maanantai 25. maaliskuuta 2013
Palmusunnuntaina meren rannalla
Olisikohan tämä elo helpompaa, jos oman elämän kujilla ja aitovierillä näkyisi varoitusmerkkejä samaan tapaan kuin reimareita merellä? Esimerkiksi tähän tapaan; vaara, elämäsi paatti on vaarassa ajautua karille, tai käytä sordiinoa eli pistä suu suppuun, sillä nyt on paikallaan enemmän kuunnella kuin puhua sanotaanhan kultaomenia hopeamaljassa ovat sanat oikeat sanotut ajallansa..
Meren rannalla Kuvittelijan mielikuvitus lentää rajattomasti eteen avautuvan maiseman tapaan. On itäistä pituutta ja läntistä leveyttä. Luoteinen tuuli puhaltaa jäät ja pilvet jonoon, samaan jonoon katoaa Kuvittelijan huolet, siis taivaan tuuleen. Näkökulmaa muuttamalla, olen milloin Lapissa, milloin etelänapamantereella.
Tämän tytön iso haave oli päästä meren rantaan Palmusunnuntaina. Toiveeni toteutuminen on iso ilo. Perillä huomaan etten ollut toiveineni yksin. Kävelyä, hiihtämistä, valokuvausta, auringon palvomista ja leikkiä meren rantaan ajautuneilla ahtojääröykkiöillä harrastivat lisäkseni monet muut. Tosin minun hiihtämiseni tapahtui ainoastaan mielikuvatasolla, se riitti minulle mainiosti.
Ahtojään ja meren välissä on kaistale, jonne pudottaudun liukkaan jään pintaa pitkin. Jään päälle lumeen on tallautunut leveä polku, joten muitakin rohkeita on liikenteessä ollut.
Sieltä löydän jääpuikkoisen tippukiviluolan, jäävuoren, jäälohkareita
ja upeaa jäätaidetta! Kaunista, kaunista, höpötän itsekseni ja kaivan alinomaa kameraa esiin milloin minkin ihmeen edessä.
Ja että elämys olisi täydellinen joutsenpariskunta laskeutuu veteen muutaman metrin päähän. Nyt Kuvittelija laskeutuu pääsiäisen viettoon.
Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille blogini vierailijoille!
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Yllätyin iloisesti,
kun luin perjantain Satakunnan kansasta Hyvä arki/ Luonto-sivujen artikkelia; Luonto on paras parantaja.
Olen jo kauan tuntenut luonnon hyvää tekevän vaikutuksen mielelle ja keholle. Masentuneen ensimmäiseksi ajatukseksi ei ehkä tule, lähdenpä tästä luontoon käppäilemään ja virtaa virrattomuuteeni etsimään, mutta kun joku ystävällinen sielu taluttaa sinut luontoon, polun päähän, alkaa voima vähin erin palautua ja virtaa löytyä. Jos ei sisältäsi niin ainakin ulkoa joen partaalta, sillä virtaavan veden katseluun en vielä koskaan ole kyllästynyt.
Näin Satakunnan kansa; Ekoterapia: Pelkkä maisemajuliste voi vähentää stressiä. Eniten voimaa antaa luonnossa kulkeminen.
SK: Luonto avaa tunteita, koska se ei koodaa muistikuvia suorittamisesta.
Ensin on päästävä liikunnan makuun. Löydettävä itselle sopiva reitti,vauhti ja määrä. Jos ei ole tyypiltään suorittaja, niin ei ole sitä luonnossakaan. Malttaa pysähtyä ihailemaan ympärillään avautuvaa maisemaa, mahdollisesti kuvaamaan, eli vetämään henkeä. Näin löytää varmemmin liikunnan ilon, jonka seuraksi aikaa myöten myös koheneva kunto antaa merkkejään.
SK: Parhaat asiat ovat yksinkertaisia.
SK: Veranpaine laskee ja stressihormonin eritys vähenee.
Hiljaisuus on kirjoittajan mielestä parantava elementti. Kuulee ne äänet jotka luontoon oleellisesti kuuluvat. Tuulen suhinan, lintujen laulun ja askelista syntyvän äänen. Oppii lukemaan muiden luonnossa liikkuvien jalan jälkiä. Huomaa rentoutuvansa tavalla, josta saa aidon väsymyksen joka liittyy vahvasti hyvän olon tunteeseen.
Tuuli koristaa lumisen jäänpinnan laineiden muotoon. Näitä lumidyynejä katsellessa tuntee pienuutensa.
