Vuosikampa 25

"On kylmät paukkuvat pakkaset" olisinko vielä viime viikolla vesisateen hakatessa ikkunaan uskonut todeksi näitä pakkaslukuja? Miinus 18 astetta saa kuvittelijan hakemaan ylleen kaiken kuviteltavissa olevan lämpimän ja kääriytyvän tulen loisteeseen uunin kupeeseen. Se on talvi nyt. Vakikuvauskohteet ovat saaneet valkoisen peiton ylleen.

Päivällä, kun lämpötila oli neljäntoista hujakoilla, pakkauduimme autoon ja suuntasimme mökille lintujen talviruokintavarastoja täydentämään. Ja sanottava on, että tintit antoivat meidän kuulla kunniamme, sillä pönttö oli tyhjä ja kommentaatio sen mukaista kun ilmestyimme maisemiin.

 

Naskartelija sai sentään anteeksi, ja hömötiainen tuli tavoilleen uskollisena kädeltä syömään. Seisoin metrin päässä kuvattavista eikä hömppä ollut minua huomaavinaankaan.

 Järveen oli tullut ohut jää, mutta sinne ei ollut vielä mitään asiaa. Sen hetken kun aurinko paistoi, taivas punersi, kylmissään varmaan sekin. 

 
 Päätin lähteä kuvaamaan koskematonta metsää. Olen kokenut iloksi sen, että saan tehdä ensimmäiset jäljet hankeen, tai luulin tehneeni ensimmäiset, kunnes huomasin olevani kertakaikkisen väärässä. Rämpimiseni risujen ja oksien viidakossa ei ollut äänetöntä, joten olin lentää selälleni hämmästyksestä kun pelotin jänisjussin aikamoiseen laukkaan vieressäni olevan puun juurelta. Ihmeiden ihme, luonnossa en koskaan ole nähnyt valkoista jänistä. En ennen kuin tänään. Arvatkaapa muistinko, että minulla oli kamera kädessä? Tuskin kuva olisi onnistunut, niin kiire jäniksellä oli.

 Kauaa ei aurinko ehtinyt lämmittää ja valaista maisemaa, kun se alkoi vaipua puitten taa.

 

  Rannassa kävin kuvaamassa jäisiä urkuja ennen kotiin lähtöä. Hiukan polvet tärisivät ohuella jäällä. Mutta riski oli pieni, ottaen huomioon tilanteen ainutlaatuisuuden, näitä urkuja ei usein saa kuvattavakseen.

Kerran pysähdyimme kuvaamaan joulukuista taivasta.

Täällä voit katsoa lisää vuosikampoja.