Yksi askel eteen, kaksi taakse..

Hiihtoloman liikuntasuoritukset ovat olleet naurettavan tehottomat ja ruokailupuoli on kääntänyt painonhallintatilanteen päälaelleen. Kaikki alkoi oikeastaan kaapista löydetystä suklaalevystä, jonka päätin loihtia uuteen muotoon. Maailman paras suklaakakku valuvine sisältöineen hiiviskeli silmieni verkkokalvolle kuin varkain, ja kun annat pahalle pikkusormen, se vie koko käden. Selitin itselleni, että lomavieraillehan tämä herkku tehdään, ja saatan siitä sitten itsekin pieniä paloja nakerrella ja siten varmistaa, voiko sitä edes tarjota. Miten heikko voi ihminen suklaan edessä olla? Miten tuulen tuomia ovat lupaukset, jotka katoavat kuin p...u Saharaan. Kuvittelija palaa jälleen lähtöruutuun.

Liikuntasuorituksista mainittakoon seuraavaa; enkelinkuvien teko hangella ja muutama lasku muovipulkalla alas mäestä, joka sai aikaan rasitusvamman käteen, jota hoitelen hevosbalsamilla ja suklaakakulla.

Nyt luulette tietysti, etten ole ottanut vakavissani tätä painonhallintajuttua. Olen, olen. Siksipä onkin niin noloa kertoa näistä takaiskuistaan teille. Eikä siinä vielä kaikki, mitä sanon lääkärille jos hän innostuu laittamaan mut vaakalle? Että piilotin vaakan jo alkumetreillä, kun alkoi niin ahdistaa? Että olen tämän tuostakin sortunut herkuttelemaan ja liikkuminen on ollut etupäässä virtuaalista ja päänsisäistä. Oi jospa voisinkin kaikki kuljetut virtuaaliset kilometrit ulkoistaa tapahtuviksi ja tulos näkyisi kiinteänä askelluksena ja kaksoisleukojen asteittaisena vähenemisenä.

Miten kaipaankaan Säpinää (oikealla) pöytäseurueeseeni kurinpitotehtäviin.. Hänellä on oivallinen tapa pitää hillittömästi ruokailevat ja etuilevat kurissa. Ne söivät, jos Säpinä antoi luvan ja ohjeistaminen oli niin selkeää, että minäkin olisin Säpinää totellut.

Jospa jatkan siivousta, sillä se on vielä pahasti kesken. Huomenissa on luvattu auringonpaistetta, ja sitä en aio millään tekosyyllä missata.