdottomasti sisäihminen(mieluimmin olisin karhu, joka koisaisi talven yli omassa pesässään.)
 

3.Mitä sana turvallisuus tuo mieleesi?
-perhe, koti, usko ja isänmaa
 
4.Tykkäätkö olla järvellä soutelemassa vai oletko enempi metsissä liikuskelija?

 -tykkään soudella järvellä, tykkään kävellä metsässä 
 
5.Mikä oli/on sinun haaveesi?

-suurin haaveeni, hm...olla ihminen ihmiselle
 
6.Tykkätkö möyriä kasvimaalla vai tekeekö sen joku toinen?

-oo, meillä tekee sen toinen, naskartelija rakastaa kasvimaalla möyrimistä. 
 
7.Mitä haluat elämältäsi tänään?

-mitä haluan elämältäni tänään....tänään on kutakuinkin hyvä päivä, aurinko paistaa, vatsani on täynnä ruokaa, eikä mistään edes kolota tällä hetkellä.

 
8.Tykkäätkö eläimistä,jos tykkäät,niin mistä?

- on hienoa katsella kun kirjosieppo on palannut muuttomatkoiltaan, västäräkit hyppivät parittain pihamaalla ja naapurin kisu on tullut minua monena päivänä tervehtimään
 
9.Mikä on sinun elämän mottosi?

 Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty /Tommy Taberman
 
10.Oletko hyvä ruoanlaitossa? 

-olen mielestäni kohtalainen arkiruokien valmistaja.. 
 
11.Mainitse 3 tärkeintä asiaa itsestäsi?

-kun luet vastaukseni tähän asti, myös tämä kysymys saa niiden vaihtelevaisissa muodoissa vastauksensa.


  Lapiolla hiekkaa blogista sain uuden pähkäilemisaiheen, siellä Sirokko nimittäin kysyy näin: "Onko tie rehellisyyteen ollut aina niin suora? Missä kulkee teidän rehellisyytenne raja?"
Rehellisyys lienee peruspilareita joihin kasvatukseni tähtäsi, eli onnistuivatko vanhempani rehellisyyteen kasvattamisessa?
 "Ei ole rehellinen se mies joka polttaa kielensä mutta ei kerro kumppanilleen, että keitto on kuumaa."

Muistan hyvin milloin olen toiminut ensimmäistä kertaa opetettua vastaan. Näpistin naapurin tytöltä leikkiharavan, jonka poikkipuuhun oli hakattu rautanauloja ja sellaisen tietysti halusin itselleni. Muistan miten jouduin ankarien nuhdesanojen keralla palauttamaan haravan naapuriin ja pyytämään anteeksi.

"Omatunto on ihmisen pikku kuningas."

Rehellisyys kattaa paljon isomman alueen, kun sitä alkaa toden teolla pohtia. Kuinka rehellinen olen puheissani, ajatuksissani, teoissani? Eikös vaan meillä ihmisillä ole taipumus kertoa asiat itselle edullisella tavalla? Muistan miten äiti opasti puhuvaista tytärtään, kotiasioista ei sitten puhuta kylällä



"Kultaomenia hopeamaljassa, on sanat oikeat sanotut ajallansa."  
Vaitiolo hoitotyössä oli itsestäänselvyys, mutta sen toteuttaminen tuotti joskus hankaluuksia. Silloin oppi leegion kiertoilmaisuja joita käytti aina voidakseen sivuuttaa kysymykset joihin ei saanut vastata. Esim. miten rouva N.N tai herra H.H
nyt voivat, saatoin vastata, koska olette käyneet katsomassa heitä,  tervetuloa, meillä noudatetaan vierailuissa avointen ovien päivää.
Itseään vahingoittavaa rehellisyyttä on myös syytä tutkia. Kysymykseen, olenko sinun mielestäsi laihtunut, on viisainta antaa neutraali vastaus, etenkin jos oma mielipide poikkeaa toivotusta vastauksesta.
Minäkin haluan kysyä teiltä rakkaat bloggaajat: kuvaile minulle minkälainen on mielestäsi fiksu ihminen?

Tällaisissa mietteissä kulkee Kuvittelija tänään. 



