Mustarastas laulaa on blogini nimi.
Seuraan luontoa ja elämää. Ajattelen ja tunteilen, joskus yritän saaada ajatuksiani kootuksi kirjoittamalla.
On mukava
lukea kommenttejasi, joten ilolla luen jokaisen ja vastaankin aina inspiksen antaessa vauhtia.
torstai 29. marraskuuta 2012
Kolmiodraama,
Valokuvatorstain 266. haaste on kolmiodraama.
Kuvittelija osallistuu haasteeseen vanhoilla valokuvilla, joista värkkäsi lämpimikseen kollaasin. Nimimerkki; lunta odotellessa Täällä voit päästä kolmiodraaman saloihin.
Hehee, Uunan kommentti pisti hymyilemään. Minä ajattelin heti, että siinä on kolmiolyhty sulattamassa ukkoja pois, joten draamaahan sekin on - ainakin ukkoparkojen kannalta! :)
Dramaattista kyllä, nuo menneen talven lumista tehdyt ukot ovat päivänsä päättäneet. Onko uusien ukkojen aineksista yhä pulaa? Joko myrsky toi luntakin? Meillä toistaiseksi vain mukavat pakkaset, lunta maa valkeanaan, vedet jäätyvät ja pilkille on toivoa päästä.
Eilen illalla alkoi sataa lunta. Tänään aamulla maa on valkoisenaan ja uuttakin lunta tulee tihuuttamalla. Pakkanen puraisee kipakasti nenän päätä. Se on nyt joulukuu!
Olisi se kyllä dramaattista, ellei lunta tulisikaan. Meillä sitä ei vielä ole.
VastaaPoistaEi meilläkään, siksi menneen talven ukot, mitä draamaa...
PoistaMeillä satoi illalla ja yöllä vähän lunta ja nyt hurja tuuli viskelee sitä joka puolelle. Lumiukkoa ei kyllä vielä saa tehtyä.
VastaaPoistaSinun ukoillasi on aika kolmiodraama, kun kaikki ovat ukkoja :-D
PoistaMeillä on toistaiseksi musta maa
Surku tulee näitä ukkoja, olot on kuin Sillä kuuluisalla Nestori Miikkulaisella.
Hehee, Uunan kommentti pisti hymyilemään. Minä ajattelin heti, että siinä on kolmiolyhty sulattamassa ukkoja pois, joten draamaahan sekin on - ainakin ukkoparkojen kannalta! :)
VastaaPoistaLyhtykin vielä hivelee helmapeltejä, ei ole onnea, ei auvoa.
PoistaUkkoparat - ei lumiakkoja lähelläkään.
VastaaPoistaYksinäistä on lumiukon elämä yksinään, ja kylmäkin on, oijoi!
VastaaPoistaToivotaan että lunta tulee sinnekin - täällä sitä on aivan draamaan riittäviä määriä!
VastaaPoistaPerjantaina luvassa, tuuli vaan tuivertaa nurkissa..
PoistaEi ihan käsirysyyn asti vielä ole joutuneet!
VastaaPoistaSiinä ja siinä...
VastaaPoistaJännitystä ja draamaa on ilmassa. Kohta se kai tulee ja lopettaa tämän odotuksen.
VastaaPoistaKohta, sitä odotellessa..
PoistaUkot siinä uhittelevat, akkaa paikalle kosiskelevat.
VastaaPoistaHauskan vastauksen annoitkin.;))
Katotaan tuoko tuolla ulkona pyörivä tuuli akkoja paikalle lumen muodossa?
PoistaKen myrskyt ja sateet pystyssä pysyy, kenen tuikku tuulet kestää!
VastaaPoistaJusta tällä hetkellä tuntuu ettei kenenkään, huuuuiii...
Poistadraaman ainekset nyt olemassa, jos teilläkin Antti-myrsky voimissaa
VastaaPoistaps poikani on Antti
Niinpä, käväisin ulkona ja tuuli oli viskata oven irti liitoksistaan.
PoistaDramaattista kyllä, nuo menneen talven lumista tehdyt ukot ovat päivänsä päättäneet. Onko uusien ukkojen aineksista yhä pulaa?
VastaaPoistaJoko myrsky toi luntakin?
Meillä toistaiseksi vain mukavat pakkaset, lunta maa valkeanaan, vedet jäätyvät ja pilkille on toivoa päästä.
Eilen illalla alkoi sataa lunta. Tänään aamulla maa on valkoisenaan ja uuttakin lunta tulee tihuuttamalla. Pakkanen puraisee kipakasti nenän päätä. Se on nyt joulukuu!
PoistaSöpö ukko :)
VastaaPoistaEikös vain olekin?
Poista