torstai 31. tammikuuta 2013
Vain muutaman millin kokoinen
on Makrotexin aihe tällä viikolla.
Aamuinen sade on muuttunut räntäsateeksi. Se piiskaa vaakasuoraan kohti ikkunaa.
Täältä voit katsoa lisää muutaman millin kokoisia..
maanantai 28. tammikuuta 2013
Yksi askel eteen, kaksi askelta taakse
Oikeasti tätä kirjoitusta minun ei pitänyt kirjoittaa, tai ainakaan tätä ei pitänyt julkaista, mutta silloin en olisi itselleni rehellinen. Joten, Kuvittelijan painonhallinta on lähtökuopassa jälleen. Olisin paljon positiivisempi jos en olisi sattunut käymään vaa'alla tänä aamuna. Totuus on tarua ihmeellisempää, ei auttanut vaakan siirto eri huoneeseen, se sama lukema näkyi jokaisessa uudessa paikassa, mihin vaa'an kannoin. Jotkut ihmiset syövät suruunsa, toiset iloonsa, mutta minä likka syön molempiin mielentiloihin. Iloiset kuvat, jotka olin piirtänyt tätä postausta silmällä pitäen, puhuvat nyt itseään vastaan. Tänään on juuri se päivä, jolloin tekee mieli upottaa pää tyynyyn, vetää peitto korviin ja...
Ei sen näin vaikeata pitänyt olla. Sitten satuin vielä löytämään Polar-näkkileivän, joka on mielettömän ohut paperinomainen vaalea leipä joka maistuu ihanalle juuston tai muun levitteen kera. Ennen kuin huomaankaan 3-4 leivän palaa on kadonnut suuhun, jäljelle jää vain muutama murunen merkiksi, että Kilroy on käynyt täällä.
Liikunta takkuilee. Lunta on tullut tupaan ja jäitä porstuaan. Ulkona kummallinen jäinen riite riipii kasvoja. Puuskuttava hengitys ei kerro mistään äkillisestä kuntohuipusta, tai edes sinnepäin menosta, vaan...Tule apuun Anja!
Toivon, että seuraavan painonhallintapostauksen myötä nousee ilo pintaan, vaikka sydän märkänis.
torstai 24. tammikuuta 2013
"Odotettavissa tänään, maan länsiosissa on poutaa ja monin paikoin selkeää."
Koska Kuvittelija asuu tänään Monin- paikoin-on- selkeää-alueella piti oikein vartavasten lähteä kameraa ulkoiluttamaan. Suuntana oli joki, jonka jää kantaa jo tukevammankin tytön, päätellen lukuisista moottorikelkkojen jäljistä jäällä. Riemullinen digiaika mahdollistaa runsaan kuvasaaliin, jonka posket punaisina kannoin kotiin kaksi tuntia myöhemmin. Tein karkean jaon, puolet kuvista sai selkäänsä poista merkinnän ja loput ilmestyvät blogiini tekstin kera.
Minulla on ikioma lautasantenni, jonka pystyttämisessä ei ole ollut vähäisintäkään huolta. Käyn silloin tällöin tarkistamassa, onko piuhat kohdallaan, mutta näin aurinkoisena päivänä kuvanlaatu on hyvä. Hd, vai oliko se Dh toimii kirkkaasti ja tuo silmieni eteen laadukasta teräväpiirtokuvaa. Luonto-ohjelmien katsominen on tehnyt Kuvittelijasta niiden suurkuluttajan. Ilmasto ei lämpene, eikä hiilijalanjälki kasva, tämän antennin ohjelmien ansiosta.
Tarkkana tyttönä olen havaitsevinani jalanjälkiä, mutta nämä varmaankaan eivät ole niitä hiili-sellaisia. Ne kulkivat määrätietoisesti pajulta toiselle joenuoman laidalla.
Katseeni kohdistuu nyt kukkineen kauneuteen. Eletyn elämän makuinen kuva muistuttaa minua päivien nopeasta kulusta. Kun aiemmin koin viikkojen hitaan etenemisen, nyt huomaan kuukausien vilahtavan ohi niin, että tuskin perässä pysyn.
"Aika on lähtenyt lentämään."
Aurinko ei jaksa kivuta vielä kovin korkealle, se on tehnyt kaarensa ja häipyy vähin erin puiden suojaan. Minä päätän tehdä samoin. Matkaa kotiin on noin kolme kilometriä.
