maanantai 15. heinäkuuta 2013

Sieltä, täältä...





Hauet nappaavat syöttiin vedenalaisilta kareilta ja kivien kainaloista. Niinpä pyörimme salaisen syvänteen reunan tietämillä ja samalla koetimme missä kulkee tiiran kipupiste pelon suhteen. Tiira pysytteli kivellä, mutta eipä napannut haukikaan, joten kuvaamiseksi se sitten kohdaltani jäi- sillä kertaa.


Kun pullea ahven tarttuu syöttiin, niin kokematonkaan kalastaja ei voi erehtyä. Se tokoo ja hyppii ja pyydystäjä luulee suurenkin saaliin napanneensa. Aikas muhkea veikko ahveneksi nousi ja kalstajan ilme oli näkemisen arvoinen.


Hillanpyytäjä lähtee liikkeelle varhain, silloin kun Kuvittelija vielä kääntää kylkeä unen suloisissa syvyyksissä. Lähisuot ovat trampattuja sillä hillaa on tänä kesänä kerätty moniin koteihin. Naskartelija törmäsi hillasuolla toiseen "varhaisheränneeseen" marjan poiminta puuhissa. Suon upeat maisemat kyllä kiehtoisivat, mutta jätän suosiolla rämpimisen parempijalkaiselle naskartelijalle. Suolta löytyy muutakin kuin hillaa, jos sattuu kameraa mukanaan kantamaan.

Kasvihuoneen satoa odotellessa pitää tyytyä kaupan tomaatteihin, kauan ei kuitenkaan tarvi enää odottaa jos aurinko jaksaa lämmittää niin tämäkin muhkea tuotos päätyy lautaselle ja n.s. parempiin suihin. Kyseessä on pihvitomaatti. Sen hauska kasvutapa ilahduttaa kuvittajaa.

Neuleharrastus virisi esikoisen vierailusta, sain uuden ohjeen ja puikot suihkaa sen kuin ehtii..

Kuvatessaan ei välttämättä tiedä mitä on kuvannut. Kuvan rajausvaiheessa vasta huomasin pörräävän ötin kuvan ylälaidassa.


Ruusut kukkivat. Niiden kauneus on ikiaikaista. Sanasta ruusu, tulee mieleeni juhla, kaste, konfirmaatio, häät, syntymäpäivät j.n.e Arjessa ruusun tuoksu kuljettaa Kuvittelijaa juhlatunnelmiin. Kukkia kuvatessa niiden kevyt kauneus tarttuu ja saa hymyn nousemaan huulille. Aurinkoista maanantaita teille kaikille jotka vierailette Mustarastaan laulussa!


6 kommenttia:

  1. Kalastus on mukavaa, sai kalaa tai ei saanut, niin järvellä olo on jo nautinto. Sinä pääsit affenepotun keittoon. Parein se onkin, kuin hauki keitossa. Tuossa alla on muhkeita hilloja. Meillä kävi yhden yön pakkanen, eikä näinollen tarvitse suolle hillojen toivossa kiiruhtaa. Kesä on kukkeimmillaan ja sato kypsyy. Kohta saamme siirtyä perinteiselle kasvisruokalinjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina
      Järvelää olo on nautinto, totta, tuli kalaa tai ei, aika lentää siivillä ja ulkoilma puhdistaa mielen tunkkaisista ajatuksista, mitä ne sitten ovatkaan..

      Täällä on ollut harvinaisen paljon hilloja. Ja nyt niitä on meilläkin kiitos naskartelijan joka on oikea hilla(o)maakari.

      Poista
  2. Mistähän nyt tänne eksyinkin, katselin kuvia, olivat mieleeni, mukavien tarinoiden höystäminä maistuivat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mattisaisa
      Näin täällä kuljetaan, ristiin, rastiin ja joskus pysähdytään kommentoimaan, kiva kun vierailit!

      Poista
  3. Onneksi pääsin juuri Ainan luona onkimaan, muuten olisin lukenut haikein mielin. Minulle tulee aina lapsuus mieleen onkimisestä. Ja tosiaan ahvenen tunnistaa. Komean olet saanutkin. Minä luulin isommaksi, mutta pieni sinttihän se sätkyttelijä lopulta oli.

    Muhkean näköinen pihvitomaatti. Luulen että se pullistuu vielä toisen mokoman punastuessaan. Olemme jo syöneet omia tomaatteja ja kurkkuja, mutta nämä meidän punaposket ovat pienempää sorttia.
    Hyvää uutta viikkoa sinullekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuna
      Kalastamiseen liittyvät niin monet muistot ja jokainen päivä kartuttaa niitä kukkuramitoin. Ei ole kalan voittanutta ateriaa.

      Pihvitomaatit ovat pullealaatuisia siemenet tuotu Italiasta ja nyt jännityksellä odotamme satoa.

      Poista