torstai 25. huhtikuuta 2013

Keväisiä mietteitä




Kummallista, miten monta mielen kerrosta voi samassa ihmisessä olla. Kerroksien kuvitelmat ovat ryntäilleet päässäni  tänä aamuna kuin joenuomassa merta kohti pyrkivä vesi. Raikkaalla tuulellakin lienee ajatusryppäisiin osuutensa. Kantaessani aamuvarhaisella tomaatteja, paprikoita ja munakoisoja kasvihuoneeseen karaistumaan, huomasin ajatuksissani olevani lapsi jälleen. Yksi kevään riemun hetkiä lumen sulaessa oli purojen tekeminen. Saapas vain tukevasti maantien hiekkaan ja kantapää uursi uran jota pitkin vesi lirisi läheiseen ojaan. Miten jäävätkään asfalttiajan lapset paitsi kevään riemuista?



Äitienpäivän aikaan sini ja valkovuokkojen aaltoileva kukkameri veti vastustamattomasti puoleensa. Pitihän äidille kukkia poimia. Ne tietyt vuokkoja kasvavat paikat houkuttivat luokseen ja kohta jo pieni hikinen käsi oli vuokkoja täynnä. Tähän ajatusryppääseen kuuluu äitienpäiväjuhla joka järjestettiin kouluissa ja johon äidit saapuivat juhlapuvuissaan ja liikuttuneina. Olisipa mukava näin jälkikäteen kuulla runo jonka silloin muistan jännittyneenä lausuneeni.



"Äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen." Maaseudulla lähes jokaisessa kotipihassa kasvoi raparperi. Raparperista ei silloin ollut muuhun kuin kiisseliin mutta sitä sitten syötiinkin antaumuksella kokomaidon kanssa. Raparperi on löytänyt Kuvittelijan keittiössä tiensä moneen muuhun kiisselin lisäksi, mutta ehdottomasti parasta janojuomaa saa, kun mehustaa raparperin kuorineen ja makeuttaa. Mehusta tulee vaaleanpunaista ja oivallista janojuomaa. Kokeilkaapa! Raparperin ollessa  ns. aivopoimuvaiheessa, alkaa raparperi jo mielikuvissa maistua suussa maukkaana esim. Britakakussa.


  Lapiot on haettu esiin ja sisäinen puutarhurini kuopii maata ajatuksissaan möyheäksi ja runsasravinteiseksi kasvualustaksi kukille ja perennoille. Muutosvastarinnaton monivuotinen kasvi voi ainoastaan kuolemalla ilmaista mielipiteensä kasvupaikasta. Sen olen kukkien kielestä ymmärtänyt, että jos joku kasvi ei pihallamme menesty, väkisin sitä ei voi tuuliseen isänmaahan sopeuttaa. Esimerkkinä yksi lemppareistani, kullero. Kokeiltu on.


Koivupuut rajoittavat talomme läntistä päätyä tien varressa. Yllätykseksemme kaksi kottaraispariskuntaa tuunaa pönttöään munintakuntoon niin että siivet viuhuvat. Ruohonkorsia suussaan kantaen ne vuorotellen syöksähtelevät takaisin pöntön uumeniin.


Naskartelija leikkasi kuusiaidan ja samalla kaatoi liian lähelle aitaa istutetun tammen. Yksi suhaus vain ja tammi oli entinen. Uusi piskuinen tammenalku röyhisteli varmaan rintaansa, sillä SE on istutettu avarampaan paikkaan, jossa se toivottavasti jatkaa kasvuaan iloisesti.



Tänään olen vesiväritellyt joulukortteja. Valo tekee hyvää Kuvittelijan sielulle ja sydämelle. Kukkuu!

 

  

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Makrotex 101


Aiheena on kynttilä, teemassa käsitellään samaa aihetta.




Ja kun alkuun pääsin tulihan niitä kynttilöitä.


Täällä on lisää...



