Kuvittelija käväisi Karkalin kulmilla

Kuvaajan pitää olla aina valmis. Tämä, melkein motoksi muodostunut ajatus on todistanut paikkansa pitävyyden ainakin näissä bloggausjutskissa. Kameraa pitää kuljettaa mukanaan, tuntui miltä tuntui, näytti miltä näytti. Se, osaako sitten liikkua ajassa ja tunnelmissa ilman kuvatodistetta, onkin jo vallan toisen jutun aihe. Kuvittelija haluaa jättää kuvallisen muistijäljen, kertomaan ne sata puuttuvaa sanaa. Pitkän aasinsillan jälkeen päästään vihdoin asiaan, keväisiin kuviin ja tunnelmiin Karkalin luonnonpuistossa. Olimme sopineet löyhän tapaamisajankohdan vuokkojen kukinta-aikaan Lohjalla. Myöhäinen kylmähkö kevät yllätti ehkä kutsujankin vuokoillaan, ja kiirettä piti pitää että ajankohta olisi se oikea, kuville ja tunnelmille.

Harmaan lukemattomat sävyt auringon paistaessa metsän uumeniin huikaisivat. Kuvittelija eli jälleen sadussa. Katseeni hyväili harmaata maisemaa. Hannuja Kerttu-fiilikset olivat päällimäisinä luontopolulla. Noudatimme tarkoin sääntöjä: Emme katkoneet kukkia, emmekä poikenneet kauas poluilta, sillä meille on "kaikki säännöt tärkeitä!"

Sitten sukelsimme sinivuokkojen sineen. Sini oli sinisempää kuin osasin kuvitella sen kaiken harmauden keskellä. Metsänpohjan sininen matto sai voimaa taivaan sinestä, sillä kukat hehkuivat ennen näkemättömänä edessäni, sivuillani ja takanani. Puiden sammaleiset juuret näin isoina metsäkanan jalkoina ja joka puolella kasvavat pensaat koukeroisine oksineen olivat kuin sadusta.

Metsälammen pintaan heijastuivat puiden siluetit ja puistikon ympärillä aaltoileva Lohjajärvi jakoi ehtymättömästi timanttejaan kulkijoiden iloksi. Mikäs oli ollessa? Elämä kuin pullaa, niin kuin keskimmäiseni tapasi usein sanoa. 

Paitsi, että meidän elämämme oli kuin leivosta. Honore veti vastustamattomasti puoleensa ja kerrankin päätimme unohtaa kolesteroolit ja keskivartalolihavuuden ja ryntäsimme suu etukäteen jo sokerihumalassa leivoshyllyn anteja tarkkailemaan. Osaksi satua muodostui leivoskahvien nauttiminen, sillä eihän sellaista jatkuvasti voisi harrastaa, eihän?

Seuraavana päivänä vertyneet jalat tallasivat uusia polkuja Lohjan maisemissa. Pesuvati-sienen löytyminen ojan penkalta oli melkoinen onnenkantamoinen, sillä pullonkorkiksi luultu osoittautui tarkemmissa tutkimuksissa kuperaksi sieneksi, jonka nimi ja heimo pysyttelevät edelleen hukassa.

Kiitos reippaille ruohonjuuritason oppaille ihanasta pikkulomasta. Pirteänä? palasimme kotikonnuille kylmään kotiin, sillä ikkuna oli jäänyt auki ja kylmä pohjoinen oli puhunut ja puhaltanut huushollin kylmänkalseaksi paikaksi. Ei hätiä mitiä, kohta paloivat puut räiskyen uunissa ja kerros villaista ylle ennen peittojen alle pujahtamista auttoi asiaa. Ja saapuihan se lämpö vihdoin ja uni jossa edelleen kävelin Karkalin kulmilla sinivuokkoja ihaillen.  

Käykäähän ystävät Karkalissa!