Keväisiä mietteitä

Kummallista, miten monta mielen kerrosta voi samassa ihmisessä olla. Kerroksien kuvitelmat ovat ryntäilleet päässäni  tänä aamuna kuin joenuomassa merta kohti pyrkivä vesi. Raikkaalla tuulellakin lienee ajatusryppäisiin osuutensa. Kantaessani aamuvarhaisella tomaatteja, paprikoita ja munakoisoja kasvihuoneeseen karaistumaan, huomasin ajatuksissani olevani lapsi jälleen. Yksi kevään riemun hetkiä lumen sulaessa oli purojen tekeminen. Saapas vain tukevasti maantien hiekkaan ja kantapää uursi uran jota pitkin vesi lirisi läheiseen ojaan. Miten jäävätkään asfalttiajan lapset paitsi kevään riemuista?

Äitienpäivän aikaan sini ja valkovuokkojen aaltoileva kukkameri veti vastustamattomasti puoleensa. Pitihän äidille kukkia poimia. Ne tietyt vuokkoja kasvavat paikat houkuttivat luokseen ja kohta jo pieni hikinen käsi oli vuokkoja täynnä. Tähän ajatusryppääseen kuuluu äitienpäiväjuhla joka järjestettiin kouluissa ja johon äidit saapuivat juhlapuvuissaan ja liikuttuneina. Olisipa mukava näin jälkikäteen kuulla runo jonka silloin muistan jännittyneenä lausuneeni.

"Äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla koti oli kultainen." Maaseudulla lähes jokaisessa kotipihassa kasvoi raparperi. Raparperista ei silloin ollut muuhun kuin kiisseliin mutta sitä sitten syötiinkin antaumuksella kokomaidon kanssa. Raparperi on löytänyt Kuvittelijan keittiössä tiensä moneen muuhun kiisselin lisäksi, mutta ehdottomasti parasta janojuomaa saa, kun mehustaa raparperin kuorineen ja makeuttaa. Mehusta tulee vaaleanpunaista ja oivallista janojuomaa. Kokeilkaapa! Raparperin ollessa  ns. aivopoimuvaiheessa, alkaa raparperi jo mielikuvissa maistua suussa maukkaana esim. Britakakussa.

  Lapiot on haettu esiin ja sisäinen puutarhurini kuopii maata ajatuksissaan möyheäksi ja runsasravinteiseksi kasvualustaksi kukille ja perennoille. Muutosvastarinnaton monivuotinen kasvi voi ainoastaan kuolemalla ilmaista mielipiteensä kasvupaikasta. Sen olen kukkien kielestä ymmärtänyt, että jos joku kasvi ei pihallamme menesty, väkisin sitä ei voi tuuliseen isänmaahan sopeuttaa. Esimerkkinä yksi lemppareistani, kullero. Kokeiltu on.

Koivupuut rajoittavat talomme läntistä päätyä tien varressa. Yllätykseksemme kaksi kottaraispariskuntaa tuunaa pönttöään munintakuntoon niin että siivet viuhuvat. Ruohonkorsia suussaan kantaen ne vuorotellen syöksähtelevät takaisin pöntön uumeniin.

Naskartelija leikkasi kuusiaidan ja samalla kaatoi liian lähelle aitaa istutetun tammen. Yksi suhaus vain ja tammi oli entinen. Uusi piskuinen tammenalku röyhisteli varmaan rintaansa, sillä SE on istutettu avarampaan paikkaan, jossa se toivottavasti jatkaa kasvuaan iloisesti.



Tänään olen vesiväritellyt joulukortteja. Valo tekee hyvää Kuvittelijan sielulle ja sydämelle. Kukkuu!