sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Vuosikampa
Harmaata harmaalla on näkyy nopsalla katsomisella sekä ulkona, että sisällä. Kun auringonvalo pilkahtaa olen heti valmis kamerani kanssa ikuistamaan marraksen valoja, mutta kuvakokoelmaani kuvittelijana lisään rippusen mielikuvitusta.
Vakiokohteet;
Sateesta mustuneet omenapuun rungot kertovat selkeästi tämän märän syksyn sanomaa, sateista on ollut, siksipä toinen vakiokohteeni värjäytyykin kuvittelijan tahdosta mielikuvitusväreihin.
Kuvan voitte kuvitella marrasväreinkin eli, harmaa, harmaampi, harmain ja joukkoon rippunen mustaa ja tumman ruskeaa.
Sillä nyt on syys ja lehdet puiston ei enää luo hehkuaan, vaikka miten toivoisi. Lämpöä silti riittää yllättävän paljon, eli plus seitsemän vielä tänään.
Jos kohdalle sattuu aurinkoinen päivä, voi tammeen vielä jämähtäneet lehdet auringonvalon ansiosta värittyä miltei punaisiksi, mutta harhaahan se on, syksyn ja harvoin paistavan auringon harhaa.
Suuren tulvan jäljiltä on vesi laskenut. Vene on kipattu hartiavoimin rannemmaksi jonka syksyinen hämäryys vähitellen kietoo suojaansa.
Mutta joskus eteen sattuu päiviä, jolloin tuuli on työntänyt pilvet syrjään ja aurinko kullannut hetkiseksi maiseman epätodellisin värein. Sinä päivänä kuljetaan eteenpäin auringon nauraessa kantapäillä.
Hyvää syksyn jatkoa vuosikampailijat!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Eihän tässä mitään hätää ole, tavallinen marraskuinen ilma, eikö. Onneksi ei ole metrien verran lumiräntäkinoksia.
VastaaPoistaMutta kivasti olet kuvitellut värit näihin kuviin.
Ihana tuo venekippauskuva, se on sellaista, mitä en niin usein näe, en luonnossa enkä kuvissakaan.
Syksyistä ensi viikon iloa.
Orvokki
PoistaMä ehkä kaipaisin pikkupakkasta ja inan lunta. Tulisi sen myötä edes hitunen valoa.
Totta puhut, tavallinen marraskuun ilma, nytkin sataa, mutta kun mieli halaa aurinkoa..
Sinulle myös iloa viikkoosi!
Niin, sitä harmautta kyllä riittää tähän marraskuuhun ihan tarpeeksi asti.
VastaaPoistaAlin kuva ihan mahtavan kaunis, sinne tekee mieli!
On aamu, aurinko nousemassa ja järvi on tyven, sellaiseen tuntee voimakasta kaipausta tälläkin hetkellä.
PoistaOnpa kauniita kuvia sinulla :)
VastaaPoistaKiitos Suvi!
PoistaHarmaasta huolimatta löysit myös väriä. Hieno kuvasarja.
VastaaPoistaNiinpä
VastaaPoistaVähän tehtyä, mutta ihan oikeaakin väriä tuli kuviin. Nyt sataa ja on niin pimeää..
Harmaa taitaa olla valttia koko maassa. Tosin viimeisessä kuvassa ei ole harmaudesta tietoakaan. Meillä on vielä lunta suht mukavasti, vaan on lämmintä myös luvassa, joten saa nähä, kestääkö lumi.
VastaaPoistaTämän harmaan vastapainoksi kaipaan valkoista lunta, edes hitusen. Mutta taitaa olla turha toive tässä säässä.
PoistaOoh, mikä kuva ja tunnelma tuossa viimeisessä! Lunta toivoisin minäkin, olisi niin paljon valoisampaa.
VastaaPoistaJärven rannalla jos missä voi nähdä säätyyppien syksyisin nopeasti muuttuvan. Jos hetkessä paistaa aurinko, ei tarvitse kuin selkänsä kääntää etenee sade pitkin veden pintaa suhisevin askelin.
PoistaTuo alimmainen kuva on tosi hieno! :)
VastaaPoistaJärven moninaiset värit auringon noustessa selkeälle taivaalle on kaunista katseltavaa.
PoistaVaikka harmaata onkin, kuvasi ovat kaikkea muuta! Varsinkin tuo mustavalkoinen lehtikuva ja alimmainen kuva ovat ihan mahottoman hienoja!
VastaaPoistaKiitos Marjukka!
PoistaHarmma voi kuvankäsittelyn avulla muuttua, alakuva on luonnon suuren arkkitehdin aikaansannosta.
Ihana kesäkuvasarja! Olet saanut kyllä marraskuun vuosikammankin säteilemään. Pakkohan jotain on keksiä, ettei itsekin muuttuisi harmaaksi.
VastaaPoistaSelvisikö rantasaunanne ilman vaurioita vedestä?
Uuna
VastaaPoistaRantasauna selvisi kuin selvisikin vahingosta, mutta vähalta piti..
Olen jo muuttunut harmaaksi, tai halusin itse, kampaajani toteutti uuden harmaan luukin.
Tammenlehti ja alin upea sinikuva ovat niitä valopilkkuja, joita voi ihastella tämän karmean vuodenajan harvoina iloina.
VastaaPoistaTeeTee
VastaaPoistaValona ne toimivat hyvin ja ehdottomasti lämpimien muistojen vaalijoina.
marraskuun harmautta mutta olet löytänyt siitäkin hienoja värejä
VastaaPoistaHaluxin saada harmautta piristämään muutaman tehovärin.
VastaaPoista