Auringon paistaessa suoraan päähän.............

Nyt on aika kipittää suolle, etenkin jos tykkää muuraimista, rämpimisestä suolla, sekä harvinaisesta herkusta aamiais ja/ tai kahvipöydässä. Huonopolviset älkööt vaivautuko, tietää kirjoittaja, joka joskus on yrittänyt pysyä naskartelijan kannoilla. Ensimmäisessä allikossa saappaani ryysti vettä, takapuoleni otti maakosketuksen tavalla joka jätti pysyvän muistijäljen muuten niin hataraan pääkoppaani. Meikä sipsuttelee vain pitkospuilla ja ottaa joskus muutaman askeleen sivuun, palatakseen nopeasti kovalle maalle. Muuraimet hillona ovat suurta herkkua lättyjen, jäätelön ja juuston kanssa. Ei paha.

Epätavallisen paljon tuntuu tulevan myös ahomansikkaa, lapsuuteeni herkkua jonka maun tuntee kielellään mielellään. Jos nappaa käteensä timotein, tuon heiluvan heinän, niin voi verrytellä lapsuutensa poluilla pujottamalla mansikoita heinän korteen. Mutta mikä tahansa röpelöheinä käy jos timoteitä ei löydy.

Lokkien käyttäytymisestä sananen. Nyt kun kuha käy koukkuun on ilo seurata lokkien ruokailutapoja. Linnut lienevät viisaampia kuin osaan kuvitellakaan. Naskartelijan saapuessa saaliinsa kanssa kotirantaan ja ryhtyessä kalanperkuuseen, asettuvat lokit asemiin. Vahvemmat tarkkailevat kiviltä ja arvossa alemmat lipuvat huolettomasti ees-taas lahden poukamassa. Kun perkuujätteet jätetään tietyn kiven päälle syntyy valtava kaaos. Silmänräpäyksessä joukko aktivoituu, tapahtuu sekä äänellistä, että taiturimaista syöksähtelyä aterian kimppuun.

Mangoldi, kesäkurpitsat ja pian pavut ovat sysänneet mökkikurmeen uudelle tasolle. Ja uudet perunat, niiden maku maalta suoraan haettuna on niin loistava, että nytkin virtaa ajatusten vuo keittön salaiseen makumaailmaan. Perunoiden kasvu osoittaa niiden pitäneen tästä kesästä. Ja minä pidän perunoista. Ja joo- vaa'alla en ole käynyt tiedän kyllä että pitäisi, mutta nyt ei pysty, ei pysty..

Lapsi kävi kotona. Äidillä on kesävarpaat. Kesävarpaassa kesäinen kukka ja kukassa apilalle ominainen tuoksu, syvän sydänkesän humalluttava aromi.

Lopuksi vielä romanttinen pläjäys. Mökkiarbeettan lomassa voi heittäytyä riippumattoon ja hakea aitan uumenista Barbara Cartlandin parhaista parhaimmat rakkauden huikeat julkitulot, kirjoissa joissa kreivi se ja se, saa monien vaikeuksien jälkeen köyhän orpotytön ikiomakseen ja lopussa he toisiinsa ylimaallisella rakkaudella kietoutuneena saapuvat onnen kultamaahan, tai jotain sellaista.

Naskartelija kulkee ohi ja kysäisee jokos paroni on löytänyt omansa ja hymyilee jotenkin vinosti. Aivot tyhjentävä luettava tekee mainion olon tiskivuorien odottaessa keittiön altaassa inspiraatiota.
Sama pätee tähän postaukseen, matot on ulkona ja Kuvittelija odottaa, milloin Alma tomu sysää kirjoittajan liikkeelle. Sitä ennen, adios amigos, kohdataan auringon laskiessa hiljaisten siltojen alla.