Hyvästejä

Hyvästi, tuntuu sanana niin lopulliselta. Silti vanha P.J. Hannikaisen laulu on soinut eletyllä viikolla korvissani lakkaamatta.

Hyvästi jääkää
nyt hyvät ystävät,
maille vierahille
nyt pääskyt lähtevät.
Armas ol´aika,
jok´ on nyt lopussa;
suven sulo aika,
se kaunis, ihana.
Vaan kun on mennyt
taas syksy, talvikin,
silloin palajamme
taas tänne takaisin.
P. J. Hannikainen

Hyvästejään taivaan kaarella huutelevat paluumuuttajat, saavat kirjoittajan tuntemaan eron ikävää. Syksy on niin monella tavalla kypsymisen ja luovuttamisen aikaa. Monet vanhemmat katsovat  oppilaitoksiin lähteviä lapsiaan sumuisin silmin. He tuntevat eron ikävää. Mielen haikeutta. Hyvästejä. He tietävät, nyt on kannustamisen aika, tuntui miltä tuntui. Tyhjän pesän sundroomaa puidaan puolison kanssa, tai murehditaan yksin.

Hyvästelynsä on aloittanut myös syksy. Se tekee sen näyttävin värein. Syksy hehkuu ja leikkii auringon kilossa. Aurinko saa syksyn tuntumaan ilotulitukselta. Vaikuttava ja väreissään ainutkertainen performanssi, on syksyn lahja meille kaamoksen tulosta kärsiville kevätihmisille.

Kasvihuone ammottaa tyhjyyttään. Tomaatit on kerätty, säilötty ja vihreät kannettu pannuhuoneen hämärään jatkokypsymistä ajatellen. Runsassatoinen tomaattikesä on takana ja uusiin kujeisiin kuuluu parhaista parhaimpien tomaatin siementen noukkiminen esiin tomaattien uumenista. Jos elon päiviä on suotu, ensi helmi-maaliskuun vaihteessa suoritetaan koekylvo siemenillä.

Mökillä on laituri nostettu rannalle, tyttöenergian voimin (kiitos kuopukselle ja ystäville), jotakin jobin rankkuudesta kertoi lausahdus, miten te oikein kahdestanne olettekaan saaneet vettyneen laiturin pois järvestä? Savupiippujen päälle asetetaan hatut, pumput pois järvestä ja kesähuonekalut varastoon. Venekin taidetaan pian nostaa talviteloille. Kävin metsässä kuvaamassa ison kannon, jonka jätti jälkeensä myrskyssä kaatunut puujättiläinen.

Hyvästit jätimme tänä syksynä monivuotiselle ystävällemme. Yhteiset hetket säilyvät mielissämme, mutta lähdön aiheuttama tyhjyys jättää jälkeensä ikävän jota on vaikea sanoin ilmaista. Voiko toisen ihmisen surusta ottaa osaa, kun ei ole sanoja suruun.

"Aurinko laskee,
jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
Niin kaunis on maa,
niin korkea taivas,
soi lintujen laulusta
kukkiva kunnas
ja varjoisat veet,
niin varjoisat veet."

/Kari Rydman