Kukasta kukkaan

Herään kahdeksalta. Koti on hiljainen josta päättelen Naskartelijan vastanneen suon kutsuun. Käppäilen keittiöön ja laitan aamupuuron keittymään ja mutterikahvin sihisemään, sen jälkeen hiivin ulkoportaalle nuuhkimaan aamun tuoksuja. Kylmä pohjoinen puhuri sai minut kääntymään kannoillani ja palaamaan keittön lämpöön. Asteita on plus kolmetoista, onko tämä tottakaan? Äkkiä villasukat jalkaan.

Kuuntelen passiivisesti aamuteeveestä kahden maahanmuuttajan ja kirjailijan keskustelua suomalaisten humalahakuisista juomatavoista. Satakunnan kansa uutisoi ja kuvaa etusivullaan messevän kokoista omaan käyttöön Virosta haettua juomalastia. Päivän teemana mediassa tuntuu olevan alkoholi. Minun ohjelmassani on aamupuuro ja kahvi. Voileivällä on tuoresuolattua kuhaa, suurta herkkuani. Senjälkeen voin lähteä kamerakierrokselle.

Salkoruusu on vihdoinkin avannut kukkansa. Se loistaa ja hehkuu vasten kukan vihreää vartta. Huomaatko minut, se kuiskaa. Tietenkin, vastaan ja näpsäisen kukasta kuvan.

Koko kesän meitä kukinnallaan ilahduttanut pelargonia ei jää tällä hetkellä yhdenkään pihakukkijan varjoon. Ostamisesta asti se on kukkinut sanoisinko ihan koko rahan edestä. Eikä sitä tarvitse edes nyppiä. Kukkaa olen muistanut kehua. Äiti jo aikoinaan opetti, että kehua pitää, että kukat jaksaisivat kukkia, niinpä olen tehnyt kehumistyötä ahkerasti. Lannoitustakin on käytetty!

Naskartelija  palaa suolta hillasaaliineen, leveä hymy kertoo jo ennen saaliin tarkkailua tuloksen.
Paprikat kasvavat kovaa vauhtia ja kurpitsat tekevät päivä päivältä enemmän satoa.

Vaaleanpunainen ruusu on ruusujen kaunotar.

Paljon kauneudesta ei jää jälkeen kärhö, joka on intoutunut kukkimaan aika tavalla. Kiinnostukseni on varastanut myös tapa, millä kärhö sitoo itsensä telineeseen joka on laitettu seinään kärhön avuksi. Se kieputtaa pienet väkäsensä nopeasti siihen kiinni. Joten pienen puhurit eivät kärhöä irroita seinästä.
Tunteekohan kukat kylmää?

Kukkaiskieltä sanotaan rakkauden kieleksi, mutta mitä sanotte tästä?