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevään kohinaa





Nopeasti se sitten tulee, kun on tullakseen. Kevät. Runsas viikko sitten katselin näkymää pihalla joka oli niin talvisen tuntuinen suurine lumivalleineen. Itään katsova talo, varjoisa alapiha ja viileä tuuli oli yhdistelmä, jonka kokeakseen ei malttanut topasta vielä luopua. Kunnes lumi päätti pestä kasvonsa, se pesi päivän jos toisenkin ja viime torstaina yltyi suihkuttamaan itseään aamusta iltaan. Perjantaiaamuna en ollut uskoa silmiäni, lumet olivat lähes tyystin kadonneet ja auringon puolella kotia idän sinililjat heiluttivat itseään lempeästi tuulen kuiskutellessa niiden korvaan keväisiä asioita. Nyt se on täällä, kevät.


Ilolla laitoin myös merkille, herra Kotta on saapunut. Käynyt tarkistamassa kotinsa, huomannut että pönttö on valmiina vastaanottamaan pienen tai vähän isommankin perheen. Kotta kantaa muassaan kevään airuen merkkiä. Saan seurata sen puuhia päivittäin. Lentonäytökset ovat sitä luokkaa, että Hawkit jäävät toiseksi.
Kaksi kottaraispariskuntaa tietää myös aikamoista nokkapokkaa kumpi saa valittua suosituimman pöntön.


 Nyt kun polvi alkaa vähin erin kuntoutua, myös sen kantaja virkistyy samassa suhteessa. Ostin sellaisen ikkunanpesukuivaimen jonka pitäisi helpottaa kyseiseen työhön tylsistynyttä. Onko nyt laitaa, että auringon väri pitää tarkistaa ovea raottamalla. Tänään pesukuivain saa sananmukaisesti ensikasteensa ja kuvittelija liittyy joko tuotteen mainostajiin tai sitten ei. Etten kokonaan olisi irtautunut kuvittelemisesta kerron, että 'juoksin' eilen pitkin keskustassa virtaavan joen partaita kamera kädessäni. Jäät ovat lähteneet joesta ja mutainen vesi ryöppyää siltojen ali kohti järveä ja merta.


Mielessäni muhii lisäksi yksi ostohaave, uimapuku. Sellaisen haluaisin ostaa, mukana kulkee tosin monta muttaa. Painonhallintaprojektini on takkuillut polvikivun takia ja liikkuminen on ollut naftaliinissa. Kiertelen kiinnostuneena uimapukurivistöjä ja etsiskelen haaveuimapukuani, joka peittoaisi minut olkapäistä polviin. Nostaisi vaipuneet ja silottelisi pullahtaneet kohdat suht' normaalin näköiseksi joka minun tapauksessani, tiedän, on liikaa toivottu. Uiminen kun on niin mukava harrastus.


Talviuintia tuskin harrastaisin, mutta jos joskus pääsisin käymään Suomi-äidin päälaelle, siellä haluaisin pulahtaa jäämeren syleilyyn..
Älkää pelätkö, olen ihan terve vaikka ajatukset kulkevatkin vähän vallattomasti, kevät sen tekee.

  
 Runsaan viikon päästä alkaa vanhojen postikorttien näyttely kirjastossa. Olen mielikuvarakentanut näyttelytilan päässäni valmiiksi ja uskokaa tai älkää, se on käynyt työstä sekin.

Ja nyt ikkunoiden pariin. Adios amigos! 


 


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Makrohaaste 100




On juhlava. 
Teemassa käsitellään samaa haastetta. Sanana juhlava tuo ensin mieleeni juhlan, juhlavasti katetun pöydän. Ihmiset sen ympärillä juhlavaatteissaan, juhlatunnelmissa. 


 Juhlavaa on myös astua elokuisena aamuna peilityynen järven rannalle, jossa aamu-usva pakenee yön jäljiltä ja aurinko kuultaa järven selän pieniksi kiiltäviksi timanteiksi.


"Lähdeihmisen läheisyydessä on juhlan tuntua."
 Lisää juhlavaa voit katsoa täältä!


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tiedättehän mitä ahneista sanotaan?