Ruusupensaan marjoja kuvatessani pysähdyn funtsimaan, milloin oikein aloin huomata ympärilläni olevan kauneuden? Joka askeleelle riittäisi kuvattavaa ja ihmeteltävää.
Kotipihan tintti on itsetietoisen oloinen, tai sitten sen on vaan kylmä. Se ei ole minua huomaavinaankaan ja olen siitä iloinen. Asumme vierekkäin, mutta kunnon naapurien tavoin annamme kumpikin toisellemme mahdollisuuden yksityiselämään.
"Joka päivä voi tehdä löytöjä. Joka päivä voi etsiä aarretta ja jokaiseen päivään niitä on varattu."
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Makrotex 88
Aiheena on hiutale. Teemassa käsitellään samaa aihetta.
Koska yhden lumihiutaleen pyydystäminen näinkin selkeällä säällä lienee mahdottomuus, tarjoilen tässä kaksi vaihtoehtoa hiutaleeksi. Ovat kuvissa kokoontuneet yhteen ja värjöttelevät -19 asteen pakkasessa. Olen taitanut taaskin napata kuvat aiheen vierestä, mutta päätän nyt että näillä mennään.
Täällä on lisää hiutaleita.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Jäällä
Taas on aika 'Missus Puntarpään' kaivaa vaaka kaapin alta, vuorossa on jokaviikkoinen punnitus. Korviahuumaavaa ilonhuutoa ei kuulu, sillä digitaalivaaka on lahjomaton, se kertoo omaa korutonta kieltään. Eikä vaa'an lukemaa voi muuttaa asentoa vaihtamalla. Miinus kaksisataa grammaa kahdessa viikossa on peräti vähän. Painonhallinnassani taitaa olla vuoto. Olenko tiedostanut todellisen ongelman: Tiedän metabolisen oireyhtymän.. Olen sisäistänyt dieetin. Olen lisännyt liikuntaa, no ainakin hieman, joitakin ongelmakohtia tosin on. En liiku pakkasella. Enkä lumisateessa. En hiihdä. Voimistelukin on jäänyt väliin. Ongelma siis löytyi, en ole sisäistänyt liikkumisen tärkeyttä. Endorfiinit on hakusessa. Jos joku nyt löytää ne hukassa olevat endorfiinini, voisitko ystävällisesti palauttaa ne Kuvittelijan postilaatikkoon?
Toisaalta taas, aurinko voi paljastaa salatun toiveen varjona hangelle.
Olen yrittänyt oppia kehonhallintaani tarvittavaa nöyryyttä. Elämäntapaoppaita en tosin enää lue, sillä ne alkoivat ahdistaa minua. Kuuntelen enempi naskartelijaa, mutta hänenkin mielestään seinähirren suuntainen makuuni vain väsyttää minua. Otan siis oppia luonnosta.
Todistettavasti minut on nähty liikkumassa sunnuntaina. Aurinko, tuo iloinen veitikka saapui ikkunani taakse ja houkutteli minut järvenjää-kävelylle. Se on ainoa liikuntamuoto jota suorastaan rakastan. Pakkanen ja tuuli, nuo reipashenkiset kaverukset, ne kyllä löytävät aukkopaikan vaatevarustelustani. Toppaa ylä ja alapäässä. Joutsenkaulaa verhoaa villainen huivi ja päässä keikkuu kaksinkertainen myssy. Silti tuuli puhaltaa suoraan päin näköä ja saa minut muuttamaan suuntaa saaren suojaisaan poukamaan.
Leikki on lapsen työtä, niin sanotaan, sillä Kuvittelija leikkii myös usein, varsinkin silloin kun hän luulee olevansa yksin.
Jäälle on satanut noin viisi senttiä lunta. Kävely sujuu kohtalaisesti ja pulssi alkaa mukavasti pompotella. Ihailen aurinkoa joka paistaa ja samalla heilutan kuulle joka vilkkuu pikkusaaren takaa. Voiko olla totta, että noin kolmen kuukauden kuluttua soutelen samoilla vesillä, eikä pakkasesta ole silloin tietoakaan.
Puut kilpailevat keskenään kauneimman koristeen tittelistä. Minä, lapsenmielinen kun olen sanon niille kaikille: Olette kaikki tavattoman kauniita.
Neljän maissa aurinko on pudottanut itsensä metsän tuntumaan. Sieltä se heittelee viimeiset tervehdyksensä vajoten nopeasti omalle radalleen, minulta piiloon. Talvisää muuttuu hetkessä viileämmäksi. Minäkin ryhdistäydyn, on kotiinlahdön aika.
