Hauki on kala

"Kosteasta kolostaan, nous hauki puuhun laulamaan."
Kuinka usein uimarin mieleen edes juolahtaa isot kalat, kun helteen uuvuttamana kierähtää veden vilvoittavaan syleilyyn. Istuimme esikoiseni kanssa laiturilla, puiden heittäessä passelisti varjon päähän, joka on ollut viime päivinä koetteella helteiden hetteiköissä. Kaislat kahahtelivat tyynnyttävästi vienossa virtauksessa, muuten oli melko hiljaista. Kunnes kaislikosta kajahti. Ei kerran, eikä kahdesti, vaan parikymmentä kertaa siellä vaaniva petokala syöksähti saaliin kimppuun. Vesi molskahti ja pyörteili hetken, kunnes sama toistui uudelleen. Seurasimme silmä tarkkana veden liikkeitä, eikä aikaakaan kun näimme hauen selän veden pinnalla. Tuonne en enää mene uimaan, kuului ääni vierestäni.

Asia konkretisoitui kun kalastaja saapui rantaan saaliineen, sillä hauki on julman näköinen peto.

Paljon lempeämpää on seurata pilvien muotoja, ja ihailla taivaalle hetkeksi syntynyttä sydäntä. Se oli kallellaan niin kuin elämäkin on riippumatosta tarkasteltuna.

Sukkabisnes jatkuu. Olen säilönyt kesän lämmön jokaiseen silmukkaan ja ajatus lämmön siirtämisestä
eteenpäin on vauhdittanut neuleharrastustani.

Malvan herkyys tarttuu kuvaajaan, uusien kuvakulmien haku käy työstä helteellä. Mitäs läksit?

Koettakaapa pyydystää aurinko, se onnistuu villasukkien avulla laiturin nokassa. Ei maar, pitää lähteä herukoita poimimaan, mikäli tulee sateessa tauko.
Adios amigos ystävät!


Ilta; Herukat poimittu sadetta uhmaten. Jippii onpas messevä fiilis!