Mustarastas laulaa on blogini nimi.
Seuraan luontoa ja elämää. Ajattelen ja tunteilen, joskus yritän saaada ajatuksiani kootuksi kirjoittamalla.
On mukava
lukea kommenttejasi, joten ilolla luen jokaisen ja vastaankin aina inspiksen antaessa vauhtia.
Sinä se hoidat ja hoivaaat. Hieno kokemus, kädelläsi tuo lintu. Meillä viikolla haukka otti pikkulinnun ja lensi olohuoneen ikkunaan sen kanssa. Lintu selvisi, höyhenet vai jäi ikkunaan. Samantien haukka tuli mustarastas kynsissä etupihan ikkunaan koivalla voimalla. Isäntä oli autotallissa ja het hätiin. Haukka mustarastaan kyljissä kiinni maassa ja isäntä siihen väliin huutamaan että irti. Haukka käänsi pään ukkoon ja suu auki kiljui ja uhitteli sille, mutta päästi linnun, joka meni pensasaidan juureen. Ite se lensi vain viiden metrin päähän pihapuuhun seuraamaan tilannetta, josko voi uudestaan yrittää. Otin linnun ja tarkastin sen kunnon, ei verta missään, mutta pikkuhöyheniä irtosi kyljistä. Laitettiin supihäkkiin, juotavaa ja syötävää viel. Siinä ihmetteli puolisen tuntia. Oli piristynyt säikähdyksestä ja halusi pois. Päästettiin vapauteen ja jo heti tuli syömään jyviä lintulaudan alle. Illalla lauleli koivunlatvas. Paljon niitä on tänä keväänä täälläkin päin.
Oi miten ihana kuva.
VastaaPoistaKuusitiaiset ovat rohkeita, vaikka ovat niin pieniä. Hienon kuvan olet saanut.
VastaaPoistaLounastsarjoilu on enemmän kuin tyydyttävää!
VastaaPoistaPienistä on huolehdittava
VastaaPoistaoi kuin hellyyttävä!
VastaaPoistaYhteisvastuuta! Mainio kuva!
VastaaPoistaTosi ihana kuva!
VastaaPoistaRohkea lintu. Olisi ihanaa saada kokea vastaava.
VastaaPoistavoi mikä söpö kuva!
VastaaPoistaSuloista. Luottamus on syntynyt. Hieno tunne on kun lintu tulee syömään kädestä.
VastaaPoistaRuokaa tarjolla - huolenpitoa pienistä
VastaaPoistaSinä se hoidat ja hoivaaat. Hieno kokemus, kädelläsi tuo lintu. Meillä viikolla haukka otti pikkulinnun ja lensi olohuoneen ikkunaan sen kanssa. Lintu selvisi, höyhenet vai jäi ikkunaan. Samantien haukka tuli mustarastas kynsissä etupihan ikkunaan koivalla voimalla. Isäntä oli autotallissa ja het hätiin. Haukka mustarastaan kyljissä kiinni maassa ja isäntä siihen väliin huutamaan että irti. Haukka käänsi pään ukkoon ja suu auki kiljui ja uhitteli sille, mutta päästi linnun, joka meni pensasaidan juureen. Ite se lensi vain viiden metrin päähän pihapuuhun seuraamaan tilannetta, josko voi uudestaan yrittää. Otin linnun ja tarkastin sen kunnon, ei verta missään, mutta pikkuhöyheniä irtosi kyljistä. Laitettiin supihäkkiin, juotavaa ja syötävää viel. Siinä ihmetteli puolisen tuntia. Oli piristynyt säikähdyksestä ja halusi pois. Päästettiin vapauteen ja jo heti tuli syömään jyviä lintulaudan alle. Illalla lauleli koivunlatvas. Paljon niitä on tänä keväänä täälläkin päin.
VastaaPoista