Paimenpojan sunnuntaissa lauletaan, vain metsä kirkkoni olla saa, huomaan usein laulavani tai ainakin hyräileväni kyseistä laulua. Liittyy varmaan luonnon parantavaan voimaan..
Oikein hyvää viikonvaihdetta kaikille blogini vierailijoille toivoo Kuvittelija.
Bongailetko sinä pilviä?
torstai 21. maaliskuuta 2013
Valokuvatorstain
279. haaste on tipu.
Mielikuvitukseni on tänään ei-tipu linjoilla. Siispä ohitin vauhdikkaasti kaikki pääsiäistipukoristeeni, tämä G.Pula-ahoa muistuttava piirokseni saakoon tänään tipun roolin.
Lisää valokuvatorstain tipuja voit katsoa täältä.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Vaakatonta painonhallintaa...
Sunnuntain aurinko herätteli kulkijan varhain taipaleelle, tällä kertaa järven ylittäminen jäi haaveeksi, sillä lunta tuprutteli männä viikolla noin neljäkymmentä senttiä. Tutkimme karttaa ja löysimme retkeilyyn sopivat auratut metsätiet josta piipahdimme järvellekin kulkien autojen jättämissä jäljissä pari kilometria.
Aamun pakkaset menivät keskipäivää kohti poskelleen, sillä aurinko paistoi sen kuin jaksoi ja lopulta asteet keikkuivat nollan pinnassa. Silloin kun ei tuule, silloin on tyyntä ja lämmintä niin. Kahvi maistui luonnon keskellä, eikä näköalaa käynyt moittiminen.
Talvilenkkarit on parhaimmat menopelit mitä tiedän, on tilaa, lämpöä ja askelkin pysyy kutakuinkin joustavana. Vai olisiko tämä laitettava kunnon kohenemisen piikkiin, sillä sellaista loppuunvedetyn meininkiä ei kävellessä enää tuntunut. Taidan laittaa plusmerkinnän kunto suoritukseeni.
Metsän suojasta bongattu lumileopardi loikoili kiireettömänä puun oksalla.
Niinpä mekin vaistomaisesti hidastimme tahtia, kun laskeuduimme järven jäälle.Suksisauvat auttavat taituroidessä jään ja lumen keskellä. Aurinko paistoi kirkkaammin kuin aiemmilla retkillämme. Aurinkolasitkin olivat enemmän kuin tarpeen.
Hyötyliikuntaa lumen luonnin muodossa on saanut harrastaa tänä talvena yltäkyllin. Mökin polut on tarkoituksellisesti pidetty kapealinjaisina, sillä Kuvittelijan voimavarat ovat tässä liikuntamuodossa rajalliset.
Aurinko paistaa. Pitäisikö lähteä ulos? Tänään on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä, joten laulan oodin ilolle ja riemulle!
perjantai 15. maaliskuuta 2013
torstai 14. maaliskuuta 2013
Auringon kilossa
Tekstillä ja kuvilla ei ole mitään asiayhteyttä, ajatusvirtaa kuljettaa ainoastaan Kuvittelijan rajattu mielikuvitus. Liiallinen auringossa oleskelu pakkaspäivänä tuntuu ylittävän Ree-vitamiinin saantisuosituksen.
Etelään viettävällä rinteellä, haapapuiden reunustamana se katsoo sinuun vetoavasti. Aivan kuin se kysyisi, haluatko omistaa minut? Talo edustaa 50-luvun rouheista struktuuria. Alakerta on avoin, valoisa, keskeneräinen, joten tämä monien mahdollisuuksien löytö tarjoaa osaavalle remontti-Reiskalle, ja miksei Reiskattarellekin haasteellisen tavan viettää vapaaa-aikaa.
Jos tämä vanhahko talokaunotar sai polvesi notkahtamaan, suosittelen lämpimästi vanhasta tuulenkaatopuusta sahattua leveähköä lautaa lattiaan, joka on rakentamisen kuuminta hottia meillä ja maailmalla. Nyt kun punapuut ovat käyneet vähiin Kaliforniassa, kannattaa satsata jyhkeään kotimaiseen laatuun.
Mahdollisten kosteusvaurioiden varalle, ehdotan lämmittimien tuomista paikalle hyvissä ajoin, sillä muuten seinämateriaalien runsas valikoima suorastaan tyrmää tottumattoman valtavan monipuolisilla mallistollaan. Naturen suosio on vuosi vuodelta noussut ja maanläheisten värien kirjo vie jalat alta.