Hyvää tätä viikkoa ystäväiseni!
lauantai 19. tammikuuta 2013
Pakkanen paukkuu
Eiliset pakkaslukemat hyydyttivät Kuvittelijan aloilleen. Palelevat kädet eivät suostuneet neulomaan ensimmäistä silmukkaa, mosaiikin teko kangerteli ja sormet hyytyivät tietsikan näppäimille. Kun pakkaslukemat laskevat -25 seutuville, niin maas' on hanki ja järki jäässä. Iltaa kohti meno entisestään hyytyi, tein sohvaan pienen pesän jossa makasin kahden peiton, villasukkien, villatakin ja Susun lähettämän ihanan huivin suojassa. Kiitos!
Voitteko kuvitella, että voitin arvonnassa huivin? Olenkin löytänyt itsestäni pikkutyttömäisiä piirteitä kun olen kietonut huivia päähäni sen seitsemällä tavalla. Kaulaan se tietysti pitäisi laittaa, mutta kun eilen paleli pää kiedoin sen turbaanin tapaan päähäni.
Tämän haasteen bongasin Sirokon Lapiolla hiekkaa- blogista jo kauan sitten ja lupasin tarttua siihen kun aika olisi sille otollinen, eli nyt. Haasteessa pitää miettiä asioita joista tulee hyvälle mielelle. Sirokon haastevastauksiin perehdyttyäni olin varma, että kymmenen hyvää mieltä tuottavaa asiaa on helppo nakki..Positiivisuus olkoon voimavarani. Ainakin tänään.
-Puhtaat valkoiset lakanat ja sauna
Kun männä viikolla vaihdoin lakanat ja illalla käväisin saunassa tulin ajatelleeksi, miten kaksi niin arkipäiväistäkin asiaa voi saada ihmisen onnelliseksi. Olipa messevä tunne pujahtaa puhtaiden lakanoiden väliin väsyneenä saunan jälkeen.
-Auringonvalo ja luonto
Yhä uudelleen jaksan ihastella mitä valo saa minussa aikaan. Laiskanpulskeana ihmisenä ihmettelen, miten se yhä uudelleen houkuttaa minut ulos kamerakierroksille. Aurinko lämmittää, se valaisee ja uudistaa ja tekee saman luonnolle, jonka kasvoja en väsy ihailemaan.
-Musiikki ja kirjat
Miten vajaa maailmani olisikaan ilman musiikkia ja kirjoja. Vaikka hiljaisuuden äänet parantavat sieluani, niin musiikin voima on suorastaan taivaallinen.
Usein olen jo päivän aikaan kantanut yöpöydälleni kirjan, johon mielin illalla tarttua.
-Lappi ja kalastus
Jos olette käynyt Lapissa tiedätte mistä puhun, jos ette niin menkää, jos se vain suinkin on mahdollista. Kuka ikänään on istunut lämpimässä paikassa tunturin kupeessa ja kohdistanut katseensa avaraan horisonttiin, tietää mitä tarkoittaa Lapin lumo.
Kalastus on harrastus joka koukuttaa ihmisen salakavalasti, ja se on parasta mielenhoitoa mitä tiedän. Kalastaessa ei pysty pyörittämään huoliensa sykkyrää, vaan ulkoilma ja mahdollinen saalis yhdessä on satsausta tulevaisuuteen.
- Hyvä ystävä ja yksinolo
Outo pari, eikö totta? Mutta jos ei osaa olla yksin, ei myöskään tahdo osata olla kaksin. Ystävyydessä on parasta se, ettei tarvitse itseään selitellä. Ystävä on. Yksinolossa parasta on se, kun kohtaa pimeät puolensa, kestää kohdata myös elämän sellaisena kuin se tulee vastaan. Siinä lienee minulla vielä paljon opittavaa, mutta jos vanhakin koira oppisi vielä jonkun tempun.
Siinä ne kymmenen hyvän mielen asiaa!
Jos haluat tarttua haasteeseen, nappaa se mukaasi ja vinkkaa minulle, niin tulen lukemaan. Hyvää viikonvaihdetta ja hyvää mieltä kaikille vierailijoille toivottelee Kuvittelija!
torstai 17. tammikuuta 2013
Outoja otuksia
Satusivellin haastaa katsomaan mitä näemme luonnossa, ympärillämme..Tämä haaste on kulkenut elämäni matkoilla, missä sitten lienen kulkenutkin, jo kauan. Olen tutkinut puiden oksankoloja, kaatuneita juurakkoja ja pilvien muotoja, näkien niissä jos minkälaisia otuksia. Viime sunnuntain hiihtoretkellä outo otus sattui lähes silmieni korkeudelle. Siinä se makasi oksan hankassa tukevasti, ja jo kuvatessani sitä mietiskelin, onko se lumileijona, vai satuilves, mutta aitoudessaan se oli lähes häkellyttävä.Haasteen tullessa minun ei tarvinnut kauaa miettiä mitä piirtäisin.
