Aika rientää

Jonkinlaisen käsityksen ajan nopeasta kulumisesta saa bloggaaja, jonka päivitykset ja kommentit laahaavat monta kilometriä ajan perässä. Juuri kun on hyväksynyt mielessään syksyn saapumisen, intiaanikesä yllättää, tullessaan se riisuttaa fleesetakin, kun aurinko tuo kurillinen veitikka lataa täydellä voimallaan säteet kohdistaen ne syyspuuhissaan touhuavaan Kuvittelijaan. Jotakin kummaa tenhoa lie ilmassa, kun minäkin sain itseni jo ennen kuutta järven rantaan tutkimaan taivaita ja vettä. Luonnon sivellin oli sekoittanut oikeat värit ja kauniisti maalannut tienoon punaisesta purppuraan. Nuolihaukan kimeä huuto aamun hiljaisuudessa oli kuin soolo tässä performanssissa, johon minulla ei ollut osaa, ei arpaa. Osani oli vain ihmettely.

Sadonkorjuu tuntuu olevan käynnissä myös mustarastailla, sillä jokainen oven aukaisu saa aikaan melkoisen joukkopaon, kun kymmenisen mustarastasta lentää siivet viuhuen metsään. Omenat näyttävät maistuvan niillekin ja jotkut niistä alkavat muistuttaa Kuvittelijaa, ainakin vatsan kohdalta. Tekisi mieli varoittaa liikasyönnin vaaroista, mutta mikä minä olen sitä tekemään? Itsekin moninaiset ruuanvähentämisyritykset missannut ja keskivartalolihavuuteen sortunut salasyöppö.

Pikkuista oravaa olen viime päivät seurannut suurella antaumuksella. Se nappaa omenan suuhunsa, juoksee vikkelästi pitkin omenapuun runkoa oksalle sitä syömään. Väliin lennähtää muutama omenan kuoren pala halki ilman, kuin suuri lumihiutale. Kuvaa tästä ikiliikkujasta on lähes mahdoton saada, tuntuu kuin se tekisi kaikki temppunsa näyttäen minulle miten vallaton nuoruus on. Niin, ja liikkuva.

Viimeiset kutomani tossukat sirottelin puoliympyrään ja yritin asettua päinmakuuasentoon nurtsille.  Mitä vielä, syksyinen nurmikko oli kostea ja sammakko pelotti minut hyppäämällä miltei varpaille, joten valokuvaajan vaaroja välttäen otin laiskan kuvaajan asennon hieman polvia koukistamalla.

Syksyn myöhäinen kukkija houkuttaa pikkuisia öttejä luokseen. Tykkään tästä kovasti.

Se uimapuku jäi kun jäikin ostamatta. Suunnittelin itselleni ensi kesäksi uimapukumallin, jonka totta totisesti aion lähettää uimapukutehtailijan suunnittelupöydälle. Kreppi saa olla paikoitellen peräänantavaakin, mutta vaipuneiden nostatukseen tarvitaan kunnon olkaimet, eikä toppauksia tarvita. Ennustan, että ensi kesän väri on vihreä. Mitäs tykkäätte? Ei ihan vielä Paola Suhosen veroista?

"Muistatko syyskuun, tuon kultaisen syyskuun, kun tuuli hiljaa, tuuti viljaa?"