50-luku ei olisi 50-luku, ellei se tarjoaisi kivivesipestyjä mattoja sekä aidon Nakkilalaisen jonka selkää stimuloiva malli on kuulu maakunnan rajojen ulkopuolella. Kuomullinen ja sulavalinjainen vaunu noudattaa nature-linjaa ja istuu maisemaan kuin nenä päähän.
Illan hämyssä, kiikkustuolissa ajatuksesi kiitävät rempan alkuaikoihin ja saatat lausahtaa; Muistatkos....
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Satusivellin
Elämäni matkalaukku. Tehtävä 11
"Elämän sanotaan muistuttavan matkalaukkua, toiset vaan saavat sinne mahtumaan paljon enemmän..."
Matkalaukkuni on kuin kastunut, hajoamaisillaan oleva pahvilaatikko, mutta sen suunta on selvä. Kuvittelija on matkalla kesään, lämpöön ja mökille. Mukana laukussa on kirjoja, piirustustarvikkeet, viimeisin käsityö ja purtavaa...Haluaisitko lähteä kanssani kesän lämpöön?
Täällä voit katsoa lisää satusiveltimen aikaan saamia inspiksiä.
Jokin pieni esine on
Makrotexin haasteena tänään. Menossa 95 viikko.
Tämä rautalangasta väännetty, on ystävän tuoma matkatuliainen Santiago Compostelan reitin varrelta.
Pieni on kaunista, täällä niitä on lisää...
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Kuvittelijan nyt hetki.
On olemassa vain NYT-hetki, sen olen monta kertaa Kuvittelijan poluillani havainnut.
Myös aavistuksenomaisen etukäteistunteen olen itsestäni löytänyt. Jos en noudata sisäistä ääntäni joka kehoittaa ottamaan kameran mukaan, tulen hyvin pian havaitsemaan miten oikeassa ääni on. Perjantaiaamuna olin varannut itselleni ajan kampaajalle ja samanaikaisesti koin otappa- kamera- mukaasi-tunteen. Katsoin ulos ikkunasta ja havaitsin alati tihentyvän lumisateen, jonka johdosta päättelin, mitäpä kuvattavaa tuolla harmaudessa voisi olla? Kamera jäi kotiin. Matkani varrelle osuu mainio hiihtolatu joka kiemurtelee tien läheisyydessä ja sallii hiihtäjille upeat sivakointimahdollisuudet. Mistä olisin voinut tietää, että juuri sinä nimenomaisena aamuna oli ala-asteen oppilaiden hiihtokilpailut. Kun kipusin tien vartta mäen päälle samanaikaisesti kuului lähtöpamaus ja yhteislähdössä säntäsi ladulle runsas ja värikäs oppilaiden suma. Minulla olisi ollut mitä mainion tilaisuus kuvata mäen päältä vastaani ladulla luistelutekniikalla hiihtäviä lapsia.
Lumisade teki näkymästä niin kauniin, että kyynel sujahti silmiini menetetystä kuvausmahdollisuudesta.
Seisoin sijoillani ja katsoin ensimmäisenä ohihiihtäviä koululaisia. Taitavia olivat kärjessä hiihtäjät, tekniikka oli hallussa ja voimaa oli kuin vähäisessä kylässä, eikä kestänyt kauaakaan kun nopeasti hiihtävien etumatka teki joukkoon ison raon. Seuratessani viimeistä hiihtäjää koin alati voimistuvan samaistumisen tunteen. Tunsin veren maun suussani, sydämen voimakkaan sykkeen ja taakse lipsuvat sukset viimeistelivät tunteen vahvaksi osaksi minua. Vieläköhän lapsia pakkohiihdätetään hiihtokilpailussa, ajattelin. Kaikkihan me olemme omalla tavallamme lahjakkaita. Jotkut hiihtävät lujaa, toiset laulavat paremmin, jotkut osaavat kannustaa ja kaikkia meitä tarvitaan.
On sunnuntaiaamu. Pakkasta mittarissa -26 ja aurinko mollottaa kirkkaana taivaalla. Nopeasti repunpakkaamishommiin ja liikkeelle, sillä viides lenkki järven yli odottaa. Kävely sujui leppoisasti aurinkoisessa säässä. Matkan tarkistettu pituus 17 kilometriä tuntui loppumatkalla koko kropassa. Jäällä oli vain vähäsen lunta huolimatta useista lumisateista ja joissakin kohdissa lumi oli pakkautunut polanteiksi joka kannatti paksummankin tyttösen. Taivas kirkkaansinisine holveineen kaartui yllämme ja alkumatkassa emme havainneet ainuttakaan pilvenhattaraa. Lokit olivat saapuneet järven selälle. Ne kaartelivat taivaan sinessä ja valoa vasten näyttivät valkoisilta kokonaan. Olimme näkevinämme kotkan, ja korpit variksien kanssa pitivät huolta musiikillisesta annista.