Täältä voit katsoa lisää outoja otuksia.
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Makrotex 87
Luin säännöt ja tiedän, että haasteeseen pitäisi osallistua uudella kuvalla, mutta kun niin haluan julkaista nämä viime kesän matkakuvat makrotexissä, sillä teemaan alhaalta ylöspäin ne sopivat kuin nappi silmään. Lupaan ensi viikolla tarttua jälleen kameraani..
Lisää makrotexin kuvia on täällä.
tiistai 15. tammikuuta 2013
Mandala 19
Ohjeena mandalaan oli "vastakohta/päinvastoin", nytkään mietiskelyprosessini tehdyn suhteen ei kestänyt kauaa. Miltei heti kun haasteen näin, tartuin tekemiseen ja tälläinen siitä sitten tuli. Haaste herätti miettimään enemmänkin aihetta ihmissuhteiden kannalta. Kumpi vetoaa sinuun enemmän, olla samankaltanen, vai tuoko vastakohtien voima latausta elämääsi?
Täältä voit katsoa lisää mandaloita.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Perässähiihtelijän aatoksia
Tiedättekö mikä on hiihtelijän ja hiihtäjän ero? Sitäkin pohdin eilen, kun polvet aladoopina ja aluspaita märkänä yritin pitää naskartelijan katseeni ulottuvissa. Annoin hänelle luvan hiihtää lujaa, sillä tärisevät polveni ja hengitykseni tiheys ei luvannut hyvää matkaseuraa ajatellen. Jos unohtaa edelliset puutteet jäällä oli mainio hiihtää. Noin viiden sentin kerros pehmeää lunta ei pahemmin haitannut hiihtelyä ja harvinaista kyllä, ei edes tuullut, mitä niin usein tuppaa järvellä tekemään.
Olisi pitänyt ottaa oppia puista. Niiden nöyryys on puhuttelevan kaunista. Tietysti taapersin kamera kaulassa joten sain ikuistaa puiden ikiaikaista oppia. "Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis" Jo ensimmäinen sujutteluni järven jäälle olisi mahtanut olla kaunista katseltavaa. Polvet harallaan ja vaappuen päädyin järven jäälle. Lisäksi suksistani tuntui puuttuvan kääntöominaisuus, joten suoraan vaan alas niin pitkälle kun painovoima vei..
Huomatkaa rakkaat kanssablokkaajat, idea hiihtämisestä oli minun ja usutin naskartelijankin ensimmäistä kertaa suksille tänä talvena. Olisi minun se vanhastaan pitänyt tietää, että jo monojen laitto jalkaan tuo tarpeellisen hien pintaan, saatikka sitten sitoa itsensä vielä kiinni niihin lautoihin. Eikä mieleeni olleet edes ehtineet ne vanhat kouluaikojen muistot hiihtokilpailuista verenmakuisine suineen.
Maisemaa ei käynyt moittiminen. Järveä reunasteneet puut olivat kuorruttaneet itsensä mitä kauniimmin ja lumi jään keralla oli tehnyt ihailtavakseni kauneimpia taideteoksia mitä kuunaan osasi kuvitella.
Aurinko pysyi piilossa, se ei toiveistani huolimatta suostunut näyttäytymään. Mutta se riitti minulle, niin kuin hiiteleminenkin, sillä jossain vaiheessa käänsin sukseni takaisin rantaa kohti. Kahvi tulisi maistumaan ihanalta. Ja lieden lämmössä olisi mukava kuivatella märkää paitaansa.
Annoin itselleni papukaijamerkin yrittämisestä. Ja jos kunto tästä nyt kohisten alkaa nousta, saatan löytää itseni toistekin lylyä lykkimästä.
Arvaatteko muuten mikä on kuvittelijan mielestä hiihtäjän ja hiihtelijän ero?
lauantai 12. tammikuuta 2013
Mikä minusta tulee isona?
