Kello
Kello oli ostettu 50-luvulla. Mieheni lapsuudenkodin keittiössä se kukkui säännöllisin väliajoin, ilmoittaen näin ajan kulumisesta. Kello. Käkikello. Minä en silloin voinut sietää käkikelloja. Se oli mielestäni niin ruma ja äänekäskin vielä, se peijooni.
Jostain kumman syystä se ilmestyi autotallimme seinälle, olkoon ajattelin. Siellä se ei häiritsisi minua kukunnallaan.
Nyt kun sille on ikää kertynyt yli kuusikymmentä vuotta, aloin katsella kelloa uusin silmin. Ikään kuin se vanhetessaan olisi muuttunut kauniimmaksi. Ehei, sama kello se on kuin ennenkin. Minä olen muuttunut. Siinä on tämän jutun pointti. Naskartelija entisöi kellon ja tuo sen seinälle, yksi myönnytys sentään tehdään hyväkseni, käki ei kuku. Joka perheeseen riittää yksi yökukkuja.
Täällä on lisää kelloja.
Minunkin lapsuudenkodissani oli vihreä käkikello joka kukkui. Nykyään en kestä äänekkäitä kelloja. Tämä on kyllä kaunis.
VastaaPoistaKäki kukkui ennen mummolassanikin, kello on edelleen seinällä samassa paikassa, aika on pysähtynyt.
VastaaPoistaMeilläkin oli olohuoneessa = salissa käkikello lapsuudenkodissani. Sieltä sen kukunta ei häirinnyt, koksa tuota huonetta ei normaalisti käytetty kuin vieraiden aikana.
VastaaPoistaNostalginen kello. Mukavaa, että se on löytynyt paikkansa uudelleen. Hyvä silti, ettei se kukunnallaan estä nukkumasta. En ikinä ole ymmärtänyt, miksi kellon pitäisi hälyttää puolen tunnin välein läpi vuorokauden. Huonounisten painajainen!
VastaaPoistaHuh, onneksi ei kuku!
VastaaPoistaMuuten käkikellot ovat kyllä kauniita ja tähän liittyvä tarina syventää kuvaa.
Minäkään en jostain syystä oikein tykännyt lapsuudessani meidän kukkuvasta kellosta :)
VastaaPoistaKivat kuvat ...
Just samanlainen kello löytyy jostain varastoni periltä, väsyin kukuntaan.
VastaaPoistaPersoonallinenhan tämä on...:)
Saa nähdä, tuleeko joskus Minullakin laitettua uudelleen seinälle.
Liekö ehjä enää...
Kauniitahan käkikellot ovat. Mutta, sen kukunta öisin olisi jo liikaa :)) Niin se mieli muuttuu vanhetessa...
VastaaPoistaRakastan käkikelloja, niitä ei minulla tosin ole. Mutta rakkaan enolani seinällä kukkui kaunis käkikello.
VastaaPoistaKaunis vastaus.
Kaunis kello, todella arvokas ja hieno. Käki voi vähän rasittaa joskus, mutta ehkä siihenkin tottuu?
VastaaPoistaHauska! Minä olisin lapsena halunnut tälläisen käkikellon meille, ne olivat olevinaan jännittäviä ja pohdinkin aina, että onkohan siellä oikea lintu ;)
VastaaPoistakukkuu...kello käy
VastaaPoistaVoi käkikello :) En nukkuisi jos sellainen kotona tikittäisi ja laulaisi....
VastaaPoistaAivan ihana tarina ja kello! Muistan mummulan seinältä käkikellon kun olin lapsi. Muistoja, muistoja...
VastaaPoistaHäirikkökello :) Mutta tuo on minusta tosi kaunis käkikello. Ei mitään räikeitä värejä.
VastaaPoistaSinänsä minulla ei ole mitään suhdetta käkikelloihin. Kotona ei ollut, mutta muistan, miten mummilassa oli jännä seurata käen ilmestymistä.
Mun lapsuuden kodissa oli myös käkikello ja muistan vielä sen kukunnankin.
VastaaPoistaHienoksi on miehesi kellon laittanut ja hieno se on seinälläsi.
Mutta hyvä, kun ei kuku, sillä yöllä varsinkin se haittaisi, hi!
Hieno käkikello, ei uskoisi kuusikymmen vuotiaaksi :D Pappani luona oli käkikello, mitä lapsena kuuntelin... kivoja muistoja tuli mieleen kuvistasi!
VastaaPoistaniin me muutumme ja se on hyvä se! viisas oli ukkokultasi, ymmärsi vielä tulevan senkin päivän, kun arvokas käkikello pääsee takaisin huoneen seinälle;) meillä ei ole koskaan ollut käkikelloa, kirppareilta olen niitä katsellut useinkin, mut viel ei ole vastaantullut sopivaa. akka ja ukko ilmapuntarin sen sijaan löysin, sitäkin olin haaveillut jo kauan.
VastaaPoistaKomeista kävyistä se näkee olevan jo vanha
VastaaPoistaOnpas siinä kaunis kello. Kaunis oli myös tarina siitä :)
VastaaPoistaMinä muistan että mummon siskolla oli mökillään käkikello jolla oli hikka. Ei laulanut kukkuu vaan kuu'uk
VastaaPoista