Ennen järven ylitystä tuuli ajoi pilvet taivaalle. Muutamat valkoiset hattarat leijuivat taivaan kannella. Auringon lämmittäessä kasvojamme tunsimme pakkasen menneen persiilleen. Kahvitauon aikana saattoi jo tehdä havaintoja keväästä. Puun juurilla keväästä kertovat pyöreät syvänteet. Räystäistä tippui vesi etelän puolella. Linnut kävivät jo kurkkimassa pönttöihin ja tikka hakkasi niin tutunomaisesti kuollutta keloa.
Kyllä maailmassa kauneutta on. Ja ihanaa on se, että ilmaista kaikki tyynni. Mitä silmä näkee, mitä korva kuulee.
Aurinkoista viikon alkua kaikki tutut ja tuntemattomat bloggaajat!
torstai 7. maaliskuuta 2013
Valokuvatorstain
277. haasteena on; Ihmisen paras ystävä
"Ihmisen ikävä toisen luo..."
Täältä voit katsoa lisää haastevastauksia.
Satusivellin leikittää
"Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.."
Tämä plikka kiidätti eilen vedellä osittain täytettyä lasikulhoa jäätymään ja muutaman tunnin kuluttua takaisin täydentääkseen veden määrää. Neljä kertaa lisäsin vettä aina edellisen jäädyttyä, lisäksi koristelin jäätä kuivilla lehdillä ja kukilla. Mitä lienee kuivakukkia, mutta päästivät passelisti jäähän väriä.
Tänä aamuna kippasin jääteokseni hangelle ja kuvasin sitä.
Ensin tein kollaasin;
Aurinko paistoi kirkkaasti ja vastavalo toi oman jännitteensä kuvaan.
Täältä voit katsoa lisää jääleikkejä.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Makrotexin aiheena on
Kello
Kello oli ostettu 50-luvulla. Mieheni lapsuudenkodin keittiössä se kukkui säännöllisin väliajoin, ilmoittaen näin ajan kulumisesta. Kello. Käkikello. Minä en silloin voinut sietää käkikelloja. Se oli mielestäni niin ruma ja äänekäskin vielä, se peijooni.
Jostain kumman syystä se ilmestyi autotallimme seinälle, olkoon ajattelin. Siellä se ei häiritsisi minua kukunnallaan.
Nyt kun sille on ikää kertynyt yli kuusikymmentä vuotta, aloin katsella kelloa uusin silmin. Ikään kuin se vanhetessaan olisi muuttunut kauniimmaksi. Ehei, sama kello se on kuin ennenkin. Minä olen muuttunut. Siinä on tämän jutun pointti. Naskartelija entisöi kellon ja tuo sen seinälle, yksi myönnytys sentään tehdään hyväkseni, käki ei kuku. Joka perheeseen riittää yksi yökukkuja.
Täällä on lisää kelloja.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Pyry, pyry, pyry hei...
Jos johonkin pitäisi tässä viikkoinventaariossa samaistua, niin tintteihin. Uskollisesti ne saapuvat kupuaan täyttämään noin kahden tunnin välein. Niillä tuntuu olevan tietty nokkimisjärjestys. Varpuset lehahtavat paikalle parvina ja niille kelpaa auringonkukansiemenet, mutta tali ja sinitiaiset pitävät eniten pähkinöistä. Ne kaivavat nokallaan pähkinän kolosta ja lentävät läheisen puun oksalle nakertamaan sitä.
Meikäläinen käy lähes yhtä usein aterioimassa, aamulla vähemmän, mutta iltaa kohti etenen kiihtyvällä vauhdilla, ja siihen ei tuo stoppia kuin pakollinen kävely. Se jostain kumman syystä hillitsee syömistä ja ilta muuttuu hedelmävoittoiseksi. Olen vaiheessa, jolloin itsekurin höltyminen lyö ammottavia aukkoja tahdon seinämään.