Nyt kun olen saavuttanut isouden mitat, haluaisin jälleen pienemmäksi. Ja nyt puhun koostani enkä henkisistä mitoistani, jotka lienevät nekin aikojen saatossa kutistuneet. Sinnikkäästi olen aloittanut taapertamaan kehonhallinnan tiellä. Olen jopa saanut itseni riuhtaistuksi sohvan uumenista. Vai mitä sanotte tuloksesta; kolme kertaa 50 minuttia kävelyllä. Tietysti olen tehnyt kaikki vasta-alkajan virheet. Kävellyt liian nopeasti kuntoni huomioon ottaen ja loppumatkan läähätellyt ja hikoillut. Eikä kotona odottavat joulusuklaat ole jääneet minulta rauhaan. Itseltäni salaa syömisen poisoppiminen tuntuu vaikeimmalta. Siinä vaiheessa kun kieli on suklaasta tahmea ja mieli painunut nollan alapuolelle parempi minäni piipittää korvaani: Enkös minä sitä sanonut, olisit jättänyt ne suklaat rauhaan. Olisi edes joku koukuttava liikunallinen talviharraste. Hiihtamistä en ole sitten kouluaikojen jälkeen harrastanut kuin satunnaisesti. Luistimille en uskalla enää nousta. Lumikenkäkävelyllä viime talvena repäisin parhaat ulkoilunihousuni rikki.
Avantouinnin korvikkeeksi olen käynyt saunasta 'lumisuihkussa.' Kaappaan lunta kaksin käsin ja lumetan itseni kokonaan, sitten juoksen nopsasti saunan lämpöön. Piipahteluni ulkona on aikamoinen viuhahdus sillä, kotimme sijaitsee teiden risteyksessä paikassa jossa joskus tulee yllätetyksi. Ihon pistelyn ja lämmön tunne on huikea lumisuihkun jälkeen. Niinpä uskon että tällä konstilla pintaverenkiertoni elpyy ja yleisellä tasolla se lisää liikkumistani.
Olen asettanut itselleni tavoitteita. Liikuntaan pitää liittyä nautinnon tunteita. Lautasmallin lisäksi odotan osaavani toimia niin, että yksi annos riittää. Jatkuva pullan pupertaminen kahvilla olisi saatava loppumaan. Hedelmien ja marjojen käyttöä pitäisi lisätä. Kuulostaako mahdottomalta tehtävältä, sillä nyt ei pääasiallinen fokus ole ensi kesän bikinikuntoisuus, vaan tämä on ehdottomasti tärkeää terveyteni kannalta.
Kannustusta otan vastaan ja tykätäkin saa. Lauantaiterveisin Kuvittelija.
torstai 10. tammikuuta 2013
Valokuvatorstain
269. haaste on kolmetoista.
Inspis pysytteli hukassa, eikä harmaa päivä innostanut kuvaamiseen, joten tässä on vanhoista kuvista tehty kollaasi. Onhan se valokuvatorstain sääntöjen mukaista, onhan?
Lisää kolmetoista- aiheisia kuvia on täällä.
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Satusivellin vauhdissa
Non nih!
Vapaalla kädellä, kolme bee-kynällä, taustalla soi Frank Sinatra ja lopputulos yhtä sekamelskaa, mutta leikkiminen onnistui sataprosenttisesti. Olisipa kiva kuulla mitä ajattelette tästä, mietiskelee kuvittelija.
Enempi sellaista pastoosia viivaa näytti tulevan, jostain alitajunnan sokkeloista.
Täällä voitte katsoa satusivellinleikkejä.
maanantai 7. tammikuuta 2013
Heippa ystävät!
Ajattelinpa järjestää itselleni hieman sokkihoitoa ja käväisin vaa'alla. Ei olisi pitänyt. Niin kauan kuin paino on mielikuvien varassa, olokin on kevyempi ja tuntuma painonhallintaan on mahdollista. Nyt viimeistään pitäisi jotain tehdä asian eteen. Näen jo silmissäni lääkärini ilmeen, kun hän ystävällisesti alkaa kysellä onnistuuko uuden kevyemmän elämän aloittaminen. Ihmekös näin viime yönä niin kummia unia. Unissani sijasin loputtomasti vuoteita ja aina kun yritin puuhieni välillä levätä, vuodevaatteet olivat ihan märkiä.
Tänään on ohjelmassa joulukoristeiden keruuta muun muassa. Nyt onnittelen itseäni viisaasta päätöksestä. Vähemmän on enemmän joulukoristelussakin, näyttää nyt hyvät puolensa. Joulukuusi saa jäädä vielä viikoksi parvekkeelle, mutta akat ja ukot pyörivät vimmatusti ilmavirrassa varmaan kesään saakka, jos yhtään itseäni tunnen.