 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kuvittelija käväisi Karkalin kulmilla





Kuvaajan pitää olla aina valmis. Tämä, melkein motoksi muodostunut ajatus on todistanut paikkansa pitävyyden ainakin näissä bloggausjutskissa. Kameraa pitää kuljettaa mukanaan, tuntui miltä tuntui, näytti miltä näytti. Se, osaako sitten liikkua ajassa ja tunnelmissa ilman kuvatodistetta, onkin jo vallan toisen jutun aihe. Kuvittelija haluaa jättää kuvallisen muistijäljen, kertomaan ne sata puuttuvaa sanaa. Pitkän aasinsillan jälkeen päästään vihdoin asiaan, keväisiin kuviin ja tunnelmiin Karkalin luonnonpuistossa. Olimme sopineet löyhän tapaamisajankohdan vuokkojen kukinta-aikaan Lohjalla. Myöhäinen kylmähkö kevät yllätti ehkä kutsujankin vuokoillaan, ja kiirettä piti pitää että ajankohta olisi se oikea, kuville ja tunnelmille.




Harmaan lukemattomat sävyt auringon paistaessa metsän uumeniin huikaisivat. Kuvittelija eli jälleen sadussa. Katseeni hyväili harmaata maisemaa. Hannuja Kerttu-fiilikset olivat päällimäisinä luontopolulla. Noudatimme tarkoin sääntöjä: Emme katkoneet kukkia, emmekä poikenneet kauas poluilta, sillä meille on "kaikki säännöt tärkeitä!"



Sitten sukelsimme sinivuokkojen sineen. Sini oli sinisempää kuin osasin kuvitella sen kaiken harmauden keskellä. Metsänpohjan sininen matto sai voimaa taivaan sinestä, sillä kukat hehkuivat ennen näkemättömänä edessäni, sivuillani ja takanani. Puiden sammaleiset juuret näin isoina metsäkanan jalkoina ja joka puolella kasvavat pensaat koukeroisine oksineen olivat kuin sadusta.



Metsälammen pintaan heijastuivat puiden siluetit ja puistikon ympärillä aaltoileva Lohjajärvi jakoi ehtymättömästi timanttejaan kulkijoiden iloksi. Mikäs oli ollessa? Elämä kuin pullaa, niin kuin keskimmäiseni tapasi usein sanoa. 




Paitsi, että meidän elämämme oli kuin leivosta. Honore veti vastustamattomasti puoleensa ja kerrankin päätimme unohtaa kolesteroolit ja keskivartalolihavuuden ja ryntäsimme suu etukäteen jo sokerihumalassa leivoshyllyn anteja tarkkailemaan. Osaksi satua muodostui leivoskahvien nauttiminen, sillä eihän sellaista jatkuvasti voisi harrastaa, eihän?



Seuraavana päivänä vertyneet jalat tallasivat uusia polkuja Lohjan maisemissa. Pesuvati-sienen löytyminen ojan penkalta oli melkoinen onnenkantamoinen, sillä pullonkorkiksi luultu osoittautui tarkemmissa tutkimuksissa kuperaksi sieneksi, jonka nimi ja heimo pysyttelevät edelleen hukassa.



Kiitos reippaille ruohonjuuritason oppaille ihanasta pikkulomasta. Pirteänä? palasimme kotikonnuille kylmään kotiin, sillä ikkuna oli jäänyt auki ja kylmä pohjoinen oli puhunut ja puhaltanut huushollin kylmänkalseaksi paikaksi. Ei hätiä mitiä, kohta paloivat puut räiskyen uunissa ja kerros villaista ylle ennen peittojen alle pujahtamista auttoi asiaa. Ja saapuihan se lämpö vihdoin ja uni jossa edelleen kävelin Karkalin kulmilla sinivuokkoja ihaillen.  



Käykäähän ystävät Karkalissa!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Makrotexin aiheena on




Sokeri. Tarkoitus on ottaa kuva läheltä.
Huulet ja sormetkin sokeroituina Kuvittelija laulaa oodin keväälle.






Täällä on lisää kuvia aiheesta sokeri.



Mandala 26




Antaa vihjeen, jos olisin.......


luonteeltani osallistuvampi, laulaisin kuorossa. 
Hyvää vapunpäivää kaikille!



Lisää annetun vihjeen kuvia löydät täältä.