Sää, joka on ollut monin paikoin vaihtelevaista, ei ole suuremmin houkutellut kävelyretkille. Vesisateen jälkeen joka lasketti lumet ja toi kevään ihan käden ulottuville, tuli lumimyräkkä ja 20 senttiä uutta pehmeää lunta. Se tuiskui, ryöppysi ja ujelsi nurkissa muuttaen hetkessä maiseman joulukorttimaiseksi. Tiedän, tiedän, tässä on selittelyn makua, mutta minkäs teet. Asahi liikuntaa olen harrastanut aktiivisemmin, kun kouluttaja toi teeveen ruudulle kokonaisvaltaisemman ohjeistuksen. Eilen illalla sain olkapääni kipeäksi, kun liian innoissani, syyllisyydentunteesta varmaan, vatkasin kättäni ohjelman mukana.
Kevät kuitenkin herätteli Kuvittelijan talvihorroksesta ja tomaatit on kylvetty multaan. Jännittyneenä odotan milloin ensimmäinen vihreä piikki nousee pintaan.
Jännittyneenä odotan myös milloin polkupyöräkausi alkaa? Käyn silittämässä varastossa menijääni ja huhuilemassa täältä tullaan uusi elämä. Mitä sinä olet suunnitellut tekeväsi tällä viikolla?
Vaihteeksi pyryttää taas, taidanpa lähteä kirjastoon.....
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Kuvia ja sanoja
"Puhelinlangat laulaa ja taivaalla loistaa kuu.."
Selaan vanhoja valokuvia. Nyt kun kuvia ei enää liimata albumeihin, niitä tulee selatuksi useimmin ja joidenkin kohdalla kysymys, miksi olen tämän kuvan ottanut, saa vastauksen. Peräti merkillistä on miten toiset kuvat puhuvat minulle enemmän kuin toiset.
-On kevät ja loskaa kaikkialla. Saapastelen koulusta kotiin. Reppu painaa selässä. Aurinko kuumottaa. Tekisi mieli riisua takkinsa ja antaa kevättuulen puhaltaa hikiseen ihoon. Äidin varoitukset flunssasta saavat äkisti huutia kun riisun lentäjälakkini. Kuulen miten sähkölinjat surisevat. Kuvittelen, että ne ovat puhelinlinjoja jotka kuljettavat ihmisten puheita tolpasta toiseen. Todellakin, kun herkistän kuuloani kuulen sanojen ja kirjainten tulvan. Minua alkaa naurattaa. Laitan lakin päähäni ja jatkan matkaa.
- Pienellä tytöllä on piene tytön huvit, makaan pihamaalla ja tarkkailen pilvien muotoa. Niiden valkoiset pumpulimaiset sakarat liitävät korkealla taivaan kannessa ja muuttavat alati muotoaan. Niiden muodoissa näkyy satujen saaret ja sankarit. Joskus ne kerääntyvät yhteen, laskeutuvat lähelle maata ja etäinen kumu varoittaa minua ukkosen vaarasta Juoksen pirttiin ja kyyristelen salamoiden välkkeessä ja senjälkeisessä jyrinässä joka mielestäni heiluttaa pirttiä perustuksia myöten. Ukkosen mentyä ohi kipaisen nopeasti ulos. Sateen jälkeinen ilma on raikas ja taivas on jälleen kirkas.
Kun kevät jälleen tulee, se sulattaa kuurankukat mökkisaunan ikkunasta. Saunominen, talviturkin kastaminen ja vihdan taitto odottavat. Ne kuuluvat vuoden kiertoon ja ovat mielessäni yhtä muuttolintujen kanssa. Kiukaasta tuleva sihaus. Kylmän uimaveden aiheuttama kirkaisu ja vihdan pehmeä kosketus talven kohmettamalla iholla. Löysin Frans Emil Sillanpään kirjasta Hurskas kurjuus seuraavan mietteen; "Ensin se juhannukseen asti hiipii toiveina multaisilla seinustoilla, mutta ennen kuin se on toiveet täyttänyt, sisältyy siihen jo muiston väre."
Mökkielämän riemuihin voidaan laskea puuseen käyttö. Oven voi avata silkiselälleen ja katsella maisemaa. Kuunnella lintujen juhannukseen asti lisääntyvää konserttoa huilulle ja alttoviululle. Lukea uudelleen ja uudelleen vuodelta kaksi olevia Avotakkoja ja hämmästellä miten muoti liikuttaa meitä ihmisiä sisustamaan
kotejamme ja mökkejämme ajan vallitsevien trendien mukaan.
Ja äkkiä on kevät!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)