Voiko siivoukselle olla ahne?
Just niin. Ei olisi pitänyt antaa kevään pyörittää siivousinspistäkään liiallisiin mittoihin. Laatikot tyhjenivät vauhdilla ja roskapussukat täyttyivät kunnes vuoroon tuli muistot vanhojen postikorttien myötä.
Istahdin lattialle, taas kerran, ja levittelin kortit ylt ympäriinsä. Eihän niitä lukematta voinut hävittää? Huomaan vanhemmiten tulleeni melankoliseksi ja kun soppaan lisää ripauksen romantiikkaa on korttien hävittäminen suorastaan ylivoimaista, etten sanoisi mahdotonta. Lattialla sitten istuin itkien ja nauraen kortteja lukiessani. Lapset nuo herrantertut, näkyvät tuntevan äitinsä paremmin kuin äiti arvaakaan. Perinteiseen äitienpäivääidin muottiin minua on vaikea sovittaa, siksi kortitkin kertovat jotain pilviin tuijottelijasta.



"Lahjan paketointi jäi vähän viime tippaan, mutta toivottavasti sisältö miellyttää...?" 

Isän päivän kortit vaihtelevat aiheiltaan vetouistelusta pilkkimiseen. Wendelinin Martta on aikoinaan päässyt/joutunut kalastuksen makuun. Mikä onkaan hermoja lepuuttavampaa kuin istua mato-ongella pohtimassa syntyjä syviä.

 Eihän siitä korttien poistamisesta taaskaan mitään tullut, kerään ne nopeasti kasaan ja laitan samaan laatikkoon takaisin. Kahvihammasta kolottaa niin hirmusesti, siispä olen mielestäni ansainnut kunnon kahvit jonka makua kaupasta ostettu pitko mukavasti elävöittää.


Illan hämärissä konttaan vielä luuttu kädessä ja pyyhkäisen vanhan kaapin alustaa, samalla ehdin vielä ihmetelläkin miten norjana taipuu paksumpikin varsi työn puoleen. Kummallinen viiltävä kipu polven seudulla lopettaa moiset aatokset ja työnteon kuin seinään. Siivousinto on lopahtanut. Välineet on koottu kaappiin. Haettu esiin salvat, balsamit ja kylmät kääreet. Suutari pysyköön lestissään!



Kuvittelija jatkaa kuvittelujen teillä.. Terkkuja!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Metsä-mandala




Metsä on ollut lapsesta saakka paikka jossa olen viihtynyt. Siellä on kulutettu tunnit ja leikitty leikit majoja tehden. Kuvaamani paikka on oikeasti olemassa, mieleni on muodostanut sen ympärille sadun hohteen. Pieni metsälampi, jonka ylle kaareutui puut. Ympärillä sankka kuusi ja mäntymetsä. Puiden rungot joiden välistä pilkottava aurinko loi paikkaan sadunomaisen hohteen. Kiehtovan, osin pelottavankin, mutta paikka veti puoleensa magneetinomaisesti.
Vaikka myöhemmin kuulin että lampi on itse asiassa syvä, vedellä täyttynyt kuoppa metsässä, josta oli aiemmin nostettu savea, se ei pystynyt paikan lumoa kadottamaan. Nyt kun on kulunut vuosia viime käynnistä huomaan paikan hohteen valaisevan siveltimeni kulkua. Olen jälleen lapsi, oman metsälampeni rannalla. Haluatko tulla kanssani katsomaan?



Täällä on lisää metsäaiheisia mandaloita, tule ja katso!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Son kevät ny..





Mistäkö sen tiedän? Monista asioista, vanhoista viisauksista, ja itsestäni, sillä kevät herättää uinuneet vaistot, ne ryömivät esiin lisääntyvän energian muodossa. Maanantain noro-tai-mikä-lie-viirus ei suostunut tappamaan päässäni syntynyttä laatikoiden järjestelyintoa. Vaikka repo rankana makasin kolme päivää paastoten, se virus näetsen, niin torstai-iltana heräsin inspikseen jonka kaltaista olen kauan kaivannut. Ja jos oikeesti tietäisitte kuinka kauan edellisestä 'laatikoidensiivouskohtauksesta' on taputtaisitte pieniä kätösiänne yhteen ilosta; Kuvittelija on 

 herännyt!




