tiistai 4. joulukuuta 2012
Joulukalenteri
"Kun maas on hanki ja järvet jäässä.."
Pakkasta-19 astetta. Nythän kannattaa ryhtyä jäälyhtyjen tekoon. Eilen illan hämärässä kiikutin ämpärit pihamaalle ja sirottelin muutaman kuihtuneen ruusunnupun hetken kuluttua ohuen jääriitteen alle.
Ruusut ovat nousseet pintaan, joten ohut kerros vettä on vielä paikallaan.
Toisessa ämpärissä ruusut olivat jäätyneet jään alle, juuri sopivasti
Kaikkialla loistavat pihavalot saivat meihinkin vauhtia. Naskartelija 'valotti' lastuhimmelin ja parvekkeella se valaisee pimeitä joulunaluspäiviä.
"Rakenna, sydän neuvoton,
ja hyvä tahto, työtä tee.
Lähellä lahjain aika on,
hämärä säteilee."
/Aale Tynni
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Todella hienoja jäälyhtyjä olet tekemässä. Näkyvätkö nuo ruusut alhaalta hyvin, kun lyhty on valmis? Mitä muuta sinne voisi laittaa? Täytynee alkaa kokeilemaan :)
VastaaPoistaSinnehän voi laittaa vaikka mitä. Pienet pyöreät kivet, tammenterhot, kävyt, kuivatut kukat, ym. Täytyy vaan antaa veden jäätyä vähän, että voi rikkoa pinnan ja upottaa koristeet jään alle. En ole vielä kääntänyt lyhtyjä, varmaan pitäisi sillä täällä paukkuu kova pakkanen. Eikä ole tarkoitus että jäätyisivät umpijäähän. Tai, miksei?
PoistaKeksinkin itse... Kävin napsimassa puolukan varvuista latvoja ja upotin niitä veteen renkaaksi. Kynttilälle jäisi sitten oma tila, eivätkä varvut siinä keskellä törröttäisi. Käyn välillä tarkistelemassa, että pysyvätkin siinä muodostelmassa. Saapas nähdä, miten onnistuu. Jos ei, niin sitten ei ja kokeilen jotakin muuta :)
PoistaLaitako sitten kuvan, jookos?
PoistaOtinkin jo kuvan tästä alkutaipaleesta ja tarkoitus on napata sitten valmiistakin. Olkoon se sitten millainen hyvänsä. Minä olen sellainen kokeilija. Nautin kaikenlaisesta näpräämisestä ja lopputulos voi olla ihan mitä tahansa :)))
PoistaVoin jo tässä välissä kertoa, ettei suunnitelmani toiminut ja nyt on luovuuden aika :D
PoistaTulin juuri lyhtyjen tyhjentämiskeikalta, toinen ruusulyhty halkesi, mutta särkynyt jäälyhty vasta arvokas on. Se on antiikkia!
PoistaJa senhän voi korjata helposti näin pakkasella. Kovalla pakkasella tuo jäälyhdyn irrottaminen onkin vähän riskimpää hommaa kuin lauhemalla säällä.
PoistaSe oma suunnittelemani rengasmuodostelma ei siis pysynyt pinnalla, vaan osa varvuista laskeutui alas. Kerron sitten sivuillani koko tarinan, kunhan se valmistuu :)
Valmista tuli! Käyhän katsomassa. :)
PoistaOi, mitä taiteilijoita te molemmat olette! Nuo ruusut ovat aivan ihanat!
VastaaPoistaKuivatut ruusut ovat monesti kauniimpia kuin tuoreet, kumma maku minulla
PoistaKiitos Susu sanoistasi.
Sinullakin jäälyhdyt työn alla.:) Hieno idea laittaa ruusuja lyhdyn sisään. Tuosta himmelistä tuli tosi tyylikäs.
VastaaPoistaKävin jo kurkkimassa upeita jäälyhtyjäsi. Hienoja olivat. Tänään pitää laittaa uudet vedet jäätymään.
PoistaEnsimmäinen kuva on todella hieno, taiteellinen, kaunis!! Jää on hyvä avustaja - ja Naskartelija :-D
VastaaPoistaNaskartelija on niin kuin sinun hyräilijäsi. Aina valmis hassuihin(kin) ideoihin. Kaksi leikkivää lapsenmielistä yhdessä!
PoistaKauniita koristeluja olet puuhastanut. Naskartelijan himmeli on ihan valtavan kaunis!!!
VastaaPoistaMinäkin tykkään siitä paljon.
PoistaJäälyhdyt ovat kauniita ja tuo himmeli on myös tosi kaunis!
VastaaPoistaKiitos Marjukka!
Poistavoi, että osaavat olla kauniita nuo sinun jäälyhdyt! Jo kuvanakin äärettömän kaunis, varsinkin tuo ensimmäinen, voin vaan kuvitella miltä näyttää valaistuna:)
VastaaPoistaOlin niin täpinöissäni, että unohdin kuvata kynttilän kanssa jäälyhtyä.
PoistaNyt on maassa hanki ja järvet jäätyneet. Minulla on myös jäälyhtyjen teko työn alla. Teen pikkuisempia lyhtyjä, mitä ämpärissä tulee, enkä kylläkään noin hienon ruusuisia, mitä sinulla on tekelillä.
VastaaPoistaHimmelin valotus on huippu hyvä oivallus, kauniilta se myös näyttää.
Nyt on maassa hanki ja järvet jäässä. Tosi oivallinen aika jäälyhdyille. Minäkin varmaan tavallasi kokeilen pikkulyhtyjä. Sain sinulta idean, toimisikohan jäälyhdyt hautakynttilöiden suojana. Pitääpä kokeilla.
PoistaUpea idea laittaa ruusuja koristeeksi!
VastaaPoistaMinulla sattui olemaan kuivattuja ruusuja, olivat kovin kauniita joten upotin ne lyhtyyn.
PoistaNyt jos koskaan on hyvä hetki jäälyhtyjen tekoon. Kaadoin juuri 1,5 maitotölkkiin vettä ja laitan samantien ulos.
VastaaPoistaJoko olet saanut uudet silmälasit? Minä sain lasini tänään ja nyt erotan a:n s:stä.
Olen saanut uudet lasit ja näen huomattavasti paremmin. Nyt ei voi syyttää kieliopillisista virheistä enää huonoja laseja.
PoistaTerkkuja tauolta!
VastaaPoistaJa aivan ihania noi sun ruususi on tuolla jään joukossa!
Kuin ruusujäätä!
Hyvin sanottu, ruusujäätähän se on. Tervetuloa tauolta takaisin.
Poista