Jos muistatte, koulein itselleni pikkukuusen joulukukaksi ja se jos mikä on yllättänyt minut kasvullaan.
Lämpöön päästessään se pörhensi neulasiaan ja sitten se alkoi kasvattaa vuosikasvaintaan. ensin ilmestyi pikkuriikkinen hento vaaleanvihreä alku ja sitten miltei päivittäin alkoi huomattava kasvu. Huomaan taas, että vähästä on lapsen mieli hyvä.
Postikorttimaisema ikkunan takana on täydellinen. Utuisen harmaan maiseman keskellä ovat puut koristautuneet kauneimpaansa. Lumikiteistä on muodostunut kuorrutettu pinta puiden oksille. Ilma on täynnään sadunomaista vaaleutta, toivottavasti se houkuttaa Kuvittelijan irti haavemaailmoistaan ja pistää töppösiin jalan kulkemisen iloa.
Eilen paistoi aurinko. Lumoutuneena kuljeskelin pihamaalla ja näppäilin kuvia. Kyllä me olemme saaneet kauniin maailman elääksemme. Ohrapuuro muhii uunissa ja levittää houkuttavaa tuoksuaan. Onnistuukohan dieetti, jos joka toinen ajatus liittyy ruokaan miettii keskivartalolihavuutta poteva Kuvittelija.
Oikein ihanaa viikkoa teille blogistit!
Mitä te olette aikoneet tehdä tänään?
torstai 3. tammikuuta 2013
Unettoman monologi
Ote joululahjarunokirjastani;
Mäntyjen varjot liikkuvat kallion seinässä iltaa kohti,
mäntyjen latvat tummuvat pohjoista taivasta vasten,
syttyvät tähdet, yötä on pitkälti.Tule.
Brita Polttila
Kun kierrän ja kaarran unettomana sängyssäni, kun olen tehnyt sen seitsemät asiat unen houkuttelemiseksi kurkotan yöpöydältä kirjan käteeni, tällä kertaa se sisältää metsärunoja. Metsä tuo ikiaikainen uneen tuudittaja. Puiden huminaan ja kuvitellulle sammalvuoteelle viimein oikaisen levottoman minäni. Tule, sanon unelle ja vihdoin se tulee ja vapauttaa pääni oravanpyörän omaisista kierteistään..
Näistä usein toistuvista unettomuuden jaksoista tulee elämää kaventava kokemus. Samalla kun se ruokkii erakkoutta minussa, se kaventaa sosiaalisen kenttäni lähes olemattomiin. Olisipa vaihtopäitä tarjolla, ostaisin heti hyväunisen ja vähemmän ajattelevan pään, mutta näillä annetuilla eväillä on elettävä. Illalla kun naskartelija kaatuu vuoteelleen ja ja vaikka jalat ovat vielä lattialla, pää on jo sikeässä unessa. Etteikö voisi ihmisen ominaisuuksia kahdehtia? Minä ainakin voin, kevyesti.
Tuuletettu huone ja raikas vuode ei välttämättä edistä uneenpääsyä. Usein käy niin, että olen virkeimmilläni kolmen ja neljän aikaan aamuyöstä. Silloin mielikuvitukseni laukkaa hirmuvauhtia mikä-mikä-maassa. Silloin imuroisin, silittäisin ja jopa pesisin ikkunoita, joita muuten päiväsaikaan en juuri milloinkaan saa pestyksi. Ajatusenergiaa on vaikka muille jakaa.
Aamulla kömmin makkarista kuin kuraan kuollut kuttu. Järjellistä sanaa minulta ei saa moneen tuntiin. Puheeni muistuttaa ulkomongoliaa ja ajatus on lopullisesti karannut. Kuvittelija elää unettomuuden aikaa..
Luin äskettäin julkaisun jossa pohdittiin unettomuutta monen sairauden välillisenä aiheuttajana. Liikalihavuus on yksi niistä.
Annattehan anteeksi ruikutukseni? Parempi olisi jos lähettäisin tämän postauksen punatulkun selässä metsän uumeniin. Jos kärsitte unettomuudesta voin täysin sydämin sanoa, minä tiedän miltä sinusta tuntuu..Minusta tuntuu tänään tältä.
Kaikesta huolimatta, oikein hyvää tätä vuotta ja tätä päivää, ööh iltahan nyt jo on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)