Kässärihuoneeni on hyrskyn myrskyn, mutta tietty punainen lanka on jo havaittavissa. Kun piirtää, väsää mosaiikkia, neulahuovuttaa ja saumaa, tuppaa tarvikkeet ajautumaan luovaan kaaokseen. Nyt on tarkoituksenani löytää kaikille tavaroille oma paikkansa. Vaikeaa se on minulle, myönnän, mutta helpompaa jatkossa kun tavarat on joltisessakin järjestyksessä.




Syksyn ja talven olen pitänyt itseäni hereillä nyhertäen jotain askaretta. Erakkouteen taipuvaisena tunnen syvää yhteyttä karhuihin ja eri toten niiden oivalliseen tapaan viettää talvi pesässään. Tietty pesästä ulos ponnistautuminen näyttää minussakin tapahtuneen. Ojentelen kankeita koipiani ja siristelen kevätaurinkoon tottumattomia silmiäni.


Enkö iloitsisi kun näen mustarastaan ikkunani alla? Kun taivaan laella kiitävät joutsenet töräyttelevät torviaan saapumisen merkiksi? Kun lintupönttöjen suuaukoilla käy melkomoinen huiske ja sirkutus. Unohtamatta vesirännien laulua ja lätäköiden roisketta.



                 Son kevät ny.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Makrotexin




                           99.haaste on lanka.





Puro on lanka joka on kirjaimellisesti koukuttanut minut. Mainio lanka sopii sormikkaiden, kaulahuivien ja pipojen valmistukseen. Värit ovat huikeat ja lanka juoksee puikoilla kuin ihmisen mieli.


                     Lisää lankoja voit katsoa täältä.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Tuulen tavoittelija




Satu sivellin 13 tarjoaa mahdollisuuden leikkiä tuulen kanssa.. Mökillä saatoin vapaasti ryhtyä puuhaan, sillä se tarjosi paikan mihin Tuulen tavoittelijan kiinnittäisin. Varusteet pakkasin mukaan kotoa sen enempää miettimättä. Metrisiä kangassuikaleita, sakset, pyykkipojat ja pätkän narua. Nopeasti syttyvä kun olen, kauaa ei nenä tuhissut saksien parissa, leikkasin alut ja revin lankasuoraan noin kaksisenttisiä kuteita jotka kiinnitin naruun pyykkipojilla.




Järvellä tuulee aina. Ainakin keväisin käy kylmä viima joten sen varaan olin laskenut tämän tanssillisen performanssin. Mitä vielä. Ei tuullut, ei tippaakaan. Kangaskaitaleet roikkuivat hievahtamatta alaspäin. Seuraavaksi yritin keinotuulta. Puhaltelua, narun heiluttamista. Samalla kun epätoivoisesti yritin saada suikaleet heilumaan tajusin, minulla on aivan liian jäykkä kangas käsissäni. Revin kaistaleet ohuemmiksi ja jatkoin yrittämistä. Ei hievahdustakaan.


Onneksi naskartelija saapui hommistaan ja irroitin hänet nopeasti keinotuuleksi. Ensin piti selvittää mikä on tämän leikin fokus. Jo alkoi saada tavoittelija tuulesta kiinni.


Kotona siirsin 167 kuvaa koneelle. Siinähän sitten plarasin kuvia tovin jos toisenkin. Pakkohan niitä oli ihan kollaasiksi asti tehdä.


Lopuksi leikittelin Picasan kuvaohjelman kanssa ja mukaan tuli muutama posterisaatiokuvista koottu kollaasi. Tämähän oli hauskaa. sananmukaisesti leikkiä. Kiitos Uuna!


Täältä voit katsoa lisää Tuulen tavoittelijoita!


torstai 4. huhtikuuta 2013

Oliko siimat kireällä?




