Kaarlo Sarkian runo Lapsuuden joulu on aina edustanut minulle joulurunojen aatelia. Nopea siirtymä nykyajasta lapsuuteen tapahtuu kolmannen ja neljännen rivin riimittelyn myötä ja sieltä löydän osoitteen tunteisiini ja muistoihin, aivan kun ne olisivat tapahtuneet eilen.
"Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän ,himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.
On ehointa yllä ,on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri."
Isä on kantanut minut sylissään pirttiin filtin sisään käärittynä. On puhdasta yllä, on saunasta palattu juuri..
"Oi lapsuuden joulu, sulla ei määrää ajan
on hetkiisi mahtunut autuas ikuisuus:
valo yössä, enkelilaulun ihanuus,
satu tosi ja riemukas ,syntymä Vapahtajan,
ja lahjat ja herkut ja loiste silmien;
hyvä tahto ja havina taivaisten siipien-
miten kaiken ympäri piirtäisin arjen rajan?
Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
käyn takaisin elämän sumean mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsensilmäni lien,
sinun kynttilät lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vielä riemusi ylitseläikkyvän
ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa."
Miten lapsi osaakin kokea kaiken ainutlaatuisena ja ihmeellisenä, tuntui kuin ihmisissäkin olisi tapahtunut rauhan ja rakkauden sanoman myötä pehmenemistä.
Kuvittelija kulkee joulurunomuistojen tiellä.
/Postauksessa osia Kaarlo Sarkian runosta Lapsuuden joulu
