tiistai 18. helmikuuta 2014
Penni ajatuksistasi
Vähälumisen talven etuihin kuuluu eittämättä rautatiellä kävely. Jäljistä päätellen en ole ainut, radan tähän tarkoitukseen löytänyt. Liikenne radalla lakkasi jo aikapäiviä, ellei kesän resiinarallia lasketa mukaan. Virkistyskäyttöön otettu resiina on ollut keksijältään hyvä idea, itsekin resiinan kyytiä kokeilleena huomasin innostuneeni asiasta. Sunnuntaisin taivallamme neljän kilometrin matkan, jonka puolimatkassa juodaan kahvit ja käännytään takaisin. Kuljemme peräkanaa kuin köyhän talon porsaat. Naskartelija antaa minun kulkea edellä, sillä hänen vauhtinsa on minulle liikaa. Paljon sanoja ei vaihdeta, mutta ajatus kulkee mitä ihmeellisimpiä uria.
Penni ajatuksistasi sanon, kun haluan kuulla luonnon äänien keskeltä hieman puhetta. Naskartelija arvuuttaa minulla hies-ja rauduskoivun eroa pienistä koivunaluista. Rauduskoivu, se arvokkaampi on puusepän käyttömateriaali. Kun luisuttaa kättään pitkin koivun ohutta vartta, se tuntuu karhealta. Aina oppii jotain uutta.
Kerron naskartelijalle tarinan johon sekoittuu vanhempieni kertomus radan rakentamisvaiheesta, sillä oma tunteeni rautatien käytön loppumisesta saa kaihon kukkimaan, sanon, ajattele niin paljon työtä tehtiin, mitä tuumaisivat rautatien rakentajat nyt nähdessään radan hiljenneen.
Olisipa somaa, jos vanha lättähattu palaisi liikennöimään kotikuntani ja kaupungin väliä. Lähellä rataa oleva kotini olisi passelilla etäisyydellä ja rautatiehen on aina liittynyt vahva romanttinen pläjäys Suomi-filmin historiaa, aina Matista ja Liisasta alkaen.
Top, top, top, topparoikka tulee, sen kun antaa tulla vaan!!!!
Tiedätkö sinä, mikä on topparoikka?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana postaus :)
VastaaPoistaNaskartelija, hauska nimitys.
Nyt on kevättä rinnassa, toivotaan ettei pakkaset enää pauku.
Iloista viikkoa.
Seijastiina
PoistaKevättä on, sillä talitintit ovat vaihtaneet melodiaa. Epäilevänä Tuomaana luulen vielä lunta ja pakkasta nähtävän, Katotaan.
Kiitos toivotuksista!
Hauska postaus :)
VastaaPoistaOli ihan pakko googlettaa topparoikka, muistan joskus Pappan puhuneen, mutta en millään enään saanut mieleeni... mutta bittiavaruuden mukaan se on rautatienrakentajien työryhmä. Näyttää Tapio Rautavaarakin laulaneen aiheesta :)
Joskus lasten kanssa on tullut matkustettua lättähatulla Turusta - Naantaliin Muumimaahan... se oli hauska reissu.
Ameba Donna
PoistaWikipedia kertoo, että topparoikka on rautatien rakennusporukka. Naskartelija taas, että topparoikka kulki resiinalla ja kunnosteli rautatietä. Kumpaa mediaa uskoisin?
Lättähattu olisi niin paras.
Jälleen niin hyväntuulinen postaus!!
VastaaPoistaNyt sitten minäkin erotan hies- ja rauduskoivun toisitaan :)
Kyllähän etenkin Suomi-filmeistä on topparoikka tuttujuttu ja resiinankin muistan lapsuudesta.
Mukavaa viikonjatkoa!
Sirpa
PoistaSuomi-filmit kertovat menneestä ajasta niin, että historian havinan miltei tuntee, niitä tullee katselluksi eri merkityksin nykyään.
Kiitos samoin.
Topparoikka sanana oli tuttu, mutta merkitys unohtunut, palautui mieleen googlettamalla. Olisikin kiva, jos saisi vanhat rautatiet takaisin, minun kotikulmiltani rata on purettu jo aikoja sitten, saisi edes uuden rautatien vanhan tilalle, jota pitkin pääsisi Helsinkiin nopeaan. Harmi, tykkään junamatkailusta.
VastaaPoistaKiva patikkaretki, kaikenlaista oppii ohi mennen, lukijakin :)
Sirokko
PoistaJokainen kävelyretki metsässä on minulle oppitunti. Naskartelijan luonnon tietämys liikkuu ihan eri ajassa kuin kirjoittajan. Minä tunteilen, hän kertoo oppimastaan.
Rautateillä matkustamisessa on lumovoimaa.
Sana on tuttu, mutta.... jotai junaan liittyvää kuitenkin. Aivan ihana piirus♥
VastaaPoistaKiiris
PoistaTämä on niitä vanhoja piiruksia, on ote vähän herponnut siveltimestä.
Tulispa edes pilkahdus aurinkoa.
Kiva kävelyreitti, vaikka suru junaliikenteen hiljenemisestä. Mekin aina Ukin kanssa kuljemme pidemmillä matkoilla peräkanaa ja Mummi edellä jotta saa tasata vauhtia. Kaupunkikävelyillä tykkään mennä rintarinnan ja joskus jopa käsikädessä.
VastaaPoistaInna V.
PoistaMetsäretkellä peräkanaa, kaupungissa Hoo Moilasina, kotikunnassa joskus jopa käsi kädessä.
Näin se menee.