Pitkien aurinkoisten päivien jatkumossa herää Kuvittelijakin toden teolla talvisesta horroksestaan. Päivälämpötilojen kivutessa 4-5 asteeseen ja auringon mollottaessa täysin palkein taivaalla, alkaa pilkkisormea kutitella. Sitten suit sait sukkelaan pakataan kalastusromppeet autoon ja suunnataan merimaisemiin. Merellä on hyvä suunnistaa vanhoja jälkiä seuraten, auton ajaminen jäälle on varovaisuussyistä loppunut. Hyvä parkkipaikka tarjoaa tilan purkaa kalastukseen tarvittava ja pikkuisen ylimääräistäkin tavaraa suksikelkkaan.



Vieno tuuli lounaasta siivittää askeleitamme, sekä ystävämme aurinko ohjaa kulkuamme. Nyt suuntaamme suoraan "isokalapaikalle", sillä edellisellä kerralla muutama pullea ahven sai innon viriämään aivan uusiin sfääreihin..


Maisema on suorastaan auvoinen. Pilvetön taivas. Aurinko ystävämme panee parastaan mitä valoon, lämpöön ja viihtyvyyteen tulee. Variksien ja lokkien kuoro, sekä tuulen nouseva ja laskeva kohina korvissamme saavumme suojaisaan poukamaan, missä E. Leinon tapaan; "luuli tulleensa kesähän..."
Naskartelija kairaa reiät ja istumme odottamaan sitä suurta saalista, joka tuskin mahtuisi reiästä jäälle.



Kuluu tovi jos toinenkin. Reikiä porataan jäähän, paikkaa vaihdetaan. Asetetaan kalalakki lupaavasti kallelleen ja taas yritetään. Naskartelija liikehtii hermostuneesti ja vaihdetaan paikkaa. Juodaan termoskahvit ja muistellaan vanhoja hyviä aikoja jolloin kalaa tuli toisinaan sellaista tahtia ettei vähä mitään. Monen tunnin yrittämisen jälkeen on pakko todeta, kalaa ei nyt tule. Silloin valokuvaaja Linssi herää minussa eloon. Mormuskat ja tasapainot saavat jäädä reppuun. Kamera kaulalla otan uuden suunnan, sillä naköalaa on tarjolla yllin kyllin.



Kuvatako meriheinää joka auringon paisteessa on kuin elokuinen kypsynyt viljapelto? 


Vaiko kiviä, jotka ovat väreillään, koollaan ja muodoillaan hurmanneet minut?

Kuvatako aakeeta laakeeta merta ja taivasta jota katsellessa niskat natisee ja sydän sykkäilee Merikannon tapaan: Syyyyvääästi meeri huoookaa..::..



Illalla kotona kroppa on kävelemisestä uupunut. Posket punottavat, mutta mielen kaarelle on jäänyt vienoinen kaipaus meren jäälle..





Valokuvatorstain



281. haaste on turkoosi

Eilen valokuvasin korkkeja, tänään valokuvatorstain haasteeseen jatkan samalla teemalla, sillä auringon paistaessa  pullon takaa väri hehkuu turkoosia.



            Täältä voit katsoa lisää turkooseja.





keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Makrotex 98




Haasteena on tällä kertaa korkki.

Mökillä komppasin aitan ja muut varastorakennukset etsien korkkeja. Ja löytyihän niitä. Vaarin kaljaa myytiin viiden litran pulloissa, sen muistan, mutta sitä en muistanut että niissä oli patenttikorkki.


Tämä korkki kimalteli ihanasti aamuauringon loisteessa kannettuani sen lumihangelle. Made in England luki pullon pohjassa. Joku karahvi varmaan?





Pikkiriikkiset mustepullot palauttivat mieleeni tuskaiset kirjoitustunnit, joissa kynän terä raapi paperia ja tuhruja ei niin vain pyyhittykään pois. Kuvassa Teuvan Syreenin tehtaan, messuilla palkitut mustepullot vuodelta 1935 ruostuneine korkkeineen.


   Täällä voit katsoa lisää korkkeja.




tiistai 2. huhtikuuta 2013

Huhtikuu maata näyttää.....?!





Pitääpä päivittää tämä painonhallitsemisyritys vaikkakaan ei kovin kummoisin tuloksin. Pashan, mämmin ja valkosipulihuuruisen lampaan jälkeen olo on pyöreän samettinen. Vaaka, jolle pitkän tauon jälkeen uskalsin astua ei kuitenkaan näyttänyt lisäkiloja, joten syystäkin olen tyytyväinen. Liikunnan lisääminen ja hiilareiden vähentäminen siis tehoaa. Hitaasti tosin. Mutta jojo-laihdutuksen asiantuntijana tiedän, että ruoka-annoksen koko on määriteltävä uudelleen, jos aikoo jotenkin samaa ruokaa syömällä painon hallinassa onnistua.


Pääsiäisen sää oli, ainakin täällä länsirintamalla aurinkoinen ja sees. Liikuntaa tuli harrastettua suhteessa syömiseen ihan kohtuullisesti. Joten kroppa alkaa tottua liikkumiseen siinä määrin, että tänään pilkkimään lähtöä odottaa jo malttamattomasti. Luvassa on auringonpaistetta vienon tuulen kera. Kasvot ovat mukavasti saaneet väriä ja mieli on nousulukemissa sekin. Kevät sen tekee ja aurinko, jonka kanssa tykkään elää. Selvennykseksi on sanottava, että kuvassa ei näy kirjoittajaa..


Pääsiäislauantaiyönä olin messussa, jonka nuoret olivat ohjelmoineet lauluin, puhein ja kynttilöin. Liikuttuneena näkemästä ja kuulemasta ja osaavista laulajista ja soittajista, askel oli kevyt kotiin kulkiessa. Tähtitaivas sai minut pysähtymään ja ihailemaan taivaan valoja, jotka erityisen kirkkaasti tuntuivat tuikkivan ja tuovan myöhäiselle vaeltajalle mieleen virren, "tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa.." Pääsiäisaamun auringon tanssia en sitten kesäaikaan siirtymisen takia herännyt katselemaan.


Lisäksi olen saanut tehtäväksi järjestää kirjastoon vanhojen postikorttieni näyttelyn, niitä keräillessä on kulunut tovi jos toinenkin. Rajoitettu tila supistaa korttien määrää, mutta saanpahan näytille aarteeni 1910-luvulta -50-luvulle. Vanhin kortti taitaa olla 1908 vuodelta! Aioin tehdä jaon ensin vuosilukujen mukaan, mutta aihepiireittäin jaottelu on varmaan paras.




Tomaatit ovat itäneet ja pikkuruiset chilit ovat työntäneet ensimmäisen haalean sirkkalehtensä esiin. Äidin neuvoja muistellen muistan kehua taimiani aina niitä katsoessani. "Kylläpä te olette kasvaneet", höpöttelen niille ja ihan kuin ne nyökkäisivät vastaukseksi.


Joten kevättä pukkaa nyt Kuvittelijan rintaan, niinpä tulee kompastuneeksi riimien kiviin esimerkiksi näin:

Kevät tuli.
Lumi suli.
Purot pani
puli, puli.

Sarkiaako, en ole varma mutta takuuvarma kevätruno joka toimii tänäänkin...
Iloa ja valoa elämäänne!




maanantai 1. huhtikuuta 2013

Mandala 24





Mandala käsittelee tänään ajankohtaista aihetta, aprillia. Mämmin ja pashan pyörityksessä ja auringonpaisteen antaessa loppusilauksen toteutukselleni kerron lisäksi, että Kuvittelijaa on aina ollut helppo aprillata, joten tähän ryhtyminen tarkoittaa tietoista havainnointia ja hereillään oloa. Aprillaaminen on taitolaji muiden lajien joukossa, joten ihka varma oikeasta lopputuloksesta en ole. Meneekö tämä kategoriassa jo kalavaleiden puolelle?


Aurinkoista pääsiäisenjatkoa toivotteleepi Kuvittelija!
Lisää mandaloita